Lasten parhaaksi

Julkaistu torstaina 26.09.2013 1 47

Rainer-poika ja biologinen isä Per-Gunnar kävelyllä.

TV1 tiistaisin 1. - 15.10.2013 klo 22.30 - 23.10 ja klo 23.15 - 23.55

Yle Areenassa 30 päivää

Millaisten päätösten eteen norjalaisen Nesnan kunnan lastensuojeluviranomaiset joutuvat työssään? Perheiden tilaa on vaikea arvioida, kun pitäisi päättää, mikä on lapsen parhaaksi. Joskus biologiset vanhemmat vain katoavat.

Norjalaisessa dokumenttisarjassa (Barnets beste) päästään harvinaisen lähelle aitoja tilanteita, joissa viranomaiset, vanhemmat, sijaisperheet ja päivystystyöntekijät joutuvat joskus äkillisiin, kiperiin tilanteisiin.

TV1 esittää viisiosaisesta sarjasta kaksi jaksoa kerrallaan. Sarja on osa Ylen kanavilla syksyllä nähtävää Nuorille. Nyt! -kokonaisuutta, jonka tarkoitus on aktivoida suomalaiset toimimaan nuorten puolesta syrjäytymistä vastaan.

Tuotanto: NRK, Norja.

 

1.10. Osa 1

Millaisten päätösten eteen norjalaisen Nesnan kunnan lastensuojeluviranomaiset joutuvat työssään? Pohdintaa riittää, sillä perheiden tilaa on vaikea arvioida, ja joskus biologiset vanhemmat vain katoavat.

Osa 2

Miten norjalaisen Nesnan kunnan lastensuojeluviranomaiset toimivat? Niin kasvatusvanhemmilla kuin biologisilla vanhemmilla voi olla erityisvaateita. Voivatko viranomaiset hakea norjalaislapsen Ruotsista?

 

8.10. Osa 3

Millaisia päätöksiä norjalaisen Nesnan kunnan lastensuojeluviranomaiset tekevät? Isä kaipaa lastaan yökylään, mutta kolmivuotiaan lapsen kasvattiäiti epäröi. Entä miten voivat turvanpaikanhakijoiden lapset?

Osa 4

Millaisia päätöksiä norjalaisen Nesnan kunnan lastensuojeluviranomaiset tekevät? Konkreettiset päätökset vaativat tarkkaa harkintaa, mutta silti arvaamattomia kriisitilanteita voi päästä syntymään.

 

15.10. Osa 5

Millaisia päätöksiä norjalaisen Nesnan kunnan lastensuojeluviranomaiset tekevät? Tänään saadaan ratkaisu kaikkiin ohjelmassa esiteltyjen lasten tapauksiin. Päätyvätkö pojat isän luo, äidin luo vai kasvatusvanhemmille?

 

 

Miten lasten kävi?

TV1 tiistaina 15.10.2013 klo 23.20 - 00.20

Yle Areenassa 30 päivää

Tom Alandh on dokumentoinut vuosikymmenien ajan ruotsalaisten ongelmaperheiden vaiheita. Miten vaikeissa oloissa kasvaneet lapset ovat pärjänneet ja kuinka he ovat pitäneet yhteyttä vanhempiinsa?

 

Muualla verkossa

Nuorille. Nyt! 

 

Suosittele47 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 30.09.2013

Onpahan vaan ajankohtainen sarja.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä