Lisää saamenkielisiä uutisia Ylen tv-kanaville ja Yle Areenaan

Julkaistu keskiviikkona 27.02.2013 0 55

Yle parantaa merkittävästi saamenkielistä uutispalveluaan. Ensi syksynä Yle aloittaa uuden, kokonaan oman saamenkielisen toimituksen tekemän uutislähetyksen Yle TV1:n iltapäivässä. Yle Ođđasat -lähetys sijoitetaan Ylen pääuutiskanavalle Yle TV1:lle. Lähetysaika on iltapäivällä klo 15.10.

Lisäksi Yle parantaa syksystä alkaen varsinaisen saamelaisalueen ulkopuolella asuvien saamelaisten uutispalvelua, kun saamenkielisen yhteispohjoismaisesti tuotetun Ođđasat-tv-uutislähetyksen valtakunnallinen lähetysaika varhennetaan.

Tähän saakka Norjan ja Ruotsin yleisradioyhtiöiden NRK:n ja SVT:n kanssa yhdessä tehty, 15 minuutin mittainen Ođđasat-lähetys on nähty kaikkialla Suomessa vasta muun ohjelmiston päätteeksi, yöaikaan Yle TV1:ssä. Uusi, varhennettu lähetysaika on viikonpäivästä riippuen klo 22.30 - 23.00. Uusi lähetyskanava on Yle Fem. Lähetys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Ruotsissa ja Norjassa sekä Pohjois-Suomessa näkyvä ensilähetys pysyy entisellä paikallaan alkuillassa Yle Fem -kanavalla.

Kaikki saamenkieliset uutiset löytyvät syksystä lähtien nykyistä paremmin myös Yle Areenasta. Ođđasat on syksystä 2013 alkaen katsottavissa Yle Areenassa ilman tekstitystä heti Pohjois-Suomen ensilähetyksen jälkeen. Tekstitettynä se löytyy Yle Areenasta klo 23.00 alkaen.

Yle tekee saameksi uutis- ja ajankohtaissisältöjä sekä lasten- ja hartausohjelmia yhteensä noin 6 - 7 tuntia arkisin. Pääosa sisällöistä tehdään radioon, lisäksi verkkoon ja tv:lle. Ohjelmia tehdään pohjois-, inarin ja koltansaamenkielillä. Suomen noin 10 000 saamelaisesta 65 prosenttia asuu saamelaisalueen ulkopuolella.

 

Suosittele55 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä