Avara luonto: Villi Pohjola

Julkaistu maanantaina 04.03.2013 3 80

Karhu on suomalaisen metsän kuningas.

TV1 lauantaisin 9.3. - 13.4. klo 18.45 - 19.40, uusinta sunnuntaisin klo 08.05 ja keskiviikkoisin klo 16.00

Yle Areenassa 30 päivää

Pohjoisen Euroopan upeita maisemia ja eläimiä esittelevä Villi pohjola -saksalaissarja (Wildes Skandinavien) vie katsojat kuuden jakson matkalle niin Suomeen, Islantiin kuin Grönlantiin.

 

9.3. osa 1. Suomi

Sarjan avausjaksossa tutustutaan metsistään ja järvistään tunnettuun kotimaahamme. Pääosassa on kuitenkin karhu, metsän kuningas.

Saksalaisdokumentaristien lisäksi jaksoa ovat kuvanneet suomalaiset Kari Kemppainen ja Jan Henriksson.

Arktisissa olosuhteissa selviää vain pelottomuudella

Maaliskuun puolivälissä talvi on vähitellen vaihtumassa kevääksi, mutta Kainuussa on yhä kylmää ja lumista. Vain arktisiin olosuhteisiin sopeutuneet eläimet selviävät näillä seuduin hengissä.

Arat ja harvinaiset ahmat eivät nuku talviunta. Satunnainen retkeilijä näkee niitä kuitenkin vain harvoin luonnossa, sillä ne ovat aktiivisimpia pimeän aikaan. Muuan ahma uhkaa pelottomasti haaskan löytänyttä nälkäistä karhua.

 

Susi kuuluu Suomen luontoon.

 

Suomen upeat eläimet esittelyssä

Suomessa harvinaistunut liito-orava löytää kodin palokärjen vanhasta pesäkolosta. Liito-orava saa yleensä kahdesta neljään poikasta, mutta tällä emolla on vain yksi.

Järvi-Suomessa elää uhanalainen saimaannorppa, joita löytyy ainoastaan Saimaan alueelta. Luontaisia vihollisia sillä ei ole, mutta sen elinympäristöä uhkaavat muun muassa kaupallinen kalastus, vesistön saastuminen ja metsästys.

Lisäksi Suomi-jaksossa nähdään muun muassa vesilintuja, revontulia ja metsojen soidin.

Tuotanto: NDR, Saksa. Selostajana Juhani Rajalin. Halutessasi voit myös valita digiboksilta alkuperäisen Peter Vennin selostuksen ja katsoa sen suomenkielisin tekstein.

 

 

16.3. osa 2. Norja

Miltä Norja mahtoi näyttää 10 000 vuotta sitten? Puuttomia tunturiylänköjä ja paikoin matalaa pensaikkoa, joiden lomassa ravintoaan etsii lauma myskihärkiä. Vuonojen maasta voi onneksi yhä löytää tällaisen maiseman.

Norjan myskihärät selviävät laumassa jopa 40 asteen pakkasesta.

 

 

23.3. osa 3. Ruotsi

Euroopan ensimmäinen luonnonpuisto, Sarek, perustettiin yli 100 vuotta sitten Ruotsiin. Naapurimaamme kansalliseläin on hirvi, mutta millainen on hirven taival vasasta metsän uljaaksi kruunupääksi?

 

 

30.3. osa 4. Tanska

Meren rannikko on Tanskassa aina korkeintaan 50 kilometrin päässä, ja kasvit sekä eläimet ovat selvästi hyötyneet lauhkeasta ilmastosta. Isokauriilla on yhä rauhaisia turvapaikkoja pyökkimetsien siimeksessä.

 

 

6.4. osa 5. Islanti

Islantia ei kutsuta suotta tulen ja jään maaksi, sillä tulivuori voi purkautua äkillisesti jäätikköjen keskellä. Maan eläinsankareita ovat naali, kettu, merilintuyhdyskunnat ja tietysti islanninhevoset.

Islanninhevoset ovat saaren eläinsankareita.

 

13.4. osa 6. Grönlanti

Maapallon suurimmalla saarella asuu vain 60 000 ihmistä, ja avarien sinihohtoisten maisemien valtias on jääkarhu. Mutta kuinka kauan? Grönlannin jäätiköt sulavat hälyttävää vauhtia.

Jääkarhun tassun jälki hiekassa.

 

 

Suosittele80 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 09.03.2013

Varmasti jännittäviä pohjoismaiden maisemat ja eläimet.

sunnuntaina 10.03.2013

Upea sarja tulossa. Suomen osuudessa oli todella hienoja kuvauksia meidän harvinaisista lajeista kuten sudesta. Uljas eläin.

tiistaina 16.04.2013

Täysi tunnustus hienolle sarjalle ja Ylelle, että hankki tämän ohjelmistoon. On todella upeaa kameran käyttöä, vuodenaikojen mukaan seurataan luontoa ja eläimiä ja kaikella tavalla sarja on onnistunut sekä "tieteellisesti" että taiteellisesti. KIITOS

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä