Jäähyväiset Kotikadulle

Julkaistu tiistaina 04.12.2012 2 69

Pertti (Jukka Puotila) ja Eeva (Lena Meriläinen) järjestävät yllätyksen.

TV1 torstaina 6.12. klo 18.20 - 19.10 ja perjantaina 7.12. klo 20.00 - 20.30, kooste lauantaina 8.12. klo 17.05 - 18.00

Yle Areenassa 30 päivää

Kotikatu on ollut Suomen pitkäikäisin draamasarja. Yli seitsemäntoista vuotta pyörinyt sarja päättyy joulukuussa.

Kotikatu on ollut myös yksi kaikkien aikojen suosituimmista draamasarjoista. Parhaimmillaan sitä seurasi miljoona suomalaista.

 

Kaari päättyy

"Viimeisissä jaksoissa vedetään tarinan kaaria tiettyihin pisteisiin. Sitten vain lopetamme Kotikadun elämän ja ihmisten seuraamisen”, toteaa sarjan tuottaja Marina Meinander.

”Toivon, ja minusta ainakin on hauska ajatella niin, että elämä kotikaduilla jatkuu, ja nämä vuosien varrella tutuiksi tulleet henkilöt jatkavat elämäänsä katsojien mielissä."

 

Pertti ja Eeva yllättävät

Sarjan päätösjaksossa Teemu ja Niina valmistautuvat lähtemään Shanghaihin, ja molemmat jättävät jäähyväiset työpaikoilleen.

Mäkimaiden lapset päättävät järjestää vanhemmilleen yllätysjuhlat Pertin eläkkeellelähdön kunniaksi. Eeva ja Pertti valmistavat myös omaa yllätystään.

Jarkko saa elämänsä tilaisuuden, kun hän pääsee pelaamaan ensimmäisen liigaottelunsa. Koko suku katsoo ylpeänä peliä tv:stä, mutta Jarkko itse ei ole suoritukseensa tyytyväinen.

 

Muualla netissä:

Kotikadun viimeinen syksy -blogi

Kotikatu

 

 

Kotikadun vuodet

Kotikatua kuvattiin viimeisen kerran 26.10.2012. Etualalla halaavat Lena Meriläinen ja Jukka Puotila. Vasemmalla Kotikadun viimeinen kuvaaja Pauli Bessonoff (selin), oikealla ohjaaja Juha Rosma.

TV1 tiistaina 25.12. klo 18.10 - 19.10

Yle Areenassa 30 päivää

"Kotikadussa minua on viehättänyt aina sen aitous. Asiat, jotka siinä tapahtuvat, voisivat tapahtua oikeassakin elämässä", Antti, 28, Oulu.

"Tutustuimme opiskeluaikana, ja selvisi, että kumpikin tykkää Kotikadusta. Siitä alkoi meidän ystävyytemme", Maarit, 37, ja Mira, 39, Kouvola.

"Kotikatu on merkinnyt minulle todella paljon. Sarja alkoi, kun olin neljävuotias, ja olemme aina katsoneet sen perheen kanssa. Kun minua kiusattiin koulussa, sain Kotikadusta voimaa. Torstai-iltana kaikki murheet unohtuivat", Ida, 21, Heinola.

 

Tekijät kertovat

Kotikatu on ollut Suomen pitkäikäisin draamasarja. Yli seitsemäntoista vuotta pyörinyt sarja päättyy joulukuussa.

Kotikatu on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista draamasarjoista. Parhaimmillaan sitä seurasi miljoona suomalaista.

Kotikadun vuodet -dokumentissa seurataan sarjan loppuvaiheita ja vieraillaan kulissien takana ja sarjan kuvauksissa. Sarjan pitkäaikaiset näyttelijät, käsikirjoittajat ja tuottajat kertovat sarjan tekemisestä ja omasta suhteestaan Kotikatuun.

 

Fanit kertovat

Sarjan idea on alusta asti ollut peilata suomalaista yhteiskuntaa. Minkälaisen peilin se on kansan eteen olemassaolonsa aikana nostanut?

Mihin Kotikadun menestys perustuu ja miten se luotiin? Kotikadun ympärille on vuosien saatossa syntynyt myös iso fani-ilmiö.

Kun Kotikadun katsojia pyydettiin mukaan dokumenttiin, sähköposti ja puhelin täyttyivät yhteydenotoista. Dokumentissa sarjan fanit kertovat itse, miksi sarja on heille tärkeä.

Ohjaaja Niina Mäkeläinen, tuotanto Yle Kulttuuri ja Yle Draama.

Dokumenttiin on saatavilla suomenkielinen tekstitys. Ohjelma uusitaan keskiviikkona 26.12. klo 11.35 - 12.30.

 

Luotolan perhe vuonna 1995: Ville Keskilä (Teemu Luotola, vas.), Elina Erra (Ninni), Risto Autio (Hannes Luotola) ja Anitta Niemi (Karin Luotola).

 

Suosittele69 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 05.12.2012

eurannut 3. osasta alkaen. Aluksi ne piti teipata suomessa ja lähettää tänne Kanadaan. Viimesen parin vuoden aikana ollaan monesti aiottu lopettaa, kun osa sekoili ja tuntui että kirjoittaja on hukannut sen todellisen normaalielämän perusteet. Nyt viimeset osat ovat olleet jälleen ihan seurattavia ja tuntuukin melkéin harmilta kun se loppuu.
No joka tapauksessa hyvä sarja kaikenkaikkiaan. Jotain
vastaavaa odotellaan jatkossa. Terveiset Vancouverista
sinne talviseen Suomeen

torstaina 06.12.2012

Ikävä tulee Kotikatua. Sarja on taas petrannut taannoisen notkahduksen jälkeen. Jospa joskus taas tapaamme..

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä