Ykkösdokumentti: Vankileirien Syväri

Julkaistu perjantaina 16.04.2010 10 214

Venäläistä kitshiä edustava turistirysä Verhie Mandrake. 1930-luvulla sen kohdalla Syvärin toisella rannalla sijaitsi Stalinin leiri ja sotavuosina suomalaiset sulkivat kylän asukkaat keskitysleiriin.

TV1 tiistaina 19.2.2013 klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa 7 päivää

Syväri on 224 kilometrin pituinen joki, joka laskee Euroopan toiseksi suurimmasta järvestä Äänisestä, Euroopan suurimpaan järveen Laatokkaan.

Syväri yhdistää Itämeren Vienanmereen ja Kaspianmereen sekä kytkee toisiinsa Moskovan ja Pietarin kaupungit. Syväri on siis melkoinen kommunikaatiokeskus.

 

Työ- ja keskitysleirejä

Syvärillä on myös synkät puolensa, sillä ajoittain se on myös eristänyt ihmisiä. Esimerkiksi 1930-luvulla siellä toimi Stalin työleirejä, Suomen miehitysvuosina 1941 - 1944 keskitysleirejä ja sodan jälkeen sotavankileirejä.

Stalinin leirien ideana oli ilmainen vankityövoima, joka valjastettiin rakentamaan Neuvostoliitosta teollisuusvaltiota. Tavoitteelle uhrattiin miljoonia kansalaisia ja ennen kaikkea niitä, jotka eivät sopeutuneet sosialismiin, kuten kulakkeja, kauppiaita ja intellektuelleja.

Syvärillä vangit tekivät metsätöitä ja rakensivat vesivoimalaitoksia. Leiriltä vuonna 1934 Suomeen karannut Boris Solonevits kertoi bolshevikkien johtavan kuulusteluperiaatteen olleen, että parempi ampua kymmenen viatonta kuin jättää vapaaksi yksi syyllinen.

 

Suomalaiset miehittäjät

Jatkosodassa Suomi miehitti Itä-Karjalan ja eteni Syvärille saakka. Suomalaismiehitykseen jäi 85 700 asukasta, joista yli puolet oli venäläisiä. Miehityspolitiikan ideana oli Suur-Suomi, jonka kunnollisia kansalaisia kasvatetaan vallatun alueen karjalaisväestöstä.

Venäläiset poistettaisiin muualle, ja päätöstä odotellessa heitä pidettiin keskitysleireillä. Keskitysleireille suljettiin noin 25 000 venäläistä, joista 4279 kuoli vankeudessa. Heistä 66,2 prosenttia nälkään.

Sodan jälkeen oli Natsi-Saksan ja sen liittolaisten puolesta taistelleiden vuoro täyttää Syvärin vankileirit. Heidän tehtävänsä oli jälleenrakentaa kylät ja korjata voimalaitokset.

Myös suomalaisia sotavankeja osallistui Syvärin alueen jälleenrakennustyöhön. Esimerkiksi Podporozen kaupungista löytyy edelleenkin heidän rakentamiaan taloja.

Dokumentissa keskitysleirillä ollut Lydia Shadrova kertoo, kuinka suomalaiset lähtiessään vannoivat vielä palaavansa, mutta siihen ei kukaan uskonut, ja nyt he sahaavat Syvärillä karjalan kuusta ja työllistävät venäläisiä.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Arvo Tuominen / YLE 2010

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran lokakuussa 2010.


 

Aleksanteri Syvärisen luostari toimi 1930-luvulla Stalinien leirien keskusksena ja Suomen miehitysvuosina 1941-1944 sotasairaalana.

 

 

Suosittele214 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 26.04.2010

Mikä oli tämä kaunis sävelmä ohjelman taustana?Näin valitettavasti vain pikku palan ohjelmaa mutta tämä kaunis melodia jäi korviin soimaan?Olisin kiitollinen tiedosta.

tiistaina 27.04.2010

Julia Savicheva. Esli v serdce zhivet lyubov.........

tiistaina 27.04.2010

Надежда Кадышева: Широка река

Arvo Tuomisen dokumentissa Vankileirien Syväri musiikkina soi venäläinen kappale Широка река (Leveä joki), jonka esittää Надежда Кадышева.

Kappaletta voi kuunnella esimerkiksi YouTubessa:

http://www.youtube.com/watch?v=qhgiU-PRYBE

Terveisin

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

keskiviikkona 20.02.2013

Hei,
Kukahan on säveltänyt ko. kappaleen?

torstaina 21.02.2013

Katsoin samaisen dokumentin ensimmäisen kerran viime toukokuussa ja myös minä ihastuin ko.lauluun. ettsinkin sitä kaikista mahdollisista paikoista, mutta en löytänyt sitä ja niin se jäi, nyt sitten uudestaan katsoin dokumenttia ja ilokseni kuulin tuon samaisen laulun laulussa on kaunis sävel ja sanat olivat tekstitetty, onneksi jos joku tietää kuka laulun on tehnyt ja kuka sen esittää olisin todella iloinen

Tiedosta kiitollinen ahkera radion kuuntelia

torstaina 21.02.2013

Laulu löytyy yuo tubesta Nadezhda Kadyshevalta !

perjantaina 22.02.2013

Hei!

Kiitos linkistä.
Upea dokumentti ja musiikki!

Mari

lauantaina 09.03.2013

Ehdin vasta nyt mukaan tähän Karjala-sarjaan. Areenassa on tieto, että "Yle areenassa 7 päivää", jonka tulkitsin, että ehdin vielä näkemään menettämäni kolme eka jaksoa. Vaan eipäs ne näy, mutta ko jaksojen kohdalta löytyy tieto, että katseluaika päättynyt. Miksi siis on teksti, että areenasssa 7 päivää, mitä se tarkoittaa?

maanantaina 11.03.2013

Karjalan matkaaja!

Televisio-ohjelmien nettikatselun kesto lasketaan alkavaksi tv-lähetyksen jälkeen. Eli ohjelma tulee Yle Areenaan katsottavaksi sen jälkeen, kun se on esitetty televisiossa. Arvo Tuomisen dokumentit nähdään varmaan vielä jossain vaiheessa TV1:llä uusintoina.

Päivi
verkkotoimittaja

lauantaina 30.03.2013

Vaikuttaa siltä, että tämä ihastuttava ja hyvä ääninen laulaja on venäjän Katri-Helena.
Hankin hiljattain Venäjällä käydessäni Nadezda Kalytzevan mp3 äänitteen ja olen todella tykännyt hänen esityksistään.
Riku L

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä