Avara luonto: Tiikerin paluu

Julkaistu tiistaina 19.11.2013 1 3

Urostiikeri Rajore siirretään yhdessä naarastiikerin kanssa Sariskan suojelualueelle.

TV1 lauantaina 23.11.2013 klo 18.45 - 19.40, uusinta sunnuntaina 24.11. klo 8.05 ja keskiviikkona 27.11. klo 15.55

Yle Areenassa 7 päivää

Salametsästys hävitti kaikki Sariskan suojelualueen tiikerit Intiassa, mutta tiikerin puolustajat eivät lannistuneet.

Alueelle siirretään tiikeripari, urostiikeri Rajore ja naarastiikeri Baghani, joiden jälkeläisten toivotaan valtaavan tienoot omikseen.

Dokumentissa (Return of the Tiger) seurataan pientä tiikeriyhdyskuntaa, joka totuttelee outoon ympäristöön.

Koska tiikereitä ei ole ollut alueella neljään vuoteen, leopardipopulaatio on sillä välin kasvanut ja metsästys on vaikeampaa.

 

Reviirin kuningatar

Dokumentin päähenkilöllä, naarastiikeri Baghanilla, on edessään väistämätön yhteenotto leopardiemon kanssa. Baghani selviytyy reviirinsä kuningattareksi.

Naarastiikerin ensimmäinen kosija myrkytetään kuoliaaksi, kun karjansa katoamisesta ärsyyntynyt kyläläinen jättää myrkytettyä ruokaa luontoon. Toinen puiston tiikeriuroksista lähestyy jo pian Baghania.

Tuotanto: Grey films BBC:lle ja Animal Planetille 2012.

Lukijana Jarmo Heikkinen. Dokumenttiin voit valita digiboksilta alkuperäisen, englanninkielisen selostuksen. Alkuperäisen dokumentin selostaa useista tv-sarjoista tuttu intialaissyntyinen näyttelijä Amerjit Deu.

 

Suosittele3 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 23.11.2013

Isot kissat ovat eläviä olentoja, siksi niitä suojellaan. Metsästäjät ovat ilmeisesti pitäneet niitä arvokkaina.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä