Ulkolinja: Diktaattorin syksy

Julkaistu tiistaina 29.11.2011 0 127

Valko-Venäjän valuutan arvosta on kadonnut puolet ja elintarvikkeiden hinnat nousevat. Minskin torilla yhä useampi joutuu kävelemään myyntikojujen ohi.

TV1 torstaina 1.12. klo 21.50 – 22.50

YLE Areenassa 7 päivää

”Kun heräsin vankilassa, olin onnellinen. Tajusin, että kyse ei ole mistään sen pahemmasta paikasta, ja että minulla on suuri todennäköisyys jäädä henkiin.”

Näin muistelee Uladzimir Njaklajeu, yksi Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokkaista joulukuun 2010 presidentinvaaleissa.

Njaklajeu ja kuusi muuta opposition presidenttiehdokasta vangittiin vaalipäivänä. Satoja kannattajia pidätettiin mielenosoitusten jälkeen ja tuomittiin eripituisiin rangaistuksiin.

Nyt Njkalajeu on kotiarestissa Minskissä, mutta monet muut ovat edelleen vankilassa.

 

Diktaattorin otteet

Valko-Venäjän presidentinvaalien väkivaltainen käänne herätti tyrmistystä lännessä. EU asetti maalle kauppapakotteet, ja poliittinen johtoon matkustuskiellossa. Mitään uutta ei Valko-Venäjällä vuosi sitten kuitenkaan tapahtunut.

Aljaksandr Lukashenka on johtanut Euroopan keskellä sijaitsevaa maataan diktaattorin ottein jo 17 vuotta.

Tuona aikana ihmisiä on kadonnut jäljettömiin, ja poliittinen oppositio on käytännössä tukahdutettu.

Lukashenka on johtanut maataan vuosikausia Venäjän taloudellisella tuella. Venäjän halvan öljyn turvin Lukashenka on pitänyt elintarvikkeiden hinnat alhaalla, ja kannattamattomienkin valtionyritystenpalkat on maksettu aina ajallaan.

Mutta nyt Venäjä on lopettanut vastikkeettoman tuen naapurimaalleen – on maksun aika. Öljyn ja kaasun hinnoissa on siirrytty maailmanmarkkinahintoihin.

Isku maan talouteen oli välitön: Valko-Venäjän rupla on devalvoitunut lyhyessä ajassa yli 50 prosenttia. Kansalaisten ostovoima on romahtanut.

Samaan aikaan diktaattorille selkänsä kääntänyt Venäjä havittelee Valko-Venäjän talouden selkärankaa: öljy- ja kaasuputkia sekä jalostamoja.

 

Lukashenkan mentävä Moskovaan

”Kremlin mielestä kaikki menee kuin rasvattu. Länsi on asettanut pakotteita Valko-Venäjälle, oppositiojohtajat ovat vankilassa ja talous on romahtanut. Lukashenkalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla Moskovaan, jossa Putin sanelee mitä haluaa häneltä ostaa”, sanoo venäläinen oppositiopoliitikko Nikolai Ryzhkov.

Lukashenkan kannalta huolestuttavinta on, että kesällä kansan tyytymättömyys alkoi näkyä jo kaduilla, kun ihmiset alkoivat kokoontua kaupunkien keskustoihin osoittamaan mieltään taputtamalla.

Mielenilmauksiin puututtiin rajulla kädellä, ja kesän jälkeen protestit ovat harventuneet. Diktaattorin syksy on alkanut.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Lönnqvist. Yle 2011.

 

Suosittele127 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä