Ykkösdokumentti: Selviytyjät

Julkaistu torstaina 06.10.2011 0 151

Markkinatalouden lait yltävät pieneen vietnamilaiseen kylään.

TV1 maanantaina 10.10. klo 21.30 – 22.30

YLE Areenassa 7 päivää

Vietnamilaisen kylän metalliyrittäjät ovat selviytyneet sodanaikaisesta köyhyydestä ja kommunistihallinnosta. Nyt he kohtaavat markkinatalouden myrskyt.

Markkinatalous on saavuttanut pienen yhteisön Dien Hongin kylässä Pohjois-Vietnamissa. Perinteinen peltotyö on vaihtumassa palkkatyöhön savuisissa metalliverstaissa.

Yrittäjyys ja tuloerojen kasvu ovat nyt virallisesti hyväksyttyjä, mutta poliittinen valta pysyy tiukasti kommunistisella puolueella.

 

Siunattu vauraus

Dokumentin päähenkilö Nguyen Sy Hung on vaatimatonta romumetallikauppaa pyörittävä sotaveteraani. Perheyrityksen tukipilareina toimivat vaimo ja poika, joka jäänyt kotiin muiden sisarusten muutettua kaupunkiin.

Kylän ainoan valimon johtaja on haistanut muutosten tuulet ennen muita – kiitos isänsä aseman entisenä kyläpäällikkönä. Liikeasiat sujuvat mukavasti, ja hänellä on varaa harrastaa hieman hyväntekeväisyyttäkin.

Tulevaisuus näyttää valoisalta, ja kyläradio pitää yllä uskoa vaurastumisen siunauksellisuuteen. Sitten kaikki muuttuu.

 

Toinen selviytyminen

Raakametallin kysyntä romahtaa, ja Dien Hongin kylän talouskasvu pysähtyy. Kauppa ei käy; korttipelit ja karaoke tarjoavat lohdutusta, mutta ahdingolle ei näy loppua.

Puolueosasto ja aluekomitea jatkavat rutiininomaisia kokouksiaan pyrkien nostattamaan toivoa aina vain paremmasta huomisesta. Valimo on suljettu, ja entiset työntekijät sortuvat varastelemaan.

Sotaveteraani löytää itsensä jälleen pellolta, ja tunnelma perheen sisällä alkaa kiristyä. Muistot sodanaikaisesta köyhyydestä palaavat, mutta samalla palaa usko omaan selviytymiseen – vielä kerran. Tästäkään taistelusta ei selvitä ilman uhreja, ja perheen pojan on kannettava vastuunsa.

Dokumentti on kuvattu Vietnamissa vuosina 2008-2009. Käsikirjoitus ja ohjaus: Vu-Lilja Thu Nga, Juho Lilja. Tuotanto: Illume.

 

 

Suosittele151 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä