Käsin poimittuja klassikoita

Julkaistu maanantaina 02.05.2011 7 179

Suositun Helena-elokuvasarjan ensimmäisen osan pääroolissa nähdään Helena Kara.

TV1 perjantaisin alkaen 6.5. klo 19.00

TV1 esittää kevään ja kesän aikana perjantaisin kotimaisia klassikkoelokuvia.

”Elokuvien sarja on käsin poimittu ajatellen lähestyvän kesän tunnelmaa ja perjantain alkuiltaa”, sanoo TV1:n ohjelmapäällikkö Airi Vilhunen.

Kesän aikana myös TV2 esittää kotimaisia elokuvia. Vilhusen mukaan TV1 haluaa tarjota mahdollisuuden katsoa elokuvia ilta-aikaan.

”On varsin mahdollista, että vastedes kanavalle keskitetään kaikki kotimaiset klassikkoelokuvat ”, Vilhunen sanoo.

Klassikoiden sarjan aloittaa Aino Räsäsen kirjoihin perustuvan suositun Helena-elokuvasarjan neljä elokuvaa. Ensimmäisen elokuvan Soita minulle Helena pääroolissa loistaa Helena Kara.

 

Vanhojen kotimaisten ohjelmisto

 

Suosittele179 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 04.05.2011

Aika upea kokoelma kotimaisia klassikoita. Hauskaa, että pääsee sivistämään itseään.

perjantaina 06.05.2011

Kerrassaan hienoa! Kotimaisiin elokuviin ei kyllästy koskaan.

sunnuntaina 15.05.2011

Aivan ihanaa on nähdä kaikki vanhat elokuvat. esim. perjantain Helena-elokuvaa en ole nähnyt lainkaan. Näyttää siltä, että seuraava on nähty, mutta ei viimeistä. Kiitos ylelle, nyt on enää yksi ongelma: kuinka voi lähteä kotoa pois, kun joka perjantai on jotain nähtävää????
kysyy Tolkien fani (näemmä myös kotimaisen vanhan elokuvan fani myös)

sunnuntaina 05.06.2011

Hei ja kiitos kun olette lähettäneet näitä kotimaisia klassikoita.
Lisää vain suomalaisia elokuvia ruutuun sillä meiltä löytyy hyviä näyttelijöitä.
Haluaisin myös nähdä Niskavuori -ja Suomisen Olli elokuvia ruudusta. Molemmissa elokuva-sarjoissa näyttelevät maan parhaat näyttelijät.
Vaikka olemmekin jo monet nähneet nämä elokuvat useaan kertaan niin nuorempi sukupolvi ei ole nähnyt.
Ohjaaja Edvin Laineen elokuvia haluaisin nähdä lisää!

Hyvä Suomi!

perjantaina 10.06.2011

Ihanaa! Tämä on kaikkien aikojen suosikkini Ansa ja Tauno -elokuvista. 80-luvulla ala-astelaisena rallattelin Vaimoke-laulua ja Pulu pulua. Hienoa päästä kertaamaan laulujen sanat ja ihailemaan puvustusta ja häämatkalaisten reissun maisemia.

maanantaina 11.07.2011

Hyvä! Antaa tulla lisää vaan!

keskiviikkona 20.07.2011

Toivottais Regina Linnanheimon elokuvia. Kiitos hyvitä elokuvista, niiden seurassa viihtyy.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä