Tosi tarina: Rajauksen ulkopuolella

Julkaistu torstaina 19.05.2011 3 159

Kodinhoitaja Elina on käymässä Kirstin luona.

TV1 tiistaina 24.5. klo 20.00

Rajauksen ulkopuolella on dokumentti kodinhoitajista ja heidän asiakkaistaan.

Ohjaaja Annika Grof työskenteli kodinhoitajana yhdessä Helsingin vaativimmista kodinhoitoalueista, Sörnäisissä.

Täysin tuntematon ammatti herätti hänet näkemään, kuinka aliarvostettua kodinhoitajien työ on ja kuinka hoidettavien tila lähentelee jo heitteillejättöä.

 

Loputonta odotusta

Mediassa nousi taannoin puheenaiheeksi vanhusten liika lääkitseminen sekä koti- että laitoshoidossa.

Pula hoitajista on johtanut vanhusten kontrolloimiseen ja lamauttamiseen lääkkeiden avulla.

Dokumentissa törmäävät kodinhoitajien kiireinen työtahti kodeissaan odottavien vanhusten, kuten Lempin (kuvassa) ja liikuntarajoitteisten asiakkaiden loputtomaan odottamiseen.

 

Kohtaaminen

Rajauksen ulkopuolella seuraa kolmen hoitajan käyntejä useiden asiakkaiden luona.

Kohtaamisten skaala on laaja. Yksi asiakas kokee kodinhoitajan tunkeilijaksi, toinen on tilannut pullaa, koska ajatteli hoitajan pitävän siitä.

Vaikka kiire näkyy kodinhoitajien työssä, parhaimmillaan kyse on kahden tasavertaisen ihmisen kohtaamisesta työsuorituksen sijaan.

 

Samassa asemassa

Dokumentti kuvaa suuren sankari- tai kärsimystarinan sijaan koteihinsa vangittujen ihmisten elämän arkista kudosta.

Ohjaaja Annika Grofin mielestä tärkeintä on tuoda heidät – sekä suuren työtaakan alla puurtavat kodinhoitajat että hoitajista riippuvaiset asiakkaat – näkyväksi, antaa katsojalle mahdollisuus samastua heidän elämäänsä.

Jonakin päivänä kuka tahansa meistä voi olla heidän asemassaan.

Ohjaus Annika Grof, YLE TV1:lle tuottanut J.W.Documentaries Oy.

Dokumentti on esitetty TV1:llä ensimmäisen kerran vuonna 2009.

 

 

Suosittele159 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 24.05.2011

Isona meistä kaikista tulee vanhoja ja useimmista avuntarvitsijoita.

keskiviikkona 25.05.2011

Todella hieno ohjelma. Myös kameratyö oli erityisen kaunista.
Kodinhoitajien työ on todellista auttamista, ei vain puhetta. Arvostan heidän työtään korkealle.
Toivottavasti tämä ohjelma innostaa nuoria hakeutumaan tähän työhön.

Liian moni vanhus on julkisten palvelujen varassa. Oliko kellään näistä vanhuksista omaisia, jotka tulisivat käymään? Tai vapaaehtoisia ystäviä? Uskon, että myös yksityisillä kotipalveluilla on jatkossa laaja kysyntä, he kun voivat tehdä kodeissa kaikenlaisia töitä, siivousta ym. mihin kunnallisten kodinhoitajien aika ei riitä, he huolehtivat vanhuksen keskeisestä perushoidosta.

Ohjelma avasi ovia yksityiskoteihin, joissa vanhustenhuollon linjauksen mukaan 97 % vanhuksista pitäisi pärjätä vuorokauden kaikki tunnit. Ovien takana asuu yhä suurempi joukko niitä, jotka eivät pysty liikkumaan sieltä mihinkään. Monille nämä kodinhoitajien käynnit ovat ainoa vuorovaikutus päivän mittaan.Kaikki vanhustenhuollon kritiikki kohdistuu laitoshoitoon, jota on helpompi tarkkailla kuin kodeissaan hiipuvien tilannetta. Omat omaiseni kuitenkin kokivat laitoshoitoon pääsyn turvalliseksi, kun hoitoa oli lähellä ympäri vuorokauden, vaikka joskus pitääkin odottaa. Avun odotus laitoksissa ei kestä kuitenkaan vuorokautta, kuten kotona voi kestää. Voiko yhteishoito loppujen lopuksi olla niin paljon kalliimpaa kuin yksittäinen?

Oma tulevaisuus alkaa ahdistaa. Miten pitkä ja turvaton vuorokausi voi olla yksinäisenä vanhuksena. Ei ihme, että ei halua nousta tai että odottaa vain noutajaa.

keskiviikkona 25.05.2011

Kertakaikkisen hieno ohjelma.
Ei mitään turhaa. Hienotunteisesti, mutta todellisuuden esille tuovasti toteutettu.
Ohjelmasta henki arvostus, jota meidän tulisi tuntea jokaista ihmistä kohtaan, etenkin heitä, jotka ovat yhteiskunnalle työpanoksensa jo antaneet.
Puhutteli.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä