Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha

Julkaistu keskiviikkona 15.02.2012 8 162

Abdullahi Farah yrittää sovitella kotimaansa kriisiä.

TV1 lauantaina 7.12.2013 klo 15.40 - 16.45

Yle Areenassa 30 päivää

Abdullahi Farah on somalialainen kauppias ja perheenisä Espoosta. Menneisyytensä ansiosta hän tuntee Somalian kriisin kaikki merkittävät osapuolet – niin hallituksen edustajat kuin terroristeiksi julistetut kapinajohtajatkin.

 

Parhaat kontaktit

Yhdessä ystäviensä kansanedustaja Pekka Haaviston ja Religions for Peace -rauhanorganisaation johtaja Antti Pentikäisen kanssa Abdullahi Farah yrittää neuvotella rauhaa Somaliaan.

Käy ilmi, että Farahilla on paremmat kontaktit Somalian sotiviin ryhmiin kuin kenelläkään muulla. Hänestä tulee YK:lle välttämätön linkki Somalian kapinallisiin.

 

Kapinalliset samaan pöytään

Toimittaja Kati Juuruksen ohjaama dokumentti seuraa runsaan vuoden ajan päähenkilön ja hänen kumppaniensa pyrkimyksiä saada kapinalliset samaan pöytään YK:n kanssa.

Vaikka kaikki toivovat rauhaa, byrokratia ja politikointi hidastavat – tai estävät – Abdullahi Farahin pyrkimyksiä.

Matkalla myös rauhantekijöiden välinen luottamus on lopulta koetuksella.

 

Toiveikkuutta ja turhautumista

Dokumentissa matkataan Keniaan ja Somaliaan tapaamaan islamistimilitanttien edustajia, sekä kansainvälisen diplomatian käytäville New Yorkiin.

Päähenkilön tarina kulkee pettymyksistä toivoon, toiveikkuudesta jälleen uusiin turhautumisiin. Somalian rauha jää yhä haaveeksi.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran helmikuussa 2012.

 

Ohjaaja Kati Juurus on Yleisradiossa työskentelevä dokumenttiohjaaja ja toimittaja. Hänet on palkittu mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla ja Koura-palkinnolla dokumentista Tie Guantanamosta. Hänen dokumenttinsa Sormenjäljet palkittiin Kansainvälisen Punaisen Ristinpalkinnolla Monte Carlon tv-festivaaleilla. Hänen tuore dokumenttinsa Kyllä homotkin siivoaa oli kiitetty puheenvuoro kiivaana käyneessä homokeskustelussa. Vuonna 2007 Juurus palkittiin Bonnierin Vuoden journalistina.

 

Suosittele162 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 20.02.2012

Miksi Suomen televisiossa saa näyttää tälläista roskaa: näin lapsen kuolevan ja pakenin Suomeen. Ja sitten toisoloinen PH ilmestyy kuvaan...Sammutin television...

maanantaina 20.02.2012

Rauha tehtiin Suomessa sotimalla, ei somalimalla.

maanantaina 20.02.2012

"Sotiminen rauhan puolesta on kuin naimista siveyden puolesta."

maanantaina 20.02.2012

Viitaten TV 1 dokumenttiin "Yhden miehen rauha", on syytä kysyä Pekka Haavistolta itseltään, miksi hän jätti Suomesta käsin toimineet rauhanponnistelijat oman onnensa nojaan? Mitkä hänen ansionsa Somalian osalta oikeasti ovat?

maanantaina 20.02.2012

Se on krittinen tilanne mutta toivotaan että somaliassa Rauhan sopimukseen Jatkuu ja onnistuu. Hyvää että Suomessa me ollaan Rauhallisesti tekemässä meidän asioita ja kiittamme Tämä Hyvinvointi-Valtoi.... Good Job

maanantaina 20.02.2012

"Siveellinen naiminen on rauhallista sotaa"

torstaina 23.02.2012

Se kuva mikä tämän dokumentin perusteella tulee YK:n rauhantyöstä on todella pessimistinen. YK on ongelmallinen elin jo siitä syystä että vain muutamat maat dominoivat sen koko toimintaa Veto-oikeuksineen.

Hienoa työtä nämä miehet kuitenkin tekevät rauhan vuoksi. Yksinäisten ihmisten panos on merkittävä. Dokumentti herättää kunnioitusta Suomessa asuvaa somaliyhteisöä kohtaan. Miten he jaksavatkin kaiken kokemansa jälkeen ja vielä kohtaavat täällä syrjintää ja epäkunnioitusta. Respect!

torstaina 23.02.2012

Oli hyvä ohjelma! Mitä tämä tyhjäkätinen somalimies olisi voinut tehdä sille lapselle? Ei hänellä ollut rintoja joilla ruokkia lasta. Kyllä oli alussa rasistisia kommentteja!.
Jos asuisin Espoossa ostaisin kaiken mahdollisen tarvitsemani tuotteet hänen kaupastaan.
Mikäli siellä olisi.

KIITOS YLELLE, ETTÄ SE NÄYTETTIIN VASTA PRESIDENTIN VAALIEN JÄLKEEN.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä