Ulkolinja: Napapiirin Kongo

Julkaistu maanantaina 11.02.2013 4 87

Kullankaivaja Kari Merenluoto uskoo, että kullankaivu voisi työllistää satoja suomalaisia jos asiat hoidettaisiin toisin.

TV1 keskiviikkona 6.3. klo 23.05 - 24.00

Yle Areenassa 30 päivää

Suomi tukee avokätisesti ulkomaisia kaivosyhtiöitä, mutta pyytää vain vähän maksuja maaperänsä rikkauksista.

"En ymmärrä miksi suomalaiset eivät peri kaivosyhtiöiltä rojalteja, eivätkä kaivosveroa? Yleensä näin tehdään Afrikassa ja kehitysmaissa", kummastelee kaivosyhtiöiden verotukseen perehtynyt Andreas Missbach sveitsiläisestä Berne Declaration -järjestöstä.

Lapin yliopiston professori puolestaan varoittelee, että Lapista tulee pelkkäraaka-ainereservaatti, Napapiirin Kongo.

 

Valtio pyllistää kullankaivajille

Valtio kumartaa ulkomaisille kaivosjäteille mutta pyllistää Lapin perinteisille kullankaivajille.

"Isot kaivosyhtiöt saavat työntää surutta kakkaa luontoon, mutta me ollaan pieniä, meitä on helppo kyykyttää", toteaa Lemmenjoella kultaa kaivava Jukka Kela.

Kelan mukaan ammattimainen kullankaivuu Lemmenjoella loppuu lähivuosina. Hän itse on kaivanut lapiolla Pehkosenkurussa jo kaksikymmentä vuotta.

Kela kiroaa uuden kaivoslain, joka lakkauttaa kaivospiirit myös lapiokaivajilta. "Siinä menee poikani perintö ihan ilmaiseksi valtiolle."

Hän vaatii kaivoslain avaamista ja pitää kaivospiirien lakkauttamista virheellisenä päätöksenä.

 

Byrokratia vie työpaikat

Kullankaivaja Kari Merenluoto uskoo, että kullankaivu voisi työllistää satoja suomalaisia jos asiat hoidettaisiin toisin. Nyt ala tapetaan byrokratialla.

Uusi kaivoslaki kieltää, siirtymäajan jälkeen, koneellisen kaivuun Lemmenjoella.

 

Suomalainen yhtiö herätti Ruotsin

Koko kaivosalaa mustannut Talvivaara herätti Suomessa kaivosalan vastustajat ja ympäristöväen.

Ruotsissa kritiikki kaivosalaa kohtaan on kasvanut. Ympäristöliikkeen herättäjänä on ollut kansainvälinen kaivosyhtiö – suomalainen Nordkalk.

”Kun he testipumppasivat täällä saaressa niin vedet hävisivät kaivostani" noituu maanviljelijä Bertil Ström Gotlannista.

Dokumentin on toimittanut Ari Lehikoinen. Tuotanto: Yle.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran helmikuussa 2013.

 

Jukka Kela kiroaa uuden kaivoslain, joka lakkauttaa kaivospiirit myös lapiokaivajilta.

 

Suosittele87 Suosittelee

Kommentit

torstaina 14.02.2013

miten on mahdollista lakkauttaa kaivos??? varsinkin ekotuollainen?!

torstaina 14.02.2013

Minkä ihmeen takia jokaisessa lähetyksissänne on nykyään kamalaa musiikkia,joka on niin häiritsevää, että ei saa edes puheesta selvää pimputusta,eli melusaasteetta.Onko Se tosiaan tarpeellista,Armahtakaa arvoisat tekijät meitä hieman heikoimman kuulon omaavia..se on tullut aivan yleiseksi tavaksi,niin ykkösellä kuin kakkosella.paraillaan yritän katsoa Suomen kaivosohjelmaa.Meitä on iso joukko maassamme,jotka ihmettelemme mitä voisi tehdä asialle.Ei ne asiat parane vaikka kuinka vaihtaisitte kulisseja ja luulette,että olisi ilo silmille mutta ei ajatella kuuloa.

torstaina 21.02.2013

Kiitos tekijälle erityisesti ja Ylelle myös. Oli ilo katsoa hyvä dokumentti tärkeästä aiheesta. Tietoa tuli samalla kertaa sanoin ja kuvin ja äly ja tunteet aktivoituivat sen ihanuuden ja kamaluuden, pienen ja ison mittakaavan asioiden, ahneuden logiikan ja perinteen vaalimisen ja vaikka minkä soljuessa jäsentyneenä kerrontana. Erikseen vielä itse asia, Suomi kaivostoiminnan kehitysmaana, tuli kyllä valaistua niin hyvin, että olen katselen nyt aivan uusin silmin kaikkea siihen liittyvää.

sunnuntaina 14.04.2013

Kaivoslaki täysin susi.ja mukamas eletään demokraattisessa maassa.
mutta ainahan suurien yhtiöiden etu on etusijalla,verrattuna pieniin toiminimellä.tms.pieniin kaivajiin .Näin se vaan on.?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä