Ykkösdokumentti: Rahan mielivalta

Julkaistu torstaina 09.09.2010 0 183

New Yorkin pörssi.

Taloustieteilijät eivät osanneet ennustaa vuoden 2008 talouden romahdusta. Valtaosa yksilöiden merkittävistä talouspäätöksistä tehdään ilman järkiperusteita. Miksi toimimme näin, miten raha vaikuttaa mieleemme?

Ennen vuoden 2008 lamaa talousanalyytikot uskoivat, että markkinat toimivat tehokkaasti, sillä sijoittajat toimivat järkevästi ja vain omaa taloudellista hyötyään tavoitellen. Ostoa harkitseva vertailee eri vaihtoehtoja ja pohtii, kuinka paljon on valmis niistä maksamaan. Tunteet eivät vaikuta ostopäätöksiin.

Yleensä teoria pitääkin suurin piirtein paikkansa, mutta poikkeuksellisina aikoina ihmiset menevät paniikkiin ja perinteiset teoriat romahtavat. Esimerkiksi pelot ja huolet heijastuvat ostopäätöksiin samoin kuin optimismi ja itsevarmuus. Ykkösdokumentissa tutkitaan, kuinka osakkeiden ostajien ja myyjien aivot ja keho toimivat heidän tehdessään päätöksiä, ja kuinka valtava määrä vaihtoehtoja häkellyttää kuluttajan kyvyn tehdä päätöksiä järkevästi.

Tuotanto: PBS, Yhdysvallat 2010.
 

Suosittele183 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä