Dokumenttiprojekti: Sydämeni taakka

Julkaistu torstaina 03.04.2014 3 13

Kadulla asuvat pojat, Ramses ja Jean-Pierren, ovat kansanmurhan jälkeistä sukupolvea.

TV1 maanantaina 7.4.104 klo 21.30 - 22.15

Yle Areenassa 7 päivää

Ruandan kansanmurhasta on kulunut tänä vuonna 20 vuotta. 100 päivän aikana surmattiin noin miljoona ihmistä.

Sydämeni taakka (16) (Burden of My Heart) on palkittu kotimainen dokumenttielokuva, joka kertoo kansanmurhasta selviytyjistä ja elämästä nykypäivän Ruandassa, vuoden 1994 kansanmurhan maassa. Kyseessä on dokumentin tv-ensi-ilta.

 

Keino selvitä päivästä toiseen

Opettaja tavaa oppilailleen kansanmurhan alkeita, miehet pesevät rakkaidensa luita ja nainen rukoilee lapsilleen suojaa.

Ihmisten kokoontuessa muistelemaan rakkaitaan, nousevat sodan kauhut pintaan. Kaikki, jotka jäivät eloon, ovat löytäneet itselleen keinon selvitä päivästä toiseen. He kantavat eloonjäämisen taakkaa.

 

Ei menneessä, vaan tässä ja nyt

Sydämen taakka -elokuva seuraa eri henkilöiden ja yhteiskunnan tapaa työstää kansanmurhan jättämiä arpia.

"Puhummeko tästä, muistammeko tämän? Uhrien ja selviytyjien muistaminen on kunnioittamista ja sivistystä, kärsimyksen jakamista ja tulevaisuuden rakentamista. Arvotammeko Afrikan tapahtumat eri arvoisiksi koska ne tapahtuvat kaukana, Onko inhimillisyytemme maantieteeseen sidottua?", pohtii ohjaaja Iris Olsson.

"Sydämen taakka ei pyri olemaan kiinni menneissä tai selittämään tapahtunutta kuten useat Ruandan kansanmurhan tapahtumista jo tehdyt elokuvat. Elokuva katsoo elämää nykyhetkessä, sodan kauhujen jättämiä jälkiä ihmiseen ja yhteiskuntaan."

 

Ruandan uhrien muistoksi

Elokuva on voittanut Tampereen kotimaisen sarjan pääpalkinnon 2012 sekä Saksassa DOkLeipzig festivaalin nuorisotuomariston palkinnon 2011.

Ohjaus: Iris Olsson ja Yves Niyongabo. Tuotanto: Oy Nordic Film Pool Ltd, 2011.

Kwibuka20 on maailmanlaajuinen 100 päivää kestävä Ruandan uhrrien muistotapahtuma, joka järjestetään myös Suomessa maanantaina 7.4.2014 klo 17.30 Helsingin Tuomiokirkossa ja klo 18.00 Helsingin yliopiston suuressa salissa.

 

Muualla verkossa:

Yle Uutiset: Ruandan kansanmurhan alkamisesta 20 vuotta

Sydämeni taakka Facebook-sivu

Wikipedia: Ruandan kansanmurha

 

Suosittele13 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 07.04.2014

Hienoa nähdä tämä dokkari televisiosta.

perjantaina 11.04.2014

Pistää kyllä hiljaseksi... Ihmettelen vaan miten ihmeessä tollanen brutaali teurastus on voinut käydä eikä kukaan ole puuttunut asiaan... Kanavaa on vaan vaihdettu kun on tullut uutisia tästä, ajateltu vaan "voi kauheeta, onneks ei oo meillä asiat noin huonosti!" ja jatkettu omaa elämää miettien mitä seuraavaks söisi ja kummalle kyljelle kääntyisi.

sunnuntaina 13.04.2014

Kiitos, että teitte tämän elokuvan! Sitä on vaikea katsoa, koska se muuttaa tapahtumat niin todellisiksi ja kuvaa niin hyvin sitä taakkaa, jota ihmiset kantavat koko elämänsä. Kiitos siitä, että sota ja julmuudet, joita näemme ja joista kuulemme, muuttuvat todellisiksi. Kaukainen Afrikka muuttuu todelliseksi, siellä elävät ihmiset kaltaisiksemme. Jää suuri kysymys: miksi olemme tällaisia: raakoja toisillemme ja miten siitä voisimme päästä eroon? Mitä voimme tehdä toisin?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä