Tukholman olympialaiset 1912

Julkaistu tiistaina 17.07.2012 1 103

Kiekkoa heittää yhdysvaltalainen yleisurheilun moniottelija Jim Thorpe.

TV1 keskiviikkona 14.8.2013 klo 19.00 - 19.55

Yle Areenassa 30 päivää

Tukholman olympialaisista tuli järjestelyiltään suunnannäyttäjä koko olympialiikkeelle.

Aiemmat modernit olympiakisat olivat jääneet pahasti maailmannäyttelyiden varjoon. Ruotsi oli ollut ainoa maa, joka oli hakenut vuoden 1912 kisaisännyyttä.

 

Naisten esiinmarssi

Kisat jäivät historiaan monessakin mielessä. Tukholmaan saapui 2500 urheilijaa, ja heistä 57 oli naisia (kuvassa uimahyppääjä Greta Johansson). Määrää pidettiin tuolloin suurena, sillä naisurheilijoihin suhtauduttiin kielteisesti, eikä heitä yleensä valmennettu ammattimaisesti.

Naisten urheiluvaatetus oli Tukholman kisoissa vielä keskeneräistä. Naisuimareilla oli läpinäkyvät uimapuvut ja uintien välillä heidän piti pukeutua peittäviin, pitkiin takkeihin.

Ensi kertaa kisat pidettiin tiiviinä kolmen viikon jaksona sen sijaan, että ne olisivat levittäytyneet monen kuukauden mittaiseksi.

102 lajin joukossa oli monia nyt olympialaisista jo kadonneita lajeja, kuten köydenveto, vauhditon korkeus- ja pituushyppy sekä epävirallisina lajeina jopa kirjallisuus ja kuvanveisto.

 

Venäjä – Finland

Vaikka Suomi kuului Venäjään, niin suomalaisia edusti oma joukkue.

Dokumentissa Tukholman olympialaiset 1912 (Solskensolympiaden 1912) toimittaja Bror-Erik "Bubi" Wallenius kertoo, kuinka suomalaisurheilijat kulkivat avajaisjuhlassa omana ryhmänään venäläisten perässä kyltin kanssa, jossa luki Finland.

 

Työtön postimies sai kultaa

Dokumentti keskittyy kolmeen Tukholman olympialaisten tunnetuksi tekemään urheilijaan.

Intiaani Jim Thorpen yleisurheilu-uralle mahtui huikeita menestyksiä monessa eri lajissa, mutta Tukholmassa voittamansa mitalit hän menetti. Miksi?

Työtön postinkantaja Pohjois-Irlannista, Kennedy Kane McArthur, muutti Etelä-Afrikkaan ja voitti kultamitalin uuden kotimaansa väreissä. Hänen muistoaan vaalitaan yhä synnyinseudullaan.

Uimahyppääjä Greta Johansson oli vain 17-vuotias voittaessaan kultamitalin Tukholman kisoista. Johansson teki menestyksekkään uran Yhdysvalloissa, mutta synnyinmaassaan hän painui unohduksiin.

Tuotanto: Jens Lind/SVT, Ruotsi.

Dokumentti on esitetty edellisen kerran TV1:llä heinäkuussa 2012.

 

Kennedy Kane McArthur maratonilla.

 

Suosittele103 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 25.07.2012

Muutama viikko sitten järjestettiin tukholmassa (100 vuotis) Jubileums Marathon ja kyseinen Maratonkilpailu meni samoja polkuja pitkin kuin tuolloin 100 vuotta sitten olympialaisissa.

Tähän matkaan mahtui paljon mäkiä, joten hiki virtasi taatusti myös silloin. 100 vuotta sitten osallistujia oli hiukan yli 60, joista n. 30 saapui maaliin. Nyt meitä taisi olla n. 11 000 juoksiaa

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä