Muisti: Erikoisen kirurgin sirkus

Julkaistu tiistaina 11.12.2012 0 85

Claes Cedercreutz perusti maan ensimmäisen nuorisosirkuksen.

TV1 sunnuntaina 16.12. klo 18.45 - 19.15

Yle Areenassa 30 päivää

Suomen ensimmäinen nuorisosirkus perustettiin 1973 Haminaan.

Perustaja Claes Cedercreutz oli opiskellut Ranskassa käsikirurgiksi, mutta lääketieteen lisäksi häntä kiinnosti intomielisesti sirkus. "Creutzia" innosti hypnoosi, jonka perusteet hän oppi taikurilta sirkuskongressimatkallaan Tanskassa.

Sittemmin tohtorin ensimmäinen sirkusidea oli laittaa lapset hypnotisoimaan käärmeitä ja muita eläimiä.

Claesin poika Kettil Cedercreutz toimi kavereidensa kanssa koekaniineina monissa eri kokeiluissa. Parempi sirkuksessa kuin kadulla kolttosia tekemässä, tuumi Claes-isä.

Kettilin sanoin oli lähes psykedeelistä syntyä perheeseen, jossa ei tiennyt, mitä on tulossa ja mistä tuulee. Nykyisin Kettil toimii kokeellisen oppimisen professorina USA:ssa.

 

Sirkus toimii edelleen

Haminan teinisirkus laajeni nopeasti, uusia harrastajia tuli mukaan. Sirkusesityksiä oli paljon sekä Suomessa että ulkomailla. Tärkein esitys oli kuitenkin aina Haminan omien Elomarkkinoiden yhteydessä järjestetyt tilaisuudet.

40 vuotta sitten perustettu Haminan teinisirkus toimii edelleen aktiivisesti. Jäseniä on noin 150.

Dokumentissa Kettil ja monet muut konkarisirkuslaiset kertovat kuluneista värikkäistä ja vauhdikkaista vuosista kommelluksineen.

Ohjaus: Voitto Saksa.

 

Muualla netissä:

Muisti

 

Suosittele85 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä