You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Historiaa: Neuvosto-Venäjän nälänhätä

Julkaistu torstaina 14.03.2013 4 51

Herbert Hooverin johtama järjestö lähetti elintarvikeapua ja avustustyöntekijöitä kriisialueille.

TV1 keskiviikkona 5.6.2013 klo 19.00 - 19.55

Yle Areenassa 7 päivää

Vuonna 1921 Neuvosto-Venäjää koetteli ruokapula, ja nälkään kuoli miljoonia ihmisiä. Dokumentti Neuvosto-Venäjän nälänhätä (The Great Famine) kuvailee, kuinka katastrofi oli Euroopan mittakaavassa pahin sitten keskiajalla riehuneen mustan surman.

 

Yhdysvallat tarjosi apuaan

Apua saatiin Yhdysvalloista, kun Herbert Hooverin johtama järjestö lähetti kahden vuoden ajan elintarvikeapua ja avustustyöntekijöitä kriisialueille. Kesään 1922 mennessä tehokkuudestaan tunnettu järjestö ruokki jo lähes 11 miljoonaa ihmistä joka päivä.

Lähes kolmesataa avustustyöntekijää olivat ensimmäisiä länsimaalaisia, jotka päästettiin maahan vallankumouksen jälkeen, joten bolshevikkihallitus oli epäluuloinen.

 

Salainen poliisi piti amerikkalaisia vakoojina

Neuvosto-Venäjän salainen poliisi piti silmällä vakoojiksi uskomiaan amerikkalaisia ja erityisesti niitä 120 000 venäläistä, jotka työskentelivät amerikkalaisille humanitaarisissa tehtävissä.

Amerikkalaiset olivat palkanneet useita sisällissodassa hävinneitä aristokraatteja, sillä he olivat koulutettuja. Bolshevikkihallinto pelkäsi, että amerikkalaisten todellinen päämäärä olisi kouluttaa näistä venäläisistä vastavallankumouksellisia.

 

Mikä sai lähtemään avustustyöntekijäksi?

Historiadokumentti kertoo kahden avustustyöntekijän, 29-vuotiaan Will Shafrothin ja 47-vuotiaan Walter Bellin, tarinan.

Shafroth työskenteli Volgan varrella sijaitsevassa Samarassa, joka oli eräitä pahimpia kriisikeskuksia. Bell vastasi kooltaan suurimmasta alueesta.

Tuotanto: PBS, Yhdysvallat.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran maaliskuussa 2013.

 

Suosittele51 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 20.03.2013

Niinhän se oli. Nälänhätähän siitä tuli, kun Lenin ja kumppanit tappoivat kulakit ja ryöstivät viljan.

torstaina 21.03.2013

Nälänhätä on valitettavan tuttu maantiedon tunneilta. Oli karmeaa katsella nälkiintynyttä porukkaa. Onneksi Hoover tuli apuun hyväntahtoisesti.

sunnuntaina 24.03.2013

Mitä ihmettä?

Tämän dokumentin piti tulla uusintana tänään (24.3.) sunnuntai-iltapäivässä, mutta se on taas kadonnut jonkin geenihölmöilyn tieltä.

TV1 - mihin uusinnat katoavat? Tämä ei ole ensimmäinen kerta.

torstaina 06.06.2013

Amerikasta lähti vielä sinne 30-luvulla porukkaa sosialismia rakentamaan, monia pidettiin vakoilija ja olosuhteet olivat kurjat. Myös Amerikan lama vaikutti lähtöhaluihin. Länsimaissakin monet uskoivat kommunismin autuuteen vielä 80-luvulla...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä