Autotehtaan kuolema

Julkaistu tiistaina 13.12.2011 2 177

Kathy Daya oli yksi autotehtaan työntekijöistä.

TV1 perjantaina 16.12. klo 22.50 – 23.30

Ohjelmalla ei ole nettikatseluoikeuksia.

Kaksi vuotta sitten GM irtisanoi yli 2 500 työntekijäänsä ja sulki autoja valmistaneen tehtaansa.

Dokumentti Autotehtaan kuolema (Last Truck: The closing of a GM plant) seuraa viimeisen auton valmistumista ja kuvaa uskollisten työntekijöiden luopumisen surua.

 

Autojen menekki hiipui

Korkeasta laadustaan tunnettu tehdas oli avattu Ohiossa 1981, ja se tuotti satojatuhansia autoja joka vuosi.

Autojen myynti oli taantunut jo vuosia, ja vielä heikommalta menekki näytti maasturien kohdalla. Jouluaaton aattona 2008 tehdas suljettiin lopullisesti.

 

Ylpeys ammattitaidosta

Monella työntekijällä on pitkä työura takana saman tehtaan palveluksessa.

Vaikka huoli oman perheen selviämisestä on kova, heitä ei huolestuta ainoastaan työttömyys: myös ylpeys omasta ammattitaidosta, vuosien saatossa lujittunut yhteishenki ja työkaveruus ovat mennyttä.

Tulevaisuus näyttää epävarmalta, sillä kyse on laajemmasta ilmiöstä: moni perinteikäs amerikkalainen yhtiö on siirtämässä tuotantoaan edullisemman työvoiman maihin.

Tuotanto: HBO, Yhdysvallat.

 

Suosittele177 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 16.12.2011

Hounoa tuotekehittelyä.
Siinä kaikki.

Tarto.
Viro.
2011.

perjantaina 16.12.2011

Jos ulkomaalaiset kilpailijat tekee ennen kaikkea parempia ja laadultaan kestävämpiä sekä vähemmän kuluttavia tuotteita, ei mikään ihme että USA.n autoteollisuus on kärsinyt. Hinta siellä ei ole se tärkein tekijä monellakaan, koska autot ei nyt hirveästi siellä maksa.

Heidän tuotekehitys saa katsoa itseään peiliin viimeisen 15 vuoden ajalta kun ovat antaneet muitten mennän ohi joka puolelta ja kovaa. Vaikea siinä on pärjätä vaikka olisi kuinka hyvä tehdas jos tuote on suunnitelultaan huonompi kuin kilpailijoitten. Esimerkkinä vaikka Nokia...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä