Historiaa: Auschwitzin eloonjäämisoppi

Julkaistu torstaina 13.01.2011 9 156

Perhealbumikuvassa Renee Firestone on palanut ensimmäistä kertaa takaisin Auschwitz-Birkenauhun vuonna 1996.

TV1 keskiviikkona 29.6. klo 19.00

Kuinka keskitysleirille suljetut ihmiset onnistuivat pysymään hengissä ja säilyttämään inhimillisyytensä?

Kuusi Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille joutunutta juutalaisnaista summaa yhteen kokemuksiaan dokumentissa Auschwitzin eloonjäämisoppi (Swimming in Auschwitz).

Keskitysleirille saapuminen oli jokaiselle hirveä järkytys. Matka täyteen ahdetussa junassa ilman ruokaa tai vettä ja ensimmäinen yö ulkona ilman kunnollisia vaatteita krematorionkatkuisessa ilmassa sai useimmat vangit menehtymään.

Tästä selvinneet vangit alkoivat sopeutua ruuan niukkuuteen, elinolosuhteisiin ja työntekoon. Jos tästäkin selvittiin, osa vangeista pystyi parantamaan eloonjäämismahdollisuuksiaan käyttämällä älyään ja ottamalla riskejä.

 

Inhimillisyys ja toivo kannattivat

Usein oletetaan, että eloonjääneiden koettelemukset päättyivät, kun he pääsivät pois keskitysleiriltä. Tosiasiassa monet lähetettiin työleireille Puolaan tai Saksaan tai pahamaineisille kuolemanmarsseille.

Vasta Saksan antauduttua joukkotuhon koko kuva paljastui, ja silti monille perheenjäsenten kohtalo jäi ikuiseksi salaisuudeksi.

Tutkijat huomasivat, että nais- ja miesvankien kertomuksissa oli eroja. Keskitysleirin naiset panivat toivonsa perheeseen ja ystäviin sekä uskontoon.

Leiriin muodostui eräänlaisia perheitä, jotka koettivat tukea toinen toisiaan epätoivoisissa oloissa. Nämä peräänantamattomat naiset ovat elävä todiste siitä, että natsit eivät onnistuneet riistämään heiltä inhimillisyyttä ja toivoa.

Tuotanto: Bala Cynwyd Productions/APT, Yhdysvallat.

 

 

Suosittele156 Suosittelee

Kommentit

torstaina 20.01.2011

Julmaa, julmaa. Muistan vanhan 80-lukulaisen sarjakuvan, jossa keskitysleiriin verrattiin kuntolomakeskusta, vaikka sinne ilmoitetuille henkilöille liikunnan oli tarkoitus tehdä vain hyvää.

keskiviikkona 29.06.2011

Nämä Auschwitsin kokemukset pitäisi muistaa Suomessakin, kun ryhdytään lokeroimaan ihmisiä värin tai muiden ominaisuuksien perusteella. Ihan perussaksalaiset ne natsitkin äänestivät valtaan aikoinaan, kun halusivat, että valtaan pääsee joku joka ei tee likaisia kompromisseja.

keskiviikkona 29.06.2011

Voin kuvitella tulevaisuuden, jossa sukupuolineutraalit parit hankkivat lapsia synnytysfarmeilta. Siellä jalostetaan vain yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, jotka viettävät sitten sukupuolineutraalia elämää.

keskiviikkona 29.06.2011

"Nämä Auschwitsin kokemukset pitäisi muistaa Suomessakin, kun ryhdytään lokeroimaan ihmisiä värin tai muiden ominaisuuksien perusteella. Ihan perussaksalaiset ne natsitkin äänestivät valtaan aikoinaan, kun halusivat, että valtaan pääsee joku joka ei tee likaisia kompromisseja. "

Joopa joo. Olipas taas maukas ja asiallinen provokaatio. Vähän pitäisi pystyä itsekkin pohdiskelemaan, mikä on tästä todellisuudesta ja mikä ei. Jos haluat ilmaista kiertoteitse, että Perussuomalaiset ovat mielestäsi keskittämässä vammaiset, homot, juutalaiset sekä maahanmuuttajat keskitysleireille joukkotuhontaan niin tutustuppa kyseiseen puolueeseen syvällisemmin.

Sen jälkeen kannattaa miettiä, mikä meni vikaan kirjoituksessasi.

keskiviikkona 29.06.2011

Nykyinen eliminointi tehdään jo sikiövaiheessa. Mitä siitä, vaikka tappavan lääkeannoksen saaneet vauvat saattavat elää vielä tunteja syntymänsä jälkeen. Ja tämä kaikki on kääräisty inhimillisyyden, äidin ihmisoikeuksien ym. siloiseen kääreeseen.

keskiviikkona 29.06.2011

Tämä oli tosi kuranttia vain 2 vuosikymmentä sitten.

Nyt olennainen kysymys on:

"Kuinka ihmiset selviävät Gazassa?"

Israelin armeija kun on sisäistänyt erilaiset opit 2. maailmansodan ajalta ja kohdistaa nyt oppeja sitten miljooniin siviileihin.

keskiviikkona 29.06.2011

Se mitä Israelissa ja Gazassa tapahtuu tällä hetkellä on kyllä jotain aivan muuta kuin mitä arabijohtoinen propagandakoneisto antaa ymmärtää. Mietipä miten itse toimisit valtion turvallisuudesta vastaavana henkilönä, jos sinulla on vastattavanasi n. 60 kilometriä leveä alue, jolla asuu muutama miljoona ihmistä (niin kuin Israelin valtio tällä hetkellä), jonka naapurissa elää kansanjoukko, jota hallitsee militanttiryhmä, joka on vannoutunut tuhoamaan sinut ja kansasi vaikka se olisi viimeinen asia mitä he tekisivät? Jotka pommittavat jatkuvasti aluettasi räjähtävillä raketeilla ja jotka käyttävät humanitäärisenä avustuksena saamansa sementin siihen, että rakennetaan tunneleita Egyptiin joiden kautta kuljetetaan loistoautoja ym. "kärsiville" kansalaisille? (Niihin tunneleihin ei ihan pieni määrä sementtiä riitä.) Joiden sodankäyntimoraali -- terrorismin lisäksi -- on se, että sotilaat piilottelevat sairaaloissa ja kouluissa naisten ja lapsien takana?

Tutkipa historiaa ja mieti seuraavia kysymyksiä: Milloin palestiinan "valtio" perustettiin, ja kuka sen perusti? Missä sen rajat kulkivat? Nimeä sen pääkaupunki sekä joitakin sen suurimpia kaupunkeja. Nimeä yksikin sen johtaja ennen Arafatia. Mikä oli palestiinan vallitseva uskonto? Mitä kieltä siellä puhuttiin? Entä mitä valuuttaa siellä käytettiin? Mikä sen valuutan vaihtokurssi oli milloin tahansa historian vaiheella? Mihin palestiinan valtio sortui? Mikseivät "palestiinalaiset" koskaan yrittäneet itsenäistyä ennen 1967 käytyä kuuden päivän sotaa, jossa Israeliin hyökänneet arabivaltiot kärsivät rökäletappion? Vastaus kysymykseen on se, ettei "palestiinana" käsitettyä kansanryhmää ole koskaan ollut olemassakaan, sillä se luotiin tyhjästä viime vuosikymmeninä, jotta median avulla kansat voitaisiin manipuloida mukaan arabimaiden kampanjaan tuhota Israel.

keskiviikkona 29.06.2011

Hyvä Joel,

Israel on maa, jossa viimeisimpien uutisten mukaan voidaan mm. koira tuomita kivitettäväksi. Minkälaiseksi lainsäädännöksi sitä pitäisi kutsua - länsimaiseksiko?

keskiviikkona 29.06.2011

Ihmillisyyden ja ihmisoikeusien niemessä Suomessakin ?
Saksalaisilta pitää ehdotta kieltää ja rikollistaa kaikki kotien ,perheitten ja lapsien vahingon ja uhkan kuin tapon teko ja ajot toimin ,teollisuuksin kuin autoteollisuksin venäläisineen kokonaan Suomessakin kaasun käyttöstä puhumatakaan !!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä