Elämää Tanskan hovissa

Julkaistu torstaina 01.07.2010 10 165

Kuningatar Margareetalla on ollut kiireistä aikaa.

TV1 tiistaisin alkaen 21.9.. klo 21.55

Tuhatvuotinen Tanskan hallitsijasuku kuuluu maailman vanhimpiin monarkkeihin.

Sarjadokumentti Elämää Tanskan hovissa (Kongehuset indefra) seuraa vuoden ajan Tanskan kuningasperheen arkea ja juhlaa.

Dokumentissa päästään kuningasperheen sisäpiireihin. Luvassa on raikas näkökulma nykypäivän kuninkaallisiin.

Kruununprinssi Frederik nähdään lehdistötilaisuudessa kertomassa kiistellystä valinnastaan Kansainväliseen olympiakomiteaan, mutta myös viemässä lapsiaan päivähoitoon polkupyörällä.

Kodikkaiden hetkien lisäksi hallitsijaperhe nähdään muun muassa valtiovierailulla Vietnamissa, Kööpenhaminan ilmastokokouksessa sekä kesävierailuilla tanskalaisissa pikkukaupungeissa

 

21.9.

Seitsenosaisen sarjan ensimmäisessä osassa kuningatar Margareetalla on ollut kiireinen kevät syntymäpäiväjuhlineen ja pääministerinvaihdoksineen. Uusi lapsenlapsikin syntyi.

 

28.9.

Tanskassa odotetaan valtiovieraita Kreikasta ja kuningatar Margareeta on aktiivisesti mukana ohjelman järjestelyissä. Kruununprinssipari saa olla opissa, prinssin on toki välillä haettava lapsensa päiväkodista.

 

5.10.

Kaste on suuri juhla myös Tanskan kuningasperheessä, mutta kuninkaallisilla on samaan aikaan pohdittavaa myös Grönlannin itsehallinnossa ja uudessa vallanperimyslaissa.

 

12.10.

Kuningatar Margareeta valmistautuu ottamaan vastaan vieraita, tällä kertaa audienssia on anonut Lemvigistä kotoisin oleva maanviljelijäpariskunta. Christiansborgissa taas on suuri kulttuuriväen juhla.

 

19.10.

Kruununprinssi Frederik on Tanskan ehdokas Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi ja se kiinnostaa tiedotusvälineitä. Kruununprinsessa Mary hioo puhettaan juoksulenkillä linnanpuistossa.

 

26.10.

Tanska tekee virallisen valtiovierailun Vietnamiin ja ensimmäistä kertaa kuningasparin mukana on myös kruununprinssipari. Oprah Winfrey haluaisi prinsessa Maryn vieraaksi keskusteluohjelmaansa.

 

2.11.

Kuinka koko Tanskan odotetuin puhe laaditaan? Kyseessä on tietysti kuningattaren uudenvuodenpuhe ja kuningatar Margareetalla on muutamia vakiintuneita tapoja, joista hän ei aio luopua.

 

Tuotanto: DR, Tanska.

 

Suosittele165 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 05.07.2010

Uusitaanko jaksoja? Ennen ohjelman alkua kommentaattori sanoi, että jakso uusitaan tiistaisin myöhäisillassa. Tarkoitus oli tallentaa jakso uusinnassa.

Toivottavasti uusitaan!

Kiitos hienosta dokumenttisarjasta,

Minna Huistinoja

tiistaina 06.07.2010

Hei Minna!

Seitsenosaista sarjaa Elämää Tanskan hovissa ei uusita. Eli kannattaa tallentaa jo ensilähetys.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

tiistaina 06.07.2010

Miksi ohjelmaa Elämää Tanskan hovissa ei voi katsella Yle Areenasta? Olen näkövammainen ja näen ohjelmat huomattavasti paremmin tietokoneella katsottuna.

tiistaina 03.08.2010

Juu, olisi hienoa jos jaksot näkyisivät Yle Areenassa niin ne voisi katsoa vielä kerran kun en heti huomannut alkaa tallentamaan niitä. Mutta olisi toki mahtavaa jos jaksot esitettäisiin uusintana vielä.

maanantaina 09.08.2010

Täältä voi katsoa ilman tekstitystä: http://www.dr.dk/DR1/Dokumentar/2010/Kongehuset_indefra/20100218134219.htm

lauantaina 14.08.2010

Kiitos hienosta dokumentista! Olipa hauska nähdä, että kuninkaallisen linnan taloudenhoitaja on suomalaista syntyperää. Ja voi mikä säpinä, kun itse kuningatar tarkasti matot, saippuat ja muut ennen valtiovierailua! Toivottavasti sarja uusitaan pian.

torstaina 07.10.2010

Kiitos uusinnoista!

tiistaina 02.11.2010

Kiitos hyvästä ohjelmasta! Eikö tälle ole tehty jatkoa, jos on niin esitetäänkö niitä?
olisiko luvassa muita dokumenttejä liittyen juuri Tanskan kuningashuoneeseen?

keskiviikkona 03.11.2010

Kaksosia odotellaan

Tanskan hovissa eletään jännittäviä aikoja, sillä kruununprinsessa Mary odottaa kaksosia.

Ihan lähiaikoina ei Tanskan kuningasperheestä ole tulossa uusia ohjelmia, mutta kun kaksoset ovat syntyneet tammikuussa, katsotaanpa sitten miten tanskalaiset hullaantuvat ohjelmia tekemään.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

sunnuntaina 26.12.2010

jälleen tässä odottelen ohjelmia Tanskan hovista ja elämästä siellä
Kkeitä kaikkia siellä hoviin kuuluukaan
Mitä kuuluu Anne-Marialle ja Konstantinille ja heidän perheelleen
Mitä kuuluu kuningatar Margareetan sisarien perheille muutenkin

Samoin olisi kiva kuulla Norjan kuninkaallisistakin juttua

Englannnin kuninkaalliset lienee niin suurisuurpehe että niistä ei ees voi kertoa vai mitä.

Eikä haittaa vaikka jotain monegasseistakin kertoisitte

Ruotsin perheestä on tulossa varmasti varsin mielenkiintoinen kertomus tästä vuodesta
Noihin tuonlaisiin juttuihin on niin upeaa päättää joulukausi vuosittain - että kovasti paljonkiitoksia
niistä Toivottavasti sarjat jatkuvat vuosikymmeniä edelleen

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä