Tsunamin lapset

Julkaistu keskiviikkona 07.03.2012 3 168

Mutsumi kertoo omista muistoistaan.

TV1 sunnuntaina 11.3. klo 18.45 - 19.45

Yle Areenassa 30 päivää

Vuosi sitten Japanissa koulupäivä keskeytyi katastrofiin. Ensin tsunami tuhosi kokonaisia kaupunkeja. Sitä seurasi ydinturma, joka saastutti laajat alueet.

Dokumentti Tsunamin lapset (Children of the Tsunami) kertoo siitä, miten tuhosta selvinneet lapset voivat tänään?

 

Lasten pelot

Fukushiman evakuointialueen tuntumassa asuvat lapset elävät pelontäyteistä elämää. Ulkona ei saa leikkiä eikä vettä voi juoda.

Muuan lapsi kertoo, kuinka he eivät saa leikkiä talon yläkerrassa, jossa säteily on voimakkaampaa kuin alakerrassa.

Eräs lapsista kertoo, ettei veli ole sanonut sanaakaan tsunamin jälkeen. Toinen haluaa tulla aikuisena säteilytutkijaksi, jotta muut eivät joutuisi kokemaan samaa kuin hän.

Erästä koulua ei evakuoitu tsunamin iskiessä, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki koulun opettajat ja oppilaat kuolivat.

Ainoana henkiin jäänyt opettaja tuntee syyllisyyttä lopun ikänsä. Lasten vanhemmat syyttävät itkevää opettajaa siitä, ettei lapsia evakuoitu ajoissa.

 

Kotiin ei voi palata

Osa evakuoiduista kaupungeista on yhä tyhjillään. Muuan äiti on pitkästä aikaa käymässä entisessä kodissaan tuhoalueella ja pahoittelee sitä, ettei seutu ole vieläkään asumiskelpoinen.

Talo on ollut hänen kotinsa koko ikänsä, ja hän haluaisi muuttaa takaisin lapsensa kanssa. Säteily alueella on liian voimakasta, jotta kotiin voisi palata pysyvästi, mutta myös elämä pakolaisena on rankkaa.

"On kuin kaikki olisi mennyt ajan kanssa huonompaan suuntaan, ei parempaan", äiti sanoo.

Tuotanto: Journeyman Pictures, 2012.

 

Ayaka Kamada rukoilee tsunamissa kuolleen isoisänsä muistoksi.

 

Suosittele168 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 10.03.2012

tasan vuosi fukushiman ydin katastrofista vajaa 25 tsernopilistä 32 vuotta harisburgista ja kukaan ei muista aidaho falsia

sunnuntaina 11.03.2012

Ihmiskunnan ei olisi koskaan pitänyt halkaista uraania. Se mikä on maan alla, on tarkoitettu pysymään siellä. Nämä asiat eivät unohdu, eikä yhdenkään valtion enää pitäisi rakentaa lisäydinvoimaa, vaan luopua entisistäkin ydinvoimaloista, sulkea ne pikimmiten.
Naiivia luulla, että se säteily rajoittuu vain niille alueille, joissa katastrofit tapahtuvat. Kaikki kulkeutuu kaikkialle, maapallo on lopulta pieni planeetta, erittäin herkkä ja haavoittuvainen. Jokainen tuho on iso pala suurta tuhoa, sitä lopullista.

sunnuntaina 25.03.2012

Todella hyvä dokumentti. Kaikkein eniten kiinitin huomiota siihen kuinka viisaita lapsia tuolla onkaan, heitä pitäisi oikeasti kuunnella mitä heillä on sanottavana! Mutta niinhän se onkin että totuus tulee lapsen suusta...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä