Voimala: Montako klikkausta päivään mahtuu?

Julkaistu torstaina 16.02.2012 0 126

Marketta Mattila ja Raisa Rauhmaa sukeltavat verkkoon.

TV1 tiistaina 21.2. klo 22.10 - 23.00

YLE Areenassa 30 päivää

Onko digi-informaatio savea, jota pystymme hallitsemaan ja muovailemaan sopiviksi päiväannoksiksi vai olemmeko jatkuvasti kasvavan informaatiokatastrofin aseettomia uhreja?

Verkkomaailman houkutukset ovat kenen tahansa käden ulottuvilla. Muutaman klikkauksen päässä on ihmeiden paratiisi.

 

Pelottaa ja pitää viihtyä

Nykyihminen kamppailee ikävystymisen pelon ja viihtymisen maksimoinnin ikeessä. Hän haluaa, mutta ei sittenkään halua, eli on jatkuvassa päättämättömyyden tilassa.

Kuka enää pystyy lukemaan yhtäjaksoisesti kokonaisen kirjan hiljaisessa huoneessa?

Lineaarisuus hajoaa ja päällekkäisten keskeytysten sekä toinen toistensa päälle avautuvien ikkunoiden mosaiikki muuttaa aivojen hermoverkkoja tavalla, josta meillä ei ole vielä tietoa.

 

Älykäs vai kärsimätön?

Jotkut väittävät, että on syntymässä uusi älykäs ihminen, jonka biologisia aivoja täydennetään nanoteknologian innovaatioilla.

Toisten mielestä lopputuloksena on vain se, että ihmisestä tulee yhä kärsimättömämpi otus, joka arvioi uuden linkin merkityksen itselleen kahdeksassa sekunnissa.

Digikansalaisen pirstaleista media- ja verkkoelämää pohtivat professori Kirsti Lonka, kirjaston johtaja Kimmo Tuominen, kustannuspäällikkö Fredrik Rahka ja toimittaja Johanna Vehkoo.

 

Muualla netissä:

Voimala

 

Suosittele126 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä