Ykkösdokumentti: Sata sukupolvea

Julkaistu perjantaina 26.03.2010 1 165

Sata sukupolvea on ensimmäinen elokuva, joka näyttää turkistarhaajan arkea ja työtä läheltä.

TV1 sunnuntaina 28.3. klo 13.20

Markku Tuurnan ohjaama dokumentti Sata sukupolvea kertoo nuoresta pohjanmaalaisesta kettutarhaajasta uuden ja vanhan maailman rajalla.

Dokumentti näyttää turkistarhaajan arjen ja työn yhden vuoden kuluessa.

Mitä nämä ihmiset ajattelevat, mitä on päivän työ tarhalla? Nahkomisen jälkeen jää talveksi pihaan tyhjien häkkinen rivi ja tarhaajalle nylkemisestä kipeytyneet kädet.

Elokuva välittää myös kuvan tämän päivän maaseudun ihmisten arvoista ja ajatusmaailmasta.

23-vuotias Lasse perustaa oman kettutarhan, sillä hän haluaa elää omilla ehdoillaan ja tehdä työtä, niin kuin näillä lakeuksilla on aina tehty.

Naapurissa 35 vuotta minkkejä ja kettuja tarhanneilla veljeksillä on kokemusta ja perinnetietoa, jota he jakavat Lasselle ja omille lapsilleen. Etelä-Suomessa ja Keski-Euroopassa asuvien vihreiden ääni ei tänne kanna.

Sata sukupolvea on eeppinen kertomus ja samalla moraalinen elokuva, joka pysäyttää katsojan pohtimaan niin eläinten kuin ihmistenkin tulevaisuutta ja kohtaloa.

Dokumentin on YLE TV1:lle tuottanut Blind Spot Pictures

 

Dokumentti on tv-esityksen jälkeen nähtävissä YLE Areenassa.

 

Suosittele165 Suosittelee

Kommentit

torstaina 29.07.2010

Onko tätä dokumenttia mahdollista ostaa?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä