Historiaa: Vihollismaan kansalaiset

Julkaistu torstaina 14.10.2010 1 165

Dokumentti kertoo viiden saksalais-amerikkalaisen kohtaloista kahden rintaman välissä. Kaaren Ebelin isä joutui FBI:n epäiltyjen listoille, vaikka oli lähtenyt 17-vuotiaana Saksasta natsihallintoa pakoon.

TV1 keskiviikkona 20.10. klo 19.00

Japanin hyökättyä Pearl Harboriin liittyi Yhdysvallat toiseen maailmansotaan, ja asenne maassa asuviin saksalaisiin muuttui.

FBI alkoi koputella tuhansien saksalaisten ovelle. Monia pidettiin vihollisen vakoojina, heidän omaisuutensa takavarikoitiin, ja tuhannet joutuivat internointileireille.

Internointileiri oli vasta alkua, sillä amerikkalaisilla oli suunnitelma näiden 4000 amerikansaksalaisen varalle. Yhdysvaltojen hallitus vaihtoi heitä amerikkalaisiin sotavankeihin, ja saksalaiset lähetettiin meriteitse sotivaan Saksaan.

Edes entinen kotimaa ei toivottanut heitä tervetulleeksi, sillä saksalaisviranomaiset pitivät heitä amerikkalaisten vakoojina ja telkesivät heidät taas lukkojen taa. Dokumentti Vihollismaan kansalaiset (Zum Nazi verdammt - Deutsche in amerikanischen Lagern) kertoo, kuinka perheitä revittiin hajalle ja tuhottiin. Vielä sodan päätyttyäkään monet heistä eivät saaneet palata Yhdysvaltoihin.

Tuotanto: Tangram - Christian Bauer Filmproduktion. Produced for: BR, WDR, ARTE.

 

Ohjelma on katsottavissa tv-lähetyksen jälkeen YLE Areenassa.

 

Suosittele165 Suosittelee

Kommentit

torstaina 21.10.2010

Ei ollut helppoa ihmisillä Saksan ja Yhdysvaltojen välillä. Ensin lähdettiin pakoon Saksasta, kun pidettiin natseina ja kun palattiin sinne, ei oltu tervetulleita. Hitlerillä oli uskoakseni osuutensa jutussa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä