Historiaa: Kylmän sodan vakoilijat

Julkaistu perjantaina 03.09.2010 0 161

Brittiläinen ja neuvostoliittolainen virkamies suorittamassa asevalvontaa.

Pitkiä odotuksia autossa tai piileskelyä metsissä, kunhan vain saisi otettua tarpeeksi hyviä valokuvia vastustajan asearsenaalista tai nauhoitettua salaisia keskusteluita. Toisaalta myös toimintaa kuten takaa-ajoja autoilla ja helikoptereilla. Kylmän sodan kulisseissa on tapahtunut hyvin paljon asioita, joista emme ole kuulleet, ja joista emme välttämättä koskaan tule kaikkea kuulemaankaan.

Yli 40 vuotta kestäneen sodan aikana vakoojat sekä idästä että lännestä kulkivat rautaesiripun läpi vastustajan puolelle vakoilemaan toisen osapuolen sotateollisuutta ja seuraavia liikkeitä. Vaikka vakoojien roolista sodan aikana tiedetään vähän, heidän roolinsa oli silti kiistattoman suuri. Eräs venäläinen upseeri onkin todennut, että tällaiset tehtävät pitivät kylmän sodan kylmänä.

Ranskalaisdokumentissa Kylmän sodan vakoilijat (Keeping the Cold War Cold, 2009) kuulemme ranskalaisten, brittien, amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten vakoojien näkemyksiä siitä, mitä kylmän sodan eri vaiheissa tapahtui, ja millainen poliittinen ilmapiiri oli. Tapahtumia kommentoidaan tarkasti mutta silti nöyrästi vailla minkäänlaista glooriaa. Mukana on myös vakoojien saamia materiaaleja kuten valokuvia, sekä muita arkistodokumentteja.

Mielenkiintoinen dokumentti tempaa katsojan mukaansa kireisiin kylmän sodan vuosiin uskomattomien tarinoiden myötä.

O: Yves Jan

Kesto: 50 min

Tuotanto: Artlinefilms
 

Suosittele161 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä