Planeettamme maa

Julkaistu maanantaina 17.12.2012 0 55

Afrikannorsu vilvoittelee uintiretkellä.

TV1 maanantaina 24.12. klo 15.20 - 16.55

Ohjelmalla ei ole nettikatselua.

Vaikuttavan tv-sarjan Planeettamme maa (Earth) pohjalta tehty, viiden vuoden aikana kuvattu luontoelokuva seuraa eläinmaailman suuria ja pieniä Pohjoisnavalta Afrikkaan ja valtamerille, ympäri vuoden kierron ja upeissa maisemissa.

Dokumenttielokuvan pääosan saavat kolme erilaista eläinlajia eri puolilta maailmaa: jääkarhu, savanninorsu ja ryhävalas.

 

Jääkarhut heräilevät

Tammikuussa pimeys on vihdoin väistymässä arktisilla alueilla, ja jääkarhu kömpii pesästään kahden poikasen kanssa.

Ennen kuin meren jää pehmenee ja pettää tassujen alla, jääkarhun on saatava metsästää riittävästi ruokaa. Emo poikineen on päässyt ajoissa kuivalle maalle, mutta uroskarhu jää loukkuun merelle ja joutuu uimaan rantaan.

Saarella odottaa mursuyhdyskunta, mutta jääkarhu on liian uupunut saalistaakseen. Tällä kertaa mursut voittavat, ja karhu saa surmansa.

 

Norsut veden perässä

Savanninorsuja on kuvattu ilmasta käsin Kalaharin autiomaassa. Kesäkuu on kuiva kuukausi, ja norsut vaeltavat ikiaikaisia polkuja löytääkseen juotavaa.

Emo ja norsunpoikanen joutuvat myrskyn aikana eroon muusta laumasta mutta pääsevät suojaan. Lauman matriarkka johtaa norsut tilapäiselle lähteelle, mutta se pitää jakaa nälkäisten leijonien ja korppikotkien kanssa.

Yöllä leijonat saavat yliotteen, sillä ne näkevät paremmin pimeässä, ja muuan yksinäinen norsu joutuukin leijonalauman saaliiksi.

Muut norsut ajoittavat saapumisensa Okavango-joen suistolle niin, että tulvavedet ovat muuttaneet autiomaan kukoistavaksi suomaaksi.

 

Valaat ruoan perässä

Ryhävalas on valmistautumassa pitkälle matkalle. Synnytettyään poikasensa tropiikin lämmössä se lähtee ruuan perässä yli 6000 kilometrin matkalle lähelle Antarktista.

Suunta on sama myös merileijonilla ja delfiineillä, jotka haluavat osansa valtavasta krilliparvesta. Valailla on erikoinen saalistustekniikka, jonka avulla ne käyvät krillien kimppuun.

Ns. time lapse -tekniikka saa kevätkukat puhkeamaan katsojan silmien eteen, vuodenajat vaihtuvat lehtimetsissä, pilvet pyyhkivät taivasta Himalajan yllä ja viidakon sienet kasvavat.

Tuotanto: BBC.

Kokonaisuudessaan 11-osainen Planeettamme Maa nähtiin ensi kertaa TV1:n Avaran luonnon ohjelmapaikalla vuonna 2007. Dokumentti on esitetty edellisen kerran elokussa TV2:lla.

 

Arktisten alueiden pimeys alkaa väistyä tammikuussa.

 

Suosittele55 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä