Isältä pojalle

Julkaistu perjantaina 16.07.2010 5 176

Millainen miehen pitää olla? Sitäkin pohtii ohjaaja Visa Koiso-Kanttila dokumenttielokuvassaan.

TV1 sunnuntaina 18.7. klo11.05

Ohjaaja Visa Koiso-Kanttilan dokumenttielokuva Isältä pojalle kertoo lapsuudesta ja isyydestä.

Elokuva kertoo neljän sukupolven isien ja poikien suhteista ja sukupolvien välisestä kuilusta yhden suvun kautta.

Koiso-Kanttila kääntää kameran paitsi itseensä, kahden pienen pojan epätäydelliseen kasvattajaan myös isäänsä ja isoisäänsä.

Elokuva paljastaa vanhojen kaitafilmien ja arkistomateriaalien maustamana taakkoja, joita isät tiedostamattaan siirtävät omille pojilleen.

Elokuvan pääpaino on ohjaajan ja hänen isänsä välisessä suhteessa. Heidän muistonsa elokuvantekijän lapsuudesta ovat erilaisia.

Isä muistelee hyviä hetkiä, lomia ja juhlapäiviä. Omasta mielestään hän oli turvallinen ja lämmin kasvattaja. Pojan mielestä isä on ollut ankara kasvattaja, jota piti aina totella.

Sukupolvien välisen kuilun lisäksi pintaan nousevat yksilökohtaiset erot. Entä millainen miehen pitää olla?

 

T: Guerilla Films Oy. Osittain Mv.

 

Suosittele176 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 18.07.2010

Olipa intensiivinen ja koskettava dokumentti. Huh-huh. Rohkea teko tältä Koiso-Anttilalta...

sunnuntaina 18.07.2010

Laittoi hiljaa mietteliääksi. Monille varsin tarpeellinen pysäytys ja silmien aukaisu. Kerrassaan koskettavan hieno dokumentti. Hätähuuto ymmärrykselle.

tiistaina 20.07.2010

Voi, miksi tätä dokumenttia ei ole Areenassa? Harmillista!

keskiviikkona 21.07.2010

Aivan upea dokumentti! Kuvaus ja leikkaus olivat kauniita, ja aihe oli todella arka. Olisin halunnut nähdä alku 10 min, minkä menetin, mutta areenassa ei ollut tarjota :(

keskiviikkona 21.07.2010

Olipa hyvä dokumentti! Näitä tapauksia löytyy, kunhan itse ymmärrettäisiin!
Tämän olisi tärkeä saada areenaan tai ainakun uusintana teeveestä!

Itseäni kosketti aihe siksi koska dokumentti oli sopiva ystäväperheeseeni !
Dokumentissa nuoren miehen tunne-elämä oli hienosti saatu esiin, todellista tuntoa ja aitoa, hyvä !
Myös isän tunto oli aitoa ja tyypillistä oman aikakauden henkilön ajattelua ja toimintaa!
Sydäntä oli molemmilla, mutta sydämmen avaaminen kävi raskaimman kautta !
Kiitos ohjelmasta !

t. Kristiina

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä