Ulkolinja: Kiinan ryöstetyt lapset

Julkaistu perjantaina 13.07.2012 0 125

Dai (keskellä) oli kymmenenvuotias, kun hänet kaapattiin. Hän pelastui vuosien vankeudesta.

TV1 torstaina 19.7. klo 21.35 - 22.30

Yle Areenassa 30 päivää

Kiinan lapsista on tullut kauppatavaraa: joka vuosi katoaa yli 20 000 lasta.

Lasten ryöstäminen ja myyminen on tuottoisaa puuhaa, ja riskit ovat toistaiseksi verraten pienet.

Lapset ryöstetään usein maaseudulta tai siirtolaisperheiltä, sillä heillä on niukasti vaikutusvaltaa.

Viranomaiset tutkivat tapauksia verkkaisesti, ja aina tutkimuksia ei edes aloiteta.

 

Dai pelastui

Wanping-tytön vanhemmat ovat etsineet jo kaksi vuotta lastaan, jonka uskovat tulleen kidnapatuksi.

Dai-tyttö oli kymmenvuotias, kun hänet kaapattiin 1989. Häntä ei enää päästetty kouluun, vaan tyttö pantiin puurtamaan hänet ostaneiden vanhempien pelloilla.

Lopulta Dain jäljille päästiin, ja hän pelastui vuosien vankeudesta. Tytön ostaneet vanhemmat kertovat, miksi he maksoivat tuntuvan summan saadakseen lapsen.

 

Koko perheen tragedia

Kiinaan on perustettu järjestö auttamaan ryöstettyjen lasten tapauksissa.
Lasten lisäksi myös biologiset vanhemmat joutuvat kärsimään: monet päätyvät avioeroon, joskus vanhemmat tekevät itsemurhan.

Dokumentti Kiinan ryöstetyt lapset (Entführt und Verkauft – Chinas geraubte Kinder) kuvaa, kuinka vanhemmat ovat pahimmillaan etsineet turhaan lastaan useita vuosikymmeniä.

Tuotanto: WDR, Saksa 2012.

 

Suosittele125 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä