Avara luonto: Eläinpoikasten alkutaival

Julkaistu perjantaina 04.04.2014 1 5

Pesän ulkopuolella karhunpoikaset kohtaavat saalistajien maailman.

TV1 lauantaisin 12.4. - 10.5.2014 klo 18.45 - 19.35, uusinta sunnuntaisin klo 8.05 ja keskiviikkoisin klo 16.00

Yle Areenassa 7 päivää

BBC:n viisiosaisessa sarjassa (24/7 Wild) tutustutaan karhun, leijonan, apinan, norsun ja mangustin elämään jälkikasvun näkökulmasta.

Ensimmäisen jakson tähtenä on mustakarhuperhe Minnesotassa, Yhdysvalloissa. Toukokuussa kolme pientä karhunpentua kurkistaa pesästään emonsa kannustamana ja näkee ympäröivän maailman ensi kertaa.

Olemassaolon taistelu alkaa siitä hetkestä, kun ne uskaltautuvat pesän ulkopuolelle. Kuinka suojautua saalistajilta, ja mistä saada ruokaa? Pentujen pitää oppia nopeasti emonsa neuvot, sillä luonto koettelee julmimmin juuri elämän alkutaipaleella.

Tuottaja: Chris Howard, BBC. Englanti, 2012.

 

12.4. Kolme karhua (A Tale of Three Bears)

Minnesotassa on karhuemo saanut kolme poikasta ja olemassaolon taistelu alkaa siitä hetkestä, kun ne uskaltautuvat pesän ulkopuolelle. Kuinka suojautua saalistajilta ja mistä saada ruokaa?

 

19.4. Leijonan tarina (A Lion´s Tale)

Millaisia vaaroja pieni pentu joutuu kokemaan ensimmäisten elinviikkojensa aikana? Oma emo on vastasyntyneen paras turva ja leijonaäidillä onkin vilkas pentu kaitsettavanaan.

 

26.4. Apinan tarina (A Monkey´s Tale)

Srilankalaisen makakipennun kotina on vanha temppeli, jossa perheillä on tiukka arvojärjestys. Pentu kuuluu alimpaan kastiin, joten sen on opittava löytämään oma paikkansa.

 

3.5. Norsun tarina (An Elephant´s Tale)

Pohjois-Keniassa luonto on sateiden jälkeen kauttaaltaan vihreä, mutta norsulauman asiat ovat huonolla tolalla. Salametsästäjät ovat liikkeellä ja pieni norsunpoikanenkin kokee kovia.

 

10.5. Mangustin tarina (A Meerkats Tale)

Kalaharin autiomaassa on pitkä kuivuus ajanut mangustiklaanin ahtaalle. Mistä saada ruokaa? Pieni mangustinpoikanen joutuu perheineen taistelemaan tosissaan selvitäkseen hengissä.

 

Suosittele5 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 12.04.2014

Ei ole helppo aloittaa elämä pienenä. Usein on tullut todettua, että vanhemmilla on kovaa, kun pitää vahtia poikasiaan.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä