Dokumenttiprojekti: Kotona kylässä

Julkaistu maanantaina 03.09.2012 1 96

Mikä tekee paikasta oman, sen ihmisistä yhdessä yhteisön? Kuvassa Pirkko ja Esko Ohvo.

TV1 maanantaina 3.9. klo 21.30

Yle Areenassa 7 päivää

"Niin paljon tapahtuu juuri silloin, kun ei tapahdu mitään."

Ohjaaja Kiti Luostarinen kuvaa rakkaudella oman kotikylänsä ihmisiä ja sen luonnon kauneutta. Dokumentin kylä Luhanka on yksi Suomen pienimmistä kunnista. Leivän perässä on muutettu muualle. Moni on kuitenkin jäänyt, ja muuttovirtaa käy myös kylän suuntaan.

Niin uusia kuin vanhojakin kyläläisiä yhdistää vahva toisista välittäminen ja rakkaus maahan, metsiin ja järviin. Kuinka ihminen voi tuntea olevansa kotonaan tässä maailmassa?
 

Ohjaaja Kiti Luostarisen sanoin:

"Kuvaan tässä dokumenttielokuvassa pientä suomalaista kylää, Luhankaa, ja sen ihmisiä. Yritän hahmottaa sitä, kuinka ihmiset ovat paikassa, kuinka paikka on ihmisissä ja kuinka ihmiset muodostavat yhdessä paikan ja yhteisön. Yhdeksi keskeiseksi nimittäjäksi nouseekin yhteisön rooli ihmisten elämässä."

"Elokuva on myös puheenvuoro maaseudulla asumisen ja siellä toimeentulemisen vähenevistä mahdollisuuksista tämän päivän Suomessa. Tehomaatalous ja EU:n politiikka ovat pakottaneet maaseudulla asuvia etsimään toimeentuloa muusta kuin ympäröivästä luonnosta."

"Harmaantuvan ja harvenevan väkimäärän kanssa on vaikea pysyä itsenäisenä kuntaliitosten kurimuksessa. Mutta kylässä elää vahvana tahto itsenäisyyteen ja usko siihen, että pienessä yksikössä asiat voidaan hoitaa sekä inhimillisesti että hyvin. Pieni on kaunista."

"Kunnan vanhusvoittoisuudesta huolimatta näemme elokuvassa lapsia, joiden puheissa karhut ja hirvet ovat tuttuja hahmoja. Vanhempiensa tapaan lapsetkin välittävät luonnosta ja käyvät metsässä seuraamassa puiden vointia. Luonnon kanssa tasapainossa elämisen perinne ei ole maaseudulla katkennut."

"Itse olen mukana elokuvassa yhtenä kyläläisenä ja elokuvan kertojana. Minä ajattelen, että mitä syvemmälle yksityiseen mennään, sitä yleisempää löydetään. Tämä ei siis ole vain kertomus tästä kylästä. Tämä voisi olla mikä tahansa kylä, missä tahansa maailmassa. Haluan haastaa elokuvan katsojat pohtimaan sitä, kuinka ylipäätään ihminen voi tuntea olevansa kotonaan tässä maailmassa."

Käsikirjoitus ja ohjaus: Kiti Luostarinen.
Tuotanto: Millennium Film.
 

Suosittele96 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 17.09.2012

Luostarisen dokumentti on hieno puheenvuoro maailmasta, jossa elämme, Se on minusta tärkeä siksi, että televisio välittää niin paljon pinnallisen, kaupallisen, kilpailevan, välinpitämättömän kulttuurin mukaisia ohjelmia. Aito, luonnollinen toisista ihmisistä valittävä elämäntapa on jo kärsinyt tappion, yhteisyys ja elämän jakaminen alkavat olla ihmisten mielessä rasite ja este oman itsen toteuttamiselle.

Valitettavasti televisio on hyvin voimakas ihmiskuvan luoja. Olisi tärkeää pohtia enemmän tätä asiaa ja miettiä Ylen tehtävää kaupallisen ohjelmatuotannon kentässä. Uusikaa tämä ohjelma ja tehkää lisää samankaltaista!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä