Luontohetki: Valkohäntäpeura

Julkaistu perjantaina 15.04.2011 1 158

Eteläiseen Suomeen on kasvanut vahva valkohäntäpeurojen kanta.

TV1 torstaina 21.4. klo 19.30

YLE Areena

Lähes kahdeksan vuosikymmentä sitten amerikansuomalaiset lahjoittivat maahamme viisi valkohäntäpeuran vasaa.

Etelä-Suomeen on kehittynyt ainutlaatuisen vahva valkohäntäpeurakanta. Suomessa metsästetään vuosittain jo noin 25 000 eläintä, mutta silti suomalaiset tuntevat huonosti tätä Amerikan-mantereen eläintä.

Loimaalainen maanviljelijä ja luontokuvaaja Heikki Mikkola on seurannut tiiviisti valkohäntäpeuran elämää jo yli neljän vuosikymmenen ajan.

Vuoden 1966 talvi oli erittäin kylmä ja paksuluminen. Heikki Mikkola ja muut paikalliset metsästäjät pelkäsivät, että peurat nääntyvät ankaran talven kourissa, ellei ihminen auttaisi niitä lisäruokinnalla.

Peurat alkoivat vierailla runsaasti ruokintapaikoilla, ja samalla Heikki Mikkola kiinnostui niiden valokuvaamisesta.

Nyt Heikki Mikkolan arkistoista löytyy jo yli 60 000 peurakuvaa, ja hänestä on kehittynyt yksi Suomen parhaista peura-asiantuntijoista.

Toteutus: Kari Kemppainen. Kertojat: Tuomo Holopainen ja Esko Vatula. Tuotanto: Boreal Picture 2011.

 

 

Suosittele158 Suosittelee

Kommentit

torstaina 21.04.2011

Kiitos mukavasta ohjelmasta! Kesämökillämme valkohäntäpeura on "yleinen" vieras ja haluaisinkin yhteyden Heikki Mikkolaan kysyäkseni peuran käyttäytymisestä ja ravinnosta samaa, jota olen kysynyt Luontoillasta vastausta saamatta.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä