Maailman nopein intiaani

Julkaistu tiistaina 21.06.2011 2 177

Anthony Hopkins näyttelee miestä, joka haluaa tehdä moottoripyörällään nopeusajojen maailmanennätyksen.

TV1 torstaina 29.12. klo 22.30 - 00.30

Elokuva Maailman nopein intiaani (The World's Fastest Indian) on hyväntuulinen tositarina miehestä, joka viriteltyään vuosia 20-luvun moottoripyöräänsä lähtee Utahiin tekemään nopeusennätystä.

Monessa koitoksessa mukana ollut Anthony Hopkins näyttelee valloittavasti uusiseelantilaista papparaista, joka haluaa tehdä Intiaanillaan eli moottoripyörällään nopeusajojen maailmanennätyksen.

 

Moottoripyörä yli meren

Tehdäkseen ennätyksen hänen olisi päästävä pyörineen valtameren yli Amerikkaan ja siellä löydettävä tiensä Kalifornian kiemuroiden halki Utahin autiomaahan vuosittaisiin nopeusajoihin.

Sydän ja kukkaro eivät oikein tahdo kestää, vaikka perusrehti mies saa vaelluksensa aikana apua yllättäviltäkin tahoilta.

1960-luvulle sijoittuva komediadraama Maailman nopein intiaani on Roger Donaldsonin ohjaama valloittava feelgood-movie, hyvän tuulen elokuva.

 

Tosi tarina

Erityisen maukkaaksi elokuvan tekee se, että Burt Munron tarina on tosi. Munro oli tehnyt Australian ja Uuden-Seelannin nopeusennätykset moottoripyörällään mutta matka Amerikkaan ja yritys maailmanennätyksen tekemiseksi sai odottaa pitkälle "eläkevuosiin".

Roger Donaldson teki Munrosta tv-dokumentin jo vuonna 1971, ja tätä elokuvaa hän suunnitteli parin vuosikymmenen ajan.

Ennen kuin hanke toteutui elokuvaksi, Donaldson ehti luoda menestyksekkään uran Hollywoodissa mm. elokuvilla Cocktail, Pakotie, Species, Dante's Peak ja Kolmetoista päivää.

Ohjaus: Roger Donaldson. Näyttelijät: Anthony Hopkins, Iain Rea, Tessa Mitchell, Aaron Murphy, Tim Shadbolt. Tuotanto: Uusi-Seelanti, 2005.

Elokuva on esitetty edellisen kerran TV1:llä 24.6.2011.

 

Suosittele177 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 24.06.2011

Tässä on sitä roplaamisen riemua ja sydämen paloa sekä auttamisen iloa! Suosittelen lämpimästi kaikille vauvasta vaariin ja mummuun!

lauantaina 03.08.2013

Maailman nopein Indian

Indian kirjoitetaan isolla ja on moottoripyörämerkki.

Kannen suomentaja ei ole katsonut elokuvaa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä