Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara

Julkaistu keskiviikkona 03.08.2011 53 219

Rooleissa nähdään Johanna Kokko (roolinimi Anne Pakkanen) ja Aarni Kivinen (roolinimi Hannu Rastas).

TV1 sunnuntaisin 18.9. - 2.10. klo 21.10 – 22.00

Kurikkalaisen kirjailijan Tuula Kuittisen kirjoittama tarina kertoo muutamasta alkukesän päivästä pienessä eteläpohjalaisessa kylässä.

 

Risteyskohdassa

Anne saapuu viidentoista vuoden jälkeen kotiinsa hautaamaan äitinsä. Hän on suuttunut veljelleen Jukalle, joka pilasi hänen ylioppilasjuhlansa. Anne haluaa nopeasti takaisin Helsinkiin, mutta useista hallaöistä selvinneet kotikyläläiset saavat muutoksen aikaan. Anne huomaa olevansa elämänsä tienhaarassa.

 

Lakeuden kansa

Sarjassa elää vakavan pohjavireen alla lakeuden kansan moniselitteinen huumori ja aito viisaus. "Lakeurella on heleppua hengittää, mutta silti aharistaa".

Rooleissa: Johanna Kokko. Heikki Kujanpää, Eija Varima, Marja Myllylä, Henri Halkola, Outi Alanen, Annu Valonen, Aarni Kivinen, Juha Lagström, Panu Vauhkonen, Mona Kruger, Minna Kangas ja Mikko Rantaniva. Ohjaaja: Kirsi Liimatainen Tuottaja: Jussi Niilekselä / Yle Draama

Uusinta maanantaisin klo 22.25 – 23.15

 

 

Suosittele219 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 17.09.2011

Taatusti kattomisen arvonen sarja.

sunnuntaina 18.09.2011

yök, taas jotain sontaa ärsyttävistä pohjanmaalaisista...

sunnuntaina 18.09.2011

Pohjalaiset vaan on niin aitoja

sunnuntaina 18.09.2011

Tyttö näyttää tulleen järkiinsä kun lähtee Helsingistä Pohjanmaalle.

sunnuntaina 18.09.2011

Pohjanmaa jyrää jälleen, mistä muista heimoista tehdään elokuvia tai draama-sarjoja.

sunnuntaina 18.09.2011

Kirjailija?
En tiedä yhtään kirjaa, jonka kUittinen on kirjoittanut!

sunnuntaina 18.09.2011

Olen asunut Etelä-Pohjanmaalla toistakymmentä vuotta, olen kotoisin muualta suomesta. Eipä täällä elo ole sen kummempaa kuin oli entisessä kotipititjässä, ei hyvässä eikä pahassa.

Ihmeellinen kansallinen myytti, fetissi tai tabu (kuten kaikki millä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä) on tämä Etelä-Pohjanmaan oleminen jotenkin muuta maata erikoisempi paikka.

Se että täällä oltaisiin vanhoillisempia, väkivaltaisempia, rehellisempiä, isänmaallisempia tai jotenkin millään tavalla erilaisempia kuin jossakin muussa osassa tätä maata on väärää tietoa.

Ainoa fakta on se, että edullista rantatonttia ei täältä löydä.

Sadevesilätäkön reunakin maksaa vähintään miljoonan ja paikalliseen tapaan puolet kiitos mielellään pimeästi ilman kuittia.

sunnuntaina 18.09.2011

Missä tämä on kuvattu? Kuka tunnistaa paikan?

sunnuntaina 18.09.2011

Kiitos Tuula Kuittinen,Kiitos Kirsi Liimatainen ja Isoo kiitos kuvaajalle. Olette tehneet äärimmäisen hienoa työtä.Unohtamatta hienoja näyttelijäsuorituksia ja ennen kaikkea valintoja.Kerrankin on hienoa katsella eläytymistä eikä näyttelemistä. Varmaan ollut" hyvä henki "päällä tuotannossa ja se kyllä näkyy :)
Terkkuja Aarnille T: Ricce

sunnuntaina 18.09.2011

Syntyperäisenä pohjalaisena pidän Kuittisen kynäilyä lähinnä häväistysyrityksenä.
Edellinen kommentoija oli jo oivaltanaut hiukan mistä on kysymys. Eräs isäntä sanoi rantatontin kysyjälle, että - Jokirintamaata ei plaara myyrä. Ei täällä isännät mopolla ajele, tilastojen mukaan Maarianhaminan jälkeen lakeuksilla on eniten autoja asukasta kohden koko Suomessa. Kokemuksesta voin sanoa, että pohjalaiseen perinteeseen kuuluvat arvokkaat ja kunniakkaat hautajaiset. Muualla voidaan kaljapullosta juoda hautajaisissa, mutta ei Pohjanmaalla.
Käsikirjoitus oli ala-arvoinen.

maanantaina 19.09.2011

Typerää sontaa. Älkää yrittäkö tehdä pohjalaisista täysiä tolloja.

maanantaina 19.09.2011

Kyllä sitä mieli halajaakin takaisin alaville maille.
Ja sarjaahan on kuvattu Härmässä :)

maanantaina 19.09.2011

Tuota ei se pelkkä Pohjanmaa ole näissä sarjoissa, ainakin seuraavat sarjat tulee heti mieleen:

- Taivaan tulet (Kemijärvi)
- Maalaiskomediat (fiktiivinen Sata-Hämäläinen kunta)
- Pirunpelto (fiktiivinen Etelä-Hämeen kunta)
- Karjalan Kunnailla (Pohjois-Karjala)
- Varekset (Turku-Pori -akseli)
- Lehmän vuosi (Savo-Karjala)
- Pekot (Satakunta)

Itse harrastajakirjoittajana sanoisin, että Pohjanmaalaisessa ja Sata-Hämäläisessä kulttuuriperimässä, elämässä ja murteessa on kaikkein herkullisimmat ainekset noin niin kuin käsikirjoitusta ajatellen.
Mutta voin olla väärässäkin - olen usein ollut.

maanantaina 19.09.2011

tekijät hävetkää!

Myötähäpeän tunne oli melkoinen tätä katsoessa.Ei minkäänlaista kunnollista dialogia.Mistään ei saanut kiinni.Surkea juonenkulku.Epämääräinen repliikkien tokaisu,kuin näyttelijä lukisi puhelinluetteloa.Epäloogisuus.Näyttelijät ovat kyllä hyviä muuten,joten ehkä ohjaaja on nukkunut tätä tehdessä.Tai sitten hän kertakaikkiaan on ammattitaidoton.Ei voi käsikirjoitustakaan kehua.Katsojien aliarvioimista tälläine pskan näyttäminen televisiossa.Parempia pohjalaisuudesta kertovia tv-sarjoja on tulossa,joten niitä odotellessa.

maanantaina 19.09.2011

Lupaavasti alkoi tämä uusi kotimainen minisarja. Itselläni riittää juuria Etelä-Pohjanmaalla 1500-1600-luvulle saakka, enkä kyllä kokenut heimoani mitenkään loukattavan. Joku tuossa edellä kertoi, ettei pohjalaisissa hautajaisissa juoda kaljapullosta. Eipä yleensä, ei niin, mutta ehkäpä tällä yksityiskohdalla onkin tulossa olevalle tarinalle olennainen merkitys. Minä ainakin olen kiitollinen, jos meistä pohjalaisista tehdään uutta tarinaa, jossa ei ruokita liikaa vanhoja stereotypioita. Emme me todellakaan kaikki ole uhoavia, omahyväisiä, tekopyhiä emmekä häjyjä. Täälläkin on myös se hiljaisempi osa kansaa, ihan kuten kaikkialla muuallakin Suomessa. Voimakkaiden ihmisten varjossa on aina niitä heikompia, jotka saattavat särkyä elämän kolhuista. Tässä on kovasti samaa Orvokki Aution tekstien (esim. Pesärikon ja Valokuvavarkaiden) kanssa, noin ekan jakson perusteella arvostellen. Kiitän, kumarran ja jään odottamaan seuraavaa jaksoa.

maanantaina 19.09.2011

Orvokki Autio on arvostettu kirjailija.Tämä sarja tulee olemaan vain yksi niistä unohdetuista,joita ei koskaan esitetä uudelleen.

maanantaina 19.09.2011

Ei Orvokki Autiostakaan ensimmäisen kirjallisen julkaisun kohdalla vielä tiedetty kovin laajasti. Itse luin ensimmäiset Autioni 1970-luvun alkupuolella, enkä ihan ensimmäisestä edes kauheasti pitänyt. Mikä tarve joillakin on teilata uusi kirjallinen tulokas heti kättelyssä. Minusta ainakin, kuten Autio ja Istanmäkikin, Kuittinen antaa mukavasti ei-häjyä ja vähemmän uhoavaa näkökulmaa meiihin pohjalaisiin.

maanantaina 19.09.2011

Voipi tosiaan olla, että meitä pohjalaisia vihataan Suomessa niin paljon, että tätä sarjaa ei esitetä kuin tämän kerran. Me olemme siinä ihan liian kilttejä ja tavallisia. Pitää tappaa ja kusta tapettua poliisia silmille ja hukuttaa kaverinsa autossa jokeen ja trokata myrkkyviinaa alaikäisille niin pysytöön siinä stereotypiassa, johon meidät pohjalaiset yritetään laatikoida. Taidankin lähteä tästä vähän kylille tappelemaan ja uhoamaan, ettei taidot unohdu. Luullaan pian savolaiseksi jos liian kiltiksi rupeaa.

maanantaina 19.09.2011

"Miniä" oli sellainen 1970-luvun alun TV-sarja, joka kertoi toisenlaisista pohjalaisista, eikä tosiaan ole uusintaa näkynyt. Verta, puukkoja, linnareissuja ja uhoa pitää olla, että ollaan aidosti pohjalaisia.

tiistaina 20.09.2011

Kauniita maisemia.

tiistaina 20.09.2011

Todella hyvä sarja. Maalaismaisema, kyläkauppa ja baari. Tässä perusainekset tapahtumien ympärille ja kansa tykkää. Muistakaa tämä on tv-sarja. Kaikkea ei pidä ottaa itseensä ja kirjaimellisesti. Tämä on viihdettä.

tiistaina 20.09.2011

Johanna Kokko on loistava roolissaan! ja hieno tarina! Kumma juttu, että ihmiset ottavat nämä sarjat niin tosissaan! Eiväthän ne mitään dokumentteja ole vaan viihdettä. Pohjanmaalaiset eivät ole yhtään vähempi juoppoja kuin muutkaan suomalaiset. Myötähäpeä tulee kommenteista joista paistaa tyhmyys.

torstaina 22.09.2011

Sille, joka kysyi kuvauspaikoista: tässä ensimmäisessä jaksossa kirkkomaalle sijoittuvat kohtaukset on kuvattu Jurvassa.

perjantaina 23.09.2011

Hienoa ja hyvin erillainen sarja, kuin MTV3 uuden uutukainen"Klikkaa mua" 12sta osainen Johanna Vuoksenmaan kirjoittama ja ohjaama sarja. Ja niin hän se pitääkin olla! Miksi aina pitäis jotain sarjaa tehdessä "mennä riman yli siitä kohtaa sen ollessa matalimillaan"..vai mitenkäse sanonata menee.

Mielestäni aina, kun jossain sarjassa/elokuvassa ei ole tuttuja, tai ainakaan liian tuttuja näyttelijöitä (vrt. Martti Soisalo, Kai R Lehtinen, Outi Mäenpää jne.) niin se on aina ISOA plussaa! Tuoreita kasvoja vaan eetteriin lissää, niin sarja, kuin sarja on paljon u s k o t t a v a m p ikatsoa!!

Alavilla mailla hallanvaara - sarjan pääosan esittäjät Johanna Kokko, Heikki Kujanpää ja kump. ovat sarjassa aivan l o i s t a v i a ja ennen kaikkea, hyvin uskottavan tuntuisia rooleissaan! Mitä esim. taannoinen tv:n jokailtainen suosikkisraja Dallas olisi ollut mitään ilman sarjan inhokkia, JR:ää!!? Ei sitten yhtään mitään!! Elokuvissa, näyttelijöissä ja rooleissa...niin kuin elämässä yleensäkin, pitää olla sitäpaljon puhuttua mun...ei kun särmää!! Ja tässä sarjassa, näyttelijöissä ja ennen kaikkea, sarjan käsikirjoitajan aivoituksissa sitä tuntuu ainakin yhden jakson perusteella olevan yllin kyllin!

Ja eipä noissa "Alavilla mailla hallanvaara" sarjan näyttelijäkaartissa juurikaan tuttuja naamoja näyttänyt näkyvän - ei ainakaan avausjakson perusteella. Ainoastaan juuri äitinsä menettäneen Heikin nykyinen seurustelukumppani, kauppiaan ex - vaimo (Outi Alanen) on meille monille tuttu näky vuosien varrelta.Toki myös tuo toinen (se ISOMPI!) lähes kaiken aikaa kaljaa lipittävistä aikamiespoikamiehistä on aiemmin tullut tutuksi mm. Aki Kaurismäen "Mies vailla menneisyydestä" sknhidimäisen jengin johtajana!

Hyvätästä sarjasta tullee..ja JOS se ei jotakuta miellytä (niin kuin arvioista vois päätellä) niin pakkoko sitä kenenkään on seurata?! Tv:n kauko-ohjaimessahan on tunnetusti sellainen punainen nappula...;)

perjantaina 23.09.2011

Mikä on ohjelman mainoksessa soiva biisi ? kuulostaa tosi kauniilta !!

sunnuntaina 25.09.2011

Johanna Försti: Voimapaikka. http://areena.yle.fi/video/1315242512190

sunnuntaina 25.09.2011

No jos tämä sarja kerran antaa huonon kuvan pohjalaisista, niin minkäköhänlaisen kuvan Salatut Elämät sitten antaa Helsinkiläisistä? Ihmiset hoi! Äly käteen, järki jätti jo..... Se on vain tv-sarja, ei mikään tositapahtumiin perustuva!

sunnuntaina 25.09.2011

Kiitos.
Minulle tuli kesän lopussa muutto Pohjanmaalta Helsinkiin ja siten miljöö koskettaa minua suuresti. Sarjan esittäminen ei olisi voinut tulla parempaan ajankohtaan.
Sitten siitä tärkeimmästä, eli sisällöstä ja juonesta; Harvoin saa katsoa näin laadukasta draamaa, joka on ensiluokkaista työtä käsikirjoituksesta lähtien. Mielenkiintoiset henkilöhahmot ja syvyys heissä, mikä selkiytyy ja laajenee hiljalleen sarjan edetessä. Juoni ei heitä kaikkia kortteja heti pöytään vaan laittaa miettimään sekä koukuttaa katsojan. Tällainen televisiodraama kilpailee tasokkaiden elokuvien ja kaunokirjallisuuden kanssa.
Kiitos tekijöille ja YLE:lle.

maanantaina 26.09.2011

Hieno sarja, mahtavat näyttelijät.

tiistaina 27.09.2011

Kerrassaan loistava sarja!!! Kahden jakson jälkeen voi sanoa, että jotenkin nykyaikainen kerronta, ei yritetä vääntää ajankuvaa. Ja hulvattomat naurut saa repliikeistä, loistavaa tilannekomiikkaa. Ehkä tälläinen kolmekymppisten sarja, sillä moni ikäiseni pohjalainen ja entinenkin sellainen tykkää!!! Häjyt ja pohjanmaa ym. ovat liian raskaita katsottavia, ja liian tekemällä tehtyjä. Tässä osataan murrettakin sopivasti, ei liiotella.

tiistaina 27.09.2011

Tietääkö joku paikkaa, jossa kuvattu, siis missä sijaitsee tuo talo joka on sisarusten kototila?

tiistaina 27.09.2011

Lopputeksteissä luki, että jonkun henkilön roolinimi on Matti Toppari. Kukahan se esiintyjistä oli?
Oliko kitaraa soittava herrasmies vai tämän kaveri?

tiistaina 27.09.2011

Matti Toppari on ymmärtääkseni tämä suntio Matti.

tiistaina 27.09.2011

Ne kirkon portailla laulelleet, joista toinen soittaa kitaraa ovat roolinimiltään Timppa ja Make.

tiistaina 27.09.2011

Aivan hunajaa kuunnella tuttua murretta. Muistot ja tunteet nousee mieleen katsellessa ja kuunnellessa. Kiitos!

keskiviikkona 28.09.2011

Dialogi ja juonen kulku on kyllä vähän kömpelöä, mutta on huonompiakin nähty. Ihmettelen vain sitä, miksi ohjelman nimi on väärin kirjoitettu. Ei "hallanvaara" ole yhdyssana. Suomen kieli rapistuu muutenkin tarpeeksi. Ei Ylen ohjelmissa tarvitsisi noin räikeitä kielivirheitä ohjelmien nimissä tehdä.

keskiviikkona 28.09.2011

Tätä ohjelmaa ku kattoo, niin on ku tulis kotio.
Jalasjärveltä lähtöisin, nykyinen Varsinais-suomalainen.

perjantaina 30.09.2011

Näistä ilikeistä (pohojalaasten) kommenteista paistaa se sarjassakin esilletuleva pohojalaasuus. Ensin moititatahan ja taas moititahan ... Onhan tosi hyvä sarja kattoa, kaikki elementit kohorallansa. Pölöhöys, rakkaus, jännitys, tilanteet ja komiat puitteet, maisemat, tiet ja taloot. Hyvät näyttelijät. Kaikki nämä on kohorallansa ja vähä saa ajatellakin, ei oo kaikki niin valamihiksi pureskeltua. Hyvä, hyvää raamaa..

perjantaina 30.09.2011

Sarkasmi ei näytä olevan hallussa kaikilla... tuli mieleen noita kommentteja lukiessa. Itselläni tämän sarja kosketti jotain hyvin herkkää kohtaa sisimmässä. Tuskin maltan odottaa sunnuntaita, että näen, miten tässä käy. Itse koko elämäni, muutaman vuoden opiskeluaikaa lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaalla asuneena en näe tässä sarjassa mitään muuta kuin aitoutta. Tuttavapiiriini ei ole koskaan kuulunut yhtään väkivaltaista häjyä. Minun lapsuudesta peräisin olevassa sanavarastossani sana "häjy" tarkoittaa pientä, nuorinta. Olin kotona aina "se häjy flikka". Tuo outo, mustahko huumori, jota muulaiset luulevat uhoksi, se saa tätä sarjaakin katsoessa hiljaisen naurunhyrinän aikaan. Kiitokset loistavista roolisuorituksista kaikille tasapuolisesti. Anne, Jukka ja Hannu ovat juuri sitä aidointa - vaikka tietääkseni vain Hannulla on juuret täällä päin - korjatkaa jos olen väärässä.., Ja murre, sellaisena kuin suurin osa väestä sitä nykyään puhuu on juuri oikeaa. Ei sellaista murrepakinoiden joka sanaa painottavaa, muulaisille lähes käsittämätöntä kieltä enää jokapäiväisessä elämässä kuule. Ittekki kyllä tohorin sanua sellaastakin osaavani, nottei tartte epäällä. Mosaan kyllä panna lanttalauree murtehella, jos haluan... Mutta en puhu niin koko ajan.

sunnuntaina 02.10.2011

tietääkö kukaan ton sarjan tunnusmusiikin esittäjää???

sunnuntaina 02.10.2011

No on hyvä sarja oikein kodikas. noille viisatelijoille että ei nyt kannata niin tosissaan olla ei tässä olla mitään oskari budjetilla mitään amerikkalaista mättöä yritettykään.
Jos 100% totuutta metästätte tulukaa asumaan niin niin totetatte ite kun on ikä tullut loppuun miten asiat on.

maanantaina 03.10.2011

joku kysyi missä kuvattu,baari ja kukkakauppa
on ainakin vesilahdelta.

maanantaina 03.10.2011

Johanna Försti laulaa Voimapaikan

Alavilla mailla hallanvaara -sarjan tunnuskappale on nimeltään Voimapaikka ja sen esittää Johanna Försti yhdessä Preeria-bändin kanssa. Preeriasta lisää:
http://www.myspace.com/preeria/blog/536216008

Kappaleen on säveltänyt Anssi Växby, joka vaikuttaa myös yhtyeessä Scandinavian Music Group.
Musiikkia ei ole levytetty, mutta radiokanavilla Preeriaa on jo soitettu.

Alavilla mailla hallanvaara -musavideo pyörii YLE Areenassa:
http://areena.yle.fi/video/1315242512190

Päivi
Verkkotoimittaja

maanantaina 03.10.2011

Alavilla mailla hallanvaara on pitkästä aikaa todella katsomisen arvoinen sarja. Näyttelijätyöt kautta linjan aivan erinomaista. Varsinkin Johanna Kokko taidokkaassa roolityössään kohoaa viime vuosien näyttelijöiden eturiviin. Toivottavasti häntä nähdään myös tulevissa esityksissä.
Suomalainen TV-teatteri on ollut vuosikausia jyrkässä alamäessä, mutta Alavilla mailla hallanvaara antaa uutta uskoa teatteritaiteen tulevaisuuteen. Jouko Turkan perinne näyttelijäkoulutuksessa on osin rappeuttanut näyttelijöiden tason, mutta esitetty sarja palauttaa uskon hyvien näyttelijöiden esiinmarssiin.

tiistaina 04.10.2011

Aloitin katsomisen Henri Halkolan (sarjassa Jukka) takia, kun keskisuomalainen olen ja teatterin suurkuluttuja, mutta jäin mukaansa tempaavan tarinan ja kiinnostavien henkilöhahmojen vuoksi. Kaikki oli ahdettu ehkä turhan tiukkaan pakettiin ja tuntui, että tarinaa jäi paikoin kertomatta, mutta ehkä se on vain parempi niin. Jääpi enempi pohdittavaa. Kaunis voimauttava sarja.

tiistaina 04.10.2011

Kiitoksia tekijöille! En muista, milloin olisin viimeksi ihastunut johonkin tv-ohjelmaan näin. Jatkoakin kaipaisin, mutta toisaalta lyhyestä virsi kaunis - pelkään ettei tarina jatkuisikaan niin kuin oman mielikuvitukseni mukaan pitäisi. Johanna Kokko oli tosiaan loistava roolissaan - en ollut tätä ennen nähnytkään häntä kuin Kohtalon kirjassa. Henri Halkola oli virkistävän mielenkiintoinen uusi tuttavuus minulle, mutta ennen kaikkea suorastaan rakastuin Aarni Kiviseen - häntäkään kuin en muista muualla ennen nähneeni kuin Ugrilampaissa. K I I T O S !

tiistaina 04.10.2011

upee sarja!!!Kiitos kailkille ja Ylelle että lähetätte kunnon ohjelmaa eres joskus!!!!

keskiviikkona 05.10.2011

Alavilla mailla hallanvaara oli todella upeaa katsottavaa. Näyttelijät tekivät siitä loistavilla suorituksillaan koskettavan tarinan. Kyläyhteisön keskinäinen avunanto ja välittäminen on tämän päivän Suomesta lähes kadonnut. Tässä sarjassa sen olemassaolo oli hienosti esitetty. Ehkä sitä löytyy vielä näistä maalaiskylistä, jossa jokainen tuntee toistensa elämät ja salaisuudetkin. Annen ja Hannun rakkaustarina oli sydäntä lämmittävä. Kiitos kaiklle sarjan tekijöille. Muuten luulenpa, että sana hallanvaara voidaan kirjottaa myös niin kuin se on tässä tarinassa kirjoitettu. Elämme Suomessakin tänä päivänä moniarvoisessa maailmassa. Se käy hyvin ilmi tätä sarjaa arvioivien kommenteista.

keskiviikkona 05.10.2011

Kiitos tästä sarjasta, yhtä hyvää kotimaista tuotantoa en ole nähnyt aikoihin. Pohjalaisuudesta tässä muistuttaa maisemat ja murre, mutta muuten nämä ihmiskohtalot voisivat tapahtua missä vain ja lähes jokaisen roolihahmon saatoin tunnistaa oman elämäni varrelta. Jos pohjalaisten mielestä tällaista ei voisi tapahtua pohjanmaalla, niin minä voin vakuuttaa, että muualla Suomessa kylläkin. Minä eläydyin henkilöiden kipeisiin kokemuksiin niin, että sydämeen sattui.

sunnuntaina 09.10.2011

Kiitos hyvästä minisarjasta! Hienoa, että päärooleissa oli uusia kasvoja! Elämän makuinen, kauniiden maisemien sarja, joka onnistui välittämään aitoja tunteita.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä