Historiaa: Purjelaivojen hautausmaa

Julkaistu torstaina 16.05.2013 1 57

Vuonna 1712 käydyn suuren meritaistelun seurauksena Itämereen upposi sotalaivoja.

TV1 keskiviikkona 22.5. klo 19.00 - 19.55, uusinta sunnuntaina 26.5. klo 14.05 - 15.00

Yle Areenassa 30 päivän ajan

Ruotsi ja Tanska kävivät vuonna 1712 Rügenin saaren pohjoispuolella suuren meritaistelun. Mitä uudet meriarkeologiset tutkimukset kertovat Suureen Pohjan sotaan liittyvän taistelun kulusta?

Arkistoista löytyvät tiedot taistelusta ovat keskenään erilaisia riippuen siitä, kumman osapuolen tulkinnoista on kyse. Tarkempi taistelupaikka, laivastojen koko ja kuolonuhrien määrä ovat jääneet mysteeriksi.

 

Metallia meren pohjasta

300 vuotta taistelun jälkeen arkeologeista ja historiantutkijoista koostuva tiimi penkoo tapausta Ruotsin ja Tanskan meriarkistoissa ja matkaa Itämerellä etsien taistelun tapahtumapaikkaa.

Koska sotalaivoissa olisi ollut runsaasti metallia, tiimi tutkii merenpohjaa metallinpaljastimen avulla. Muutama suhteellisen hyvin säilynyt hylky löytyykin, vaikka ne ovat simpukoiden peittämiä.

 

Löytyvätkö juuri oikeat laivat?

Itämeri on jatkuvassa liikkeessä, ja yhtenä päivänä selvästi erottuva hylky saattaa jo seuraavana päivänä olla täysin meren mudan peittämä.

Saaren läheisyyteen tiedetään uponneen kymmeniä purjelaivoja, mutta miten selvitetään, mitkä niistä kuuluivat juuri tähän taisteluun?

Dokumentissa (Rätsel Ostseewrack) jäljitellään käänteentekevä taistelu uusimpiin tietoihin perustuen.

Tuotanto: LOOKS Medienproduktionen GmbH yhteistyössä NDR, DR ja SVT. Saksa 2012.

 

Suosittele57 Suosittelee

Kommentit

torstaina 23.05.2013

Vanhoja historian oppikirjoja ei nykyään ole juuri tallella, mutta suuresta Pohjan sodasta on kyllä luettu. On hämmästyttävää, että hylkyjä on pysynyt hyväkuntoisina.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä