Dokumenttiprojekti: Miesten kylä

Julkaistu torstaina 26.04.2012 0 165

Jankovicin kolme veljestä asuu lounaisserbialaisessa vuoristokylässä, neljä kilometriä lähimmästä tiestä.

TV1 maanantaina 30.4. klo 21.30 - 22.25

Yle Areenassa 7 päivää

Dokumentti Miesten kylä (Village without women) kertoo naimattomista miehistä Serbian vuoristossa.

Aikoinaan näiden miesten kotikylä oli eloisa maalaisyhteisö, mutta nyt Zabrdje on rappeutunut: siellä ei ole juoksevaa vettä, ei kelvollisia teitä eikä varsinkaan naisen kosketusta, sillä kylässä asuu enää vain miehiä.

Dokumentin päähenkilöinä on kolme naimaikäistä veljestä: Dragan, Zoran ja Rodoljub.

 

Vaimo Albaniasta?

Vanhin veljeksistä, Zoran, haaveilee vaimosta, mutta toistaiseksi yritykset houkutella serbialaisnaisia kylään ovat olleet tuloksettomia.

Sitten hänen ystävänsä Danko ylittää Albanian rajan ja tutustuu ihanaan naiseen, ja pian romanssi jo kukoistaa.

Zoranin mieleen tulee, että ehkäpä Albaniasta löytyisi vaimo hänellekin. Nuorin veljeksistä vastustaa ideaa: Jugoslavian hajoamissodat ovat yhä tuoreessa muistissa, eivätkä serbien ja albaanien välit ole vieläkään täysin parantuneet.

Nyt Zoranilla olisi mahdollisuus omalta osaltaan hieroa sovintoa "vihollisen" kanssa, mutta tuottavatko yritykset tulosta?

Käsikirjoitus ja ohjaus: Srdjan Sarenac. Tuotanto: Les films du balibari, Ranska.

 

Suosittele165 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä