Voimala: Liikaa kissoja ja koiria?

Julkaistu keskiviikkona 21.03.2012 44 172

Marketta Mattila (vas.) ja Raisa Rauhamaa syventyvät ihmisten eläinrakkauteen.

TV1 tiistaina 27.3 klo 21.55 - 22.45

Yle Areenassa 30 päivää

Miksi koira on ihmisen paras ystävä, mutta sika kelpaa vain syötynä? Voimala syventyy ihmisen eläinrakkauteen.

 

Jyrsijöitä tilalle

Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen kirjoittaa kirjassaan Lemmikkielämää (Gaudeamus 2011), että Suomessa on aivan liikaa koiria ja kissoja.

”Pienillä toimenpiteillä 600 000 koiraa ja kissaa vähenisivät vain pariin sataan tuhanteen.”

Turunen suosittelee kissojen ja koirien tilalle vähään tyytyviä jyrsijöitä.

Hän ihmettelee sitä, miksi ihmisillä on niin tiivis lemmikkisuhde, kun he samalla ovat täysin välinpitämättömiä muulle luonnolle.

 

Miksi sikaa sorsitaan?

Ihmisen ja eläimen suhde on ristiriitainen.

Samaan aikaan kun Espanjasta pelastetuille ja rotukenneleissä jalostetuille koirille puetaan niittifarkkuja ja töppösiä, niin karppaavat kaupunkilaiset vähät välittävät siitä, millaisissa oloissa heidän lounaspihvinsä on kasvatettu.

Sika, lehmä ja koira ovat älykkyydeltään yhdenvertaisia, mutta yhä edelleen emakot joutuvat viettämään puolet elämästään ahtaissa porsitushäkeissä.

 

Ensin oli koira

Mikä on maapallon kannalta oikeaa eläinsuojelua? Onko nykyinen lemmikkiharrastus pelkästään itsekästä luonnonvarojen haaskausta?

Ovatko eläinsuojelijat oikeassa vaatiessaan kaikille eläimille yhdenvertaista elinoikeutta?

Kirjailija Tiina Raevaara sanoo kirjassaan Koiraksi ihmiselle (Teos 2011), että koirat ovat parhaimmillaan ihmiselle toisen ihmisen vertaisia elämänkumppaneita.

”Koira on paljon vanhempi elementti ihmisen kulttuurissa kuin vaikkapa kristinusko. Ehkäpä se ansaitsisi hieman nykyistä enemmän arvoa ja tunnustusta kollektiivisessa muistissamme”, Raevaara sanoo.

Ohjelmassa ovat mukana myös tutkija Helena Telkänranta ja toiminnanjohtaja Kati Pulli Animaliasta.

Lähetyksen toimittavat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.

 

Muualla netissä:

Yle Uutiset: Allergia puhkeaa, kun lemmikki alkaa kyllästyttää

Voimala

 

Suosittele172 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 26.03.2012

Ei voi kun ihmetellä sitä lemmikkien inhimillistämistä mitä tänä päivänä harrastetaan. On vaatetta, vitamiinia, hoitoja. Huh, huh. Asiaa puhuu Seppo Turunen.

tiistaina 27.03.2012

Vai, että jyrsijöitä; ei ikinä! Meillähän on Helsinki jo täynnä kaneja. Ja, joo koiria ja kissoja on liikaa. Aika paljon on niitä perheitä, joilla koira on elämäntapakysymys. Että on oltava tietynlainen auto, talo, piha, koira, lapsilla urheiluharrastus ja merkkivaatteet. Eivät nämä ihmiset edes siitä koirasta niin välitä, mutta se kuuluu olla. Niin, ja yksi koirahan ei enää riitä, vaan niitä on samassa taloudessa oltava useampia.

Vastustin sitä kun harvinaisempien kotieläinten pito sallittiin. Käärmeet ym. Niillähän ei ole aivoissa mitään sosiaalista aluetta, koska eivät hoivaa poikasiaan eivätkä elä sosiaalista elämää. Simppelit aivot. Mutta silti ihmiset projisoivat niihinkin vaikka mitä- Huoh! Oikeaa eläintensuojelua olisi jättää eläimet rauhaan ja antaa niiden elää siellä, missä niiden luontainen alue on. Eksoottiset kotieläimet kiellettävä!

Koirat ja kissat ovat jo niin vakiintunut osa kulttuuria, että ne sallittakoon, mutta jonkinlaista määrällistä rajoitusta pitäisi olla. Jos olisi jokin kollektiivinen omistusjärjestelmä. 1 koira / kortteli tms., niin se olisi parempi

tiistaina 27.03.2012

Hei ajatelkaa nyt ihmiset: katsokaa telkkarista kissoille ja koirille tarkoitettuja mainoksia. Kyllä niissä julmasti hyväksikäytetään nykyihmisen tapaa pitää eläintä ystävänä. Eläin on eläin, eikä mikään henkilö.

tiistaina 27.03.2012

Surulllisinta on se, että perheissä lemmikit menevät arvojärjestyksessä kirkkaasti lasten ohi. Koiralle hankitaan kaikki mahdollinen oheiskrääsä ja sen ruokintaan ja harrastuksiin (!) laitetaan rahaa paljon - mutta lapsiin ei sitten juuri viitsitäkään panostaa. Näin ainakin täällä Kotkasa.

tiistaina 27.03.2012

On liikaa koiria ja niistä syntyvää ulostetta. Aika usein kohtaan koiria joita omistajat eivät hallitse kun ne pyrkivät minua kohti, eräänkin kerran on ollut helmat koiran paksussa kuolassa. Pahimmalta tuntuva tapaus oli kun minua lähti seuraamaan vapaana jolkotteleva koira jota omistaja yritti huhuilla takaisin. Koira saavutti minut ja menin ihan lukkoon. Alkoi penteleen koira vielä murista ja näykkiä käsiäni. Kun koiran omistaja vihdoin ehti paikalle olin jo ihan sydän kurkussa. Suustani pääsi äärimmäisen rumaa ja asiataonta tekstiä kun soimasin koiran omistajaa tilanteesta. En jäänyt kuuntelemaan anteeksipyyntöä vaan lähdin litomaan.

tiistaina 27.03.2012

Tästä syystä pyrin välttämään sianlihaa mutta ikävä kyllä rahatilanteen takia olen joutunut lipsumaan. Hommataan tasapuolisuuden nimissä koiranlihaakin kauppaan

tiistaina 27.03.2012

Ikäväkseni täytyy todeta, että useamman kerran olen joutunut koiran äksyilyn kohteeksi lenkilläni. Kyseessä ovat olleet omistajan kanssa, kytkettynä olleet koirat. Eläimet ovat tosin jolkotelleet ns. pitkän siiman päässä eli omistaja ei ole todellakaan ole ajatellut, että väylillä saattaisi liikkua muitakin ihmisiä. Siinä kun sitten takaapäin lähestyy hölkkääjä niin koira on heti lähes lahkeessa kiinni. Sietämätöntä. Eli mielestäni koiria on liikaa, sillä vastuullisia koiranomistajia on yhä vähemmän.

tiistaina 27.03.2012

Oikealla jäljillä ollaan. Suomalaisten lautasilla on aivan liikaa eläimiä. Tämä jos mikä on omiaan kuluttamaan ympäristöä ja lisäämään ympäristönmuutosta kiihdyttäviä päästöjä. Näistä asioista tosin useimmiten halutaan vaieta oman henkilökohtaisen mukavuuden vuoksi.

tiistaina 27.03.2012

Miksi emme tuhlaisi sitä kaikkea rakkautta lähimmäisiin, muihin ihmisiin? Miksi eläintä pitää rakastaa?

tiistaina 27.03.2012

Lemmikkieläimillä, lähinnä koirilla ja niiden ulosteilla on suora vaikutus kaupunkiluontoon.
Määperään liukenee niistä paljon ravinteita, jotka tietyillä aluille, joissa koiria runsaasti ulkoilutetaan, vaikuttaa suoraan maaperän koostumukseen. Vaikutus voi olla pitkällä tähtäimellä esim. kasvillisuuden muuttuminen, havupuut vähenevät. Kotieläinten ulosteet pitää kerätä ja hävittää asianmukaisesti.

Toisaalta, ihmiset haluavat kanavoida tunteitaan johonkin (lemmikkiin). Lemmikki on usein tärkeämpi kuin toinen ihminen. Asian voi kääntää niin, että lemmikki, eläin on jonkinlainen toisen ihmisen korvike.
Ihminen jalostaa itsekkäästi omaa mieltymystään vastaavia rotuja esim. jotkut koirarodut eli lemmikki on ikärjistetysti ihmisen käyttötavara, johon laitetaan rajattomasti rahaa ja sen tarpeet menevät kanssaihmisten edelle.

tiistaina 27.03.2012

Pidän eläimistä mutta jotenkin tänä päivänä homma on mennyt yli. Jos joku eläin on pulassa on ihmiset ja media heti nostamassa kansanliikeitä mutta jos lapsi on pulassa kukaan ei välitä, sairasta .Koiravero pitäisi olla vähintään 1000€/vuosi jotta ajateltaisiin tarkaan koiran ottanista.

tiistaina 27.03.2012

Maailmassa on liikaa koiria ja kissoja. Esim. USAssa liki miljoona koiraa ja kissaa joudutaan lopettamaan eläinsuojissa, koska niille ei löydy koteja. Lemmikinpito pitäisi laittaa paljon harkitummaksi teoksi, esim. kissavero olisi hyvä ja kissojen ja koirien pakollinen mikrosirutus. Vero voisi olla korkeampi steriloimattomille eläimille ja mataloitua tai poistua kun kissa tai koira kastroidaan/steriloidaan. Näin eläimiä ottaisivat vain ne, joilla on joku vastuuntuntokin niistä.

tiistaina 27.03.2012

Ainakin koirien pidossa on järkeä: niiden omistajat liikkuvat paljon ja ovat usein sekä fyysisesti, että psyykkisesti terveempiä kuin ei-koiralliset.

Samoin kissa voi olla esim. vanhukselle tosi tärkeä kaveri. Totta kyllä on, että Suomessa eläinlääkärimaksut ovat usein aivan järjettömän kalliita, siinä yhteiskunnan täytyisi tulla vastaan, ja poistaa alv lääkärimaksuista, kuten ihmisten lääkärimaksuista sitä ei mene. Tämä siksi, että ihmiset pitäisivät paremmin huolta lemmikeistään.

Kaikkiin harrastuksiin menee rahaa, on se sitten lätkänpeluu, ratsastus, koiraharrastukset yms.
Ja jätteitä eniten tuotetaan me ihmiset, on sitten kyse ulosteista, liikenteestä, melusta jne. Eivät ihmisetkään osaa karkkipapereitaan, tupakka-askejaan ja tupakantumppejaan kerätä. Ja ne ovat paljon pahempia saastuttajia kuin eläinten ulosteet.

tiistaina 27.03.2012

Kommenteissa on jätetty huomioimatta se hyöty mitä koirista saadaan. Koiran on todettu tutkimuksissa edistävän omistajansa terveyttä ja on hyvä muistaa, että koiria käytetään lukuisissa ihmisiä palvelevissa tehtävissä kuten esim. sokeiden opaskoirat, pelastuskoirat, tullien huumekoirat, ystäväkoirat yms. Mikäli koiria ei pidettäisi lemmikkeinä, ei myöskään näitä palvelukoiria olisi. On huono asia, että vastuuttomia koiran- ja kissanomistajia on paljon. On erittäin huono asia jos lapsia kohdellaan huonommin kuin koiria, mutta tämä ei ole koirien syy, vaan ihmisten. Mikäli lähdetään erilaisille rajoitus- ja verotuslinjoille koirien pidon suhteen viitaten ylenpalttiseen varusteluun, huonoon huolenpitoon ja ympäristölle aiheutuviin rasitteisiin, niin eikö silloin samoin perustein ihmisille pitäisi asettaa lupakriteerit lastensaantiin?

tiistaina 27.03.2012

Taatusti on liikaa, ainakin koiria! Eikö ihmiset osaa olla ihmisten kanssa? Hellitään lemmikkejä ja samanaikaisesti vierellä voi olla inhimillistä läheisyyttä kaipaavia ihmisiä, perheessäkin. Äskettäin tv:ssäkin eräs nainen puhui koiralle:"rakas"! Palvelukoirat on ihmisen apu; seurustelukoiriin suunnattu energia ja kulut toivoisi suuntautuvan lähimmäisiin.

tiistaina 27.03.2012

Jos luontosuhde ja eläinsuhde on "realistisempi" ilman läheisiä eläinkontakteja, on suhde lapsiin ja vaikka ulkomaihin sitten varmaan realistisempi jos niitä näkee vain telkkarissa? :)

mielestäni tässä mennään väärään suuntaan. ei ole niin, että eläimiin kohdistuvaa empatiaa vähentämällä mystisesti lisättäisiin empatiaa, vaan niin että lemmikkirakkaiden ihmisten pitäisi opetella suuntaamaan empatiaansa myös muita eläimiä kohtaan.

tiistaina 27.03.2012

Koko ajan porukat nyt kiertää asian ydintä. Eli ihminen ottaa itselleen lemmikin, jotta siitä saa seuraa. Eläin on ihmiselle alisteinen toisin kuin toinen ihminen ja tämän vuoksi vähään tyytyväinen.
Tästäkin huolimatta rohkenen ehdottaa, että koetetaan osoittaa enemmän tunteita muita ihmisiä kohtaan. Välittää heistä, ei ohittaa. Yritetään lievittää kanssaihmisten yksinäisyyttä, vanhojen ihmisten yksinäisyyttä. Kohdataan toisemme aidosti.
Mikä siinä voi nyt olla niin vaikeaa?

tiistaina 27.03.2012

Täällä keskustelussa mennään nyt pahasti vikaan siinä, etteivät koiria omistavat välittäisi lähimmäisistään??!!

Kokemukseni perusteella juuri lemmikkien omistajat, joilla riittää huolenpitoa ja empatiaa eläimille, niin riittää sitä ihmisillekin.

Jos ihminen ei välitä lemmikkien tai yleensäkään eläinten hyvinvoinnista, niin ei sellainen ihminen kyllä välitä muiden ihmistenkään hyvinvoinnista!

Eläinsuojeluyhdistykset esim. auttavat paljon ihmisiä: lastenkoteja, vanhainkoteja ja katulapsia. Viety on ruokaa, vaatteita yms. ja paljon. Juuri nämä parhaat ja lähimmäisistään välittävät ihmiset löytyvät eläinsuojeluyhdistyksistä!

Jos siinä on jotain väärää että laitan OMIA RAHOJANI harrastus-koirani hyvinvointiin, niin yhtä väärin on myös se, että joku laittaa lätkän harrastamiseen rahaa! Kaikkien lätkän harrastajien pitäisi laittaa sitten rahansa lähimmäisten auttamiseen ja lopettaa harrastuksensa välittömästi!
Sama koskee myös kaikkia muita harrastuksia!

tiistaina 27.03.2012

Mitäs tuumaatte ideasta, että koiran voisi hankkia vasta koira-ajokortin jälkeen? Meinaan vaan, että kun on kuitenkin elävästä olennosta kyse, voitaisiin varmistaa että se saa hyvän kodin.

tiistaina 27.03.2012

Seppo on kyllä kirjoittanut että ymmärtää lemmikit sokeilla ja muilla rammoilla ihmisillä. Mutta miksi lemmikin pitää olla ihmisen viihdyke, lelu? ajatellaan vaan omaa etua kokoajan "kun se on niin kivaa lenkkiseuraa ja ai kun se on niin söpö että tulee hymy huulile kun vaan katsoo sen tupsukorvia" tms.

Miksei ajatella vaihteeksi sitä, mikä on hyväksi juuri luonnolle ja eläimille itselleenkin.
Siinäpä vasta olisikin hommaa alkaa jotain veroja kerätä kissojen tai sekarotuisten koirienkin omistajilta. Ylivoimaisesti suurin osa lemmikeistä kun ei ole minkäänlaisessa rekisterissä eikä niistä tiedetä, pitäisikö mennä kolkuttelemaan oville kuin joku tv-lupatarkastaja, että onkos täällä lemmikkejä? Rotuelukoille ainakin olisi todella hyvä jos olisi joku pakollinen koulutus aina uuden lemmikin ottamisen jälkeen ja paukutettaisi sitä järkeä päähän. Itsekin pelkään koiria kun ne ovat usein niin arvaamattomia. Pistää niin vihaksi lenkkeillessä, kun niin moni ei ajattele yhtään toisia lenkkeilijöitä. Irti vaan, kyllä se meidän muffe on niin kiltti ja sehän on vaan hauskaa jos se hyökkää ventovieraan kimppuun ja repii vaatteet hajalle. Huonompaan suuntaan mennään kokoajan. Luonnon eläimet tästä eniten tulevat kärsimään. Kaikki sudet ja ilvekset pois että oma muffe saa rauhassa juosta ulkona... kun ei ole lemmikki niin ei ole minkään arvoinen?

tiistaina 27.03.2012

Useat ihmiset ovat tietämättään eläinrasisteja. Miksi oma lemmikkieläin on paremman elämän arvoinen kuin lautasella oleva kana tai porsas? Nämä vähähiilihydraattiset eläinproteiinia (myös maitoa ja munia) suosivat nykydieetit vain pahentavat eläinten eriarvoisuutta. Kasvisruokailu kunniaan!

tiistaina 27.03.2012

IHMISIÄ on liikaa. Ihminen on ainoa haittaeläin. Hän tuhoaa maapallon ja moni pitää koiraakin vain saadakseen itselleen hännänheilutuksia. Muutenhan hän ei ostaisi tehdastuotettua pentua vaan ajattelisi muitakin kuin itseään ja antaisi kodin hylätylle eläimelle, suomalaiselle tai ulkomaalaiselle. Muista eläimistä hän pitää lautasellaan.

tiistaina 27.03.2012

Nimimerkki itä-Suomessa tuulee on ihan meikäläisen linjoille. Muffe menee kaiken edelle ja onko siinä nyt mitään itua? Ei ole yhtään kiva tulla lenkiltä kotia kun on lahkeet - ties missä.

tiistaina 27.03.2012

Koiria saisi olla ainakin puolet vähemmän.
Vähentyisi siinä samalla niiden koirien jätökset jonka niiden omistaja ei viitsi siivota pois! (Tällaisille koiranomistajalle terveisiä että toivottavasti astutte itse jonain päivänä oiken isoon ja tuoreen koiranpaskaan uusilla kengillä!)
Samoin haukuntaongelmat kerrostaloissa vähentyisi ja allergiset ihmiset eivät tarvitse koko ajan väistellä koirat kun typerät koiraomistajat eivät ymmärrä että kaikki eivät halua tehdä lähempää tuttavuutta heidän lemmikkinsä kanssa!

tiistaina 27.03.2012

Sääliksi käy niitä jotka jää paitsi lemmikkieläimen tuomasta elämänsisällöstä. Parempaa ystävää ja harrastuskaveria kuin koira saa hakea. Ja kyllä, minulla on myös ihmisystäviä ja kyllä minä välitän myös lähimmäisten hyvinvoinnista ja teen ihan konkreettisia asioita ihmisten (ja eläinten) hyväksi. Enkä vain arvostele täällä kanssaihmisten valintoja.

tiistaina 27.03.2012

Keneltä se on pois jos lemmikkiään rakastaa? kysyn vaan!
Täällä puhuu just ne kenellä ei ole itellä mitään kokemusta lemmikkieläimistä. Meillä koirat ovat osa perhettä ja voin sanoa, että niillä on hyvä elämä ja ME olemme onnellisia näin. Kukin valitkoon ketä elämäänsä kuuluu. Ei tollanen toisten arvostelu tee ketään sen onnellisemmaksi.

Ja kannatta vähän kattoo mihin niillä uusilla hianoilla kengillä astuu. Koiranpaska sentään maatuu, toisin kuin noi rikotut kaljapullot esim. Enkä nyt väitä etteikö niitä paskoja voisi jalkakäytävältä kerätä pois, suuri osa koiranomistajista kuitenkin keräilee. Se on ihan turha taas yleistää sit kaikkia koiranomistajia.

Aina sitä valittamisen aihetta jostain löytyy. Ihmisen perusluonto ilmeisesti on että koskaan ei oo mikään hyvin...

tiistaina 27.03.2012

KOIRAVERO VALTAKUNNALLISEKSI EDUSKUNNAN SÄÄTÄMÄNÄ.
VEROMERKKI PITÄÄ OSTAA TAMMIKUUN LOPPUUN MENNESSÄ JOKAISELLE 6 KK VANHEMMALLE KOIRALLE.
ARVO PITÄÄ OLLA 50 €:STA YLÖSPÄIN.

PENTUTEHTAILU KAUPUNKI YKSIÖISSÄ JA KAKSIOISSA PITÄÄ SAADA LOPPUMAAN.

tiistaina 27.03.2012

Anonyymi: Perusteleppa tuo koiravero! Minkä takia sellaista pitäisi maksaa? Jokainen kuitenkin maksaa omat kustannuksensa koirasta ja eipä niille ainakaan mitään palveluita ole tarjolla (verorahoilla kustannettua).

Pentutehtailusta olet oikeassa!

tiistaina 27.03.2012

Liikaa autoja ja moottoriurheilua? Liikaa lätkää?

Jos lemmikkieläinharrastus olisi miesten harrastus ei kukaan kyseenalaistaisi sitä.

Keskittykää siihen omaan navan kaiveluun.

tiistaina 27.03.2012

Ei kun koiraa lihatiskeille. niin voitte syöttää koirillenne muita koiria. Pikkasen häiritteen noi rakkien räkytykset talojen pihoissa. Koirien Omistajat ovat itsekkäitä, ei kaikki mutta suurin osa, koska otetaan koira ja pidetään se ulkona räkyttämässä. Niin että naapurit häiriintyy, olis kirveellä töitä.

tiistaina 27.03.2012

Ekologisesti tarkasteltuna lemmikkien pitäminen on itsekästä.
Kuten on lentäminenkin, lihan syöminen, autoilu tai lasten hankkiminen.

- Itsekäs koiran omistaja -

tiistaina 27.03.2012

Ai onks lemmikkien harrastaminen vaan naisten juttu? Miksköhän? Eiks niillä riitä tarpeeks hoivattavia muuutenkin?

tiistaina 27.03.2012

Kaikki kommentit vain keskittyvät koiriin kun pointtina oli, että muut eläimet ovat yhtä arvokkaita... Meillä on koira joka syö kalapohjaista ruokaa ja itse olen ollut vege 10v. Lihansyönti se suurin ongelma on ja ihmisten vääristynyt suhde kaikkiin eläimiin: liikaa inhimillistetään lemmikkejä ja tuotteistetaan kaikki muut eläimet.

tiistaina 27.03.2012

Jopa nuo oikeutta eläimille -ihmiset katsovat oikeudekseen pitää koiria. Mitäs niistä sadoista kärsivistä sioista, joita lemmikkikoirat elämänsä aikana syövät!

tiistaina 27.03.2012

Minusta lemmikkieläin-ideaa pitäisi miettiä myös eläimen, sen toisen lajin edustajan, kannalta. Ei vain siltä kannalta, että sillä on ekologisia vaikutuksia. Mielestäni toisen lajin valtaanotto ja valjastaminen ihmisen viihdytystarkoitukseen on merkki ihmisen julmuudesta ja itsekkyydestä. Silti nuo eläimiä lemmikkeinä pitävät kutsuvat itseään jopa eläinrakkaiksi ja saattavat moralisoida muita, jotka joutuvat syömään eläimiä säilyäkseen hengissä. Mielestäni eläimen käyttäminen ravinnoksi (eläin elää eläimen elämän luonnossa ja tulee syödyksi) on eettisempää ja "eläinrakkaampaa" kuin lemmikkieläinteollisuus (jonka idea on, että eläin joutuu uhraamaan elämänsä ja usein jalostuksen myötä terveytensä ihmisen viihtymisen vuoksi).

Joitakin vuosia/vuosikymmeniä sitten oli kampanja: "Eläin ei ole lelu." Voisi lisätä, että elävä olento ei ole myöskään viihdyke, eikä lemmikki. Eihän toisia ihmisiäkään saa ostaa itselleen lemmikiksi, vaikka kuinka pitäisi siitä hyvää huolta!

tiistaina 27.03.2012

Miten toi seppo voi tosissaan sanoa et lemmikkejä on maailmassa enemän kuin turkiseläimiä?,ehkä joo siihen asti kunnes joku alkaa pukeutua Kakadun höyheniin.....hyvä ohjelmä mut ihan liian vanha huru-ukko otettu asiaintuntiaksi......voisin lyödä vetoa et tällä jampalla ei ole koskaan ollut yhtään henk.koht.kokemusta omasta lemmikistä. tuskin on edes saanut kokea naisen tuoksua.

tiistaina 27.03.2012

Aivan ihana koirulainen tuossa ohjelmassa! Minkä rotuinen se on? Kenen koira se on?
Itselläni on ollut 2 cockeria, ja sitten aivan ihana cocker-bichon frise-kääpiövillis seropi.

tiistaina 27.03.2012

Jalostus on mennyt aivan liian pitkälle,mikä on se taho joka jossain kohtaa esim määritteli et esim saksanpaimenkoiran peräpää pitää "ikään kuin laahata" eli se ulkoisesti näyttää siltä että se on ja se oikeasti puolihalvauspotilas? Itselläni on 4v. kultainen noutaja huomenna mennään leikkauttamaan pahanlaatuinen kasvain pois, tärjestyksessä toinen....isä Tanskasta ja emo Suomesta...ei auttanut vaikka koitetiin hakea geenejä vähän kauempaa jotta näiltä vältyttäisiin.

tiistaina 27.03.2012

Kumma juttu, ei puhuttu sitten kissoista juuri ollenkaan, eikä esim koira-ajokortista joka on esim. Sveitsissä pakollinen ja Saksakin harkitsee.?

tiistaina 27.03.2012

Eläin ei todellakaan elä hienoa elämää luonnossa ja tule syödyksi. Sinä, joka näin kirjoitit, mene katsomaan suomalaisille tehotuotantotiloille!

Eri asia on esim. hirvenliha, hirvi on todennäköisesti saanut elää elämisen arvoisen elämän.

Seppo Turusen kommentit olivat kyllä enimmäkseen melko outoja.

Minä liikun paljon luonnossa, kuten koiranomistajat yleensäkin. Ilman koiraa tuskin liikkuisin luonnossa puoliakaan siitä kuin nyt. Kiikarit ovat usein mukana ja kamera, koska harrastan luontokuvausta. Koirani täytyy saada paljon liikuntaa mm. metsässä, koska harrastuskoirana sen pitää pysyä kunnossa.

Seppo puhui että mieluummin voisi ruokkia lintuja pihassa....otanko siitä sitten linnun lenkkikaverikseni? Ja jonkun ihmisen eksyessä metsään otan siitä etsijätintin mukaan vai?
Agility + muut lajit olisivat myös noiden lintulaudan asukkien kanssa vähän hankala harrastaa :D

Joku täällä jo mainitsikin lasten hankkimisesta: maapallo on jo aivan ylikansoitettu, joten parasta luonnon kannalta olisi, että jokainen pariskunta hankkisi vain yhden lapsen. Siten saastuttaminen ja ylikansoitus vähenisi radikaalisti.

Ohjelmassa ei otetu esille sitä, että koirien ruokiin käytetään yleensä ruhoista se osa, joka ei kelpaa ihmisille. Haluaisitko sinä pureskella possunkorvaa tai siansaparoa tms.? Haluaisitko syödä luujauhoa kenties? Kyllä nämä osat menisivät roskiin, ellei niitä käytettäisi eläinten ruokaan.

keskiviikkona 28.03.2012

Täällä kaupungissa ei koiran omistaminen ole mikään varma merkki luonnossa liikkumisesta, tai liikkumisesta yleensä. Kunhan käydään koirapuistossa kulman takana ja tullaan 10 minuutin kuluttua takaisin. Ja omakotialueella koira töhöttää pikkupihalla, sitä käytetään 100 metrin päässä asioilla ja sitten taas töhötetään kotinurkissa.

keskiviikkona 28.03.2012

Nimim. Haukullinen. Tarkoitin sitä, että eläimen, joka on elänyt luonnossa, käyttäminen ravinnoksi on eettisempää kuin lemmikkien pitäminen.

Olen itse sitä mieltä, että niin lihan tehotuottaminen (myös kalan, kaloja yleensäkin aliarvioidaan eläiminä, koska heitä tunnetaan vielä vähemmän kuin muita luonnon eläimiä), turhiseläinten tarhaaminen ja lemmikkieläinteollisuus ovat eettisesti yhtä kestämättömällä pohjalla. Ihminen on korottanut itsensään arvoon, jota ei todellakaan ansaitse.

keskiviikkona 28.03.2012

"Seppo puhui että mieluummin voisi ruokkia lintuja pihassa....otanko siitä sitten linnun lenkkikaverikseni? Ja jonkun ihmisen eksyessä metsään otan siitä etsijätintin mukaan vai?
Agility + muut lajit olisivat myös noiden lintulaudan asukkien kanssa vähän hankala harrastaa :D"

Ei se ole viattomien eläinten syy, ettei sinulla ole lenkkikaveria. Kuvittele naapuriisi sinua vahvempi jätti, joka on päättänyt, että sinusta on hänelle hyvä lemmikkieläin ja mukava lenkkikaveri. Se, että hän vahvemman voimalla saa sinut narun päähän ja ehdollistamalla opettaa sinusta kiltin ja tottelevaisen kaverin, ei tee hänen teostaan oikeaa. Kuitenkin sinä teet tuon saman teon jollekin toiselle olennolle ilmeisesti ihan hyvällä omallatunnolla?

torstaina 29.03.2012

Anonyymille tiedoksi, että en ole hankkinut koiraa siksi, ettei minulla olisi lenkkikaveria. Joskin myönnän, että tuskin yhtä usein lenkille lähtisin kuin nyt.

Ja sieltä pentulaatikosta kyllä tämä koira taisi valita minut. Eikä häntä ole koskaan tarvinnut lenkille pakottaa, eikä edes patistaa.

Koiraharrastuksista tietenkin valitsen vain sellaiset, joissa koirani viihtyy. Voi sitä iloa ja riemua kun yhteisiin harrastuksiin mennään! Koiran täytyy myös tietenkin saada olla toisten koirien seurassa, niiden keskinäistä elekieltä on hieno seurata, siinä ihminenkin oppii paljon.

Myönnän kyllä, että kerrostaloon en ehkä ottaisi koiraa, tai sitten hyvät lenkkimaastot täytyisi olla lähellä. Koira ei myöskään sovi liian kiireiselle henkilölle, koska koiran hoitaminen vie aikaa. Myöskään kovin pienituloiselle koiran (tai muun lemmikin) pitäminen ei sovi, koska eläinlääkärimaksuja voi tulla todella paljon.

Se on kyllä ikävää, että Suomessakin pentuja tehtaillaan liikaa, kennelliitto voisi ottaa tiukemman kannan siihen ja myös valvoa koirien terveyttä enemmän, ettei sairaita rotuja tulisi enää enempää. Kaikkein sairaimmista roduista tulisi ehkä luopua kokonaan.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä