Kotikatsomo: Enon opetukset

Julkaistu tiistaina 11.01.2011 16 172

Jussi (Samuli Niittymäki) tapaa toisessa osassa enonsa (Aku Hirviniemi) vuosien jälkeen, mutta kaikki on muuttunut.

TV1 sunnuntaisin 31.5. - 8.6.2014 klo 21.05 - 22.00, uusinta maanantaisin klo 22.30

Yle Areenassa 7 päivää

Enon opetukset on Matti Ijäksen ohjaama kaksiosainen tv-elokuva, joka perustuu samannimiseen Petri Tammisen romaaniin.

 

Rakkauden ja kuoleman aakkoset

Enon opetukset on tragikomedia 12-vuotiaan Jussin ja hänen enonsa ystävyydestä.

Jussin ihannoima eno kantaa suurta maailmaa sisässään. Hän tietää miten nainen isketään, kalat narrataan ja miten olo on rento ja irtonainen.

Eno on päättänyt kantaa vastuunsa sukulaismiehenä ja kitkeä Jussista antautujan taudin, häpeän.

Enon suunnitelmiin ei tosin aina voi luottaa, sillä hänen seurassaan myöhästyy junista ja joutuu usein väärään aikaan väärään paikkaan hämmästelemään, miten elämä vie ja viettelee.

Enon opetuksien ensimmäinen osa vie kesään 1981. Eno johdattelee arkaa Jussia rakkauden ja kuoleman aakkosiin.

 

Jälleennäkeminen

Toisessa osassa eletään syksyä 1997 ja Jussi on jo naimisissa.

Hän ei ole nähnyt enoaan vuosiin, kunnes eno kutsuu hänet kalareissulle. Ystävykset tapaavat, Jussi palaa lapsuutensa maisemaan, kohtaa ensirakkautensa, mutta kaikki on muuttunut.

Enon opetukset ovat Petri Tammisen romaanista kirjoittaneet Pärttyli Rinne ja Matti Ijäs.

Pääosissa nähdään Aku Hirviniemi (eno Olli), Alfred Andersson (Jussi lapsena), Samuli Niittymäki (Jussi aikuisena) ja Heikki Pitkänen (Myrsky). Musiikki Timo Hietala. Kuvaus Kari Sohlberg. Ohjaus Matti Ijäs. Tuottaja Asta Parikka, tuotanto YLE Draama.

 

Lue myös:

Palkittu Aku Hirviniemi: On opeteltava eroon häpeästä

 

Jussi-poika (Alfred Andersson) ja Olli-eno kokivat ensimmäisessä osassa monenlaisia juttuja.

 

Suosittele172 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 17.01.2011

vooiiii... :)) <3

maanantaina 17.01.2011

tykkäsin paljon ! :)

tiistaina 18.01.2011

Parasta kotimaista tv-draamaa pitkään aikaan. Tuli itsellenikin nostalginen olo kaikista lapsuuden kesistä, vaikka vuonna 1981 en vielä ollut syntynytkään. Oikeus olisi, jos Aku Hirviniemi saisi jonkin palkinnon myös tästä, mutta eivät nuo muutkaan roolisuoritukset valittamista aiheuttaneet. Hienoa draamaa ehdottomasti!

tiistaina 18.01.2011

Ijäs on kyllä tiennyt tehtävänsä. Olin näkevinäni jossain kohtaa Ilkka Vainionkin. Kenties sukulaisesta jokin polvi paranee, kun aika kulkee.

tiistaina 18.01.2011

Tosi hauska kuvaus 80-luvusta, hienot maisemat ja rekvisiitat. Tykkäsin todella!

tiistaina 18.01.2011

Tosi hieno kuvaus 80-luvulta, tulipa mieleen nuo ajat. Tunnelma elokuvassa miellyttävä, lavastuksessa nähty vaivaa ja näyttelijävalinnat osuneet hienosti kohdalleen. Mielenkiintoisia uusia kasvoja. Tällaisia lisää, kiitos!

tiistaina 18.01.2011

Hyvä sarja ja hyvin dramasoitu. Hyvä käsikirjoitus. Tuollaista se oli 80-luvulla. Tulee lapsuus mieleen. Aku on todella hyvä vakavimissakin rooleissa. Me kuulemme tästä Akusta vielä kauan. Vetoaa vähän kypsempiinkin katsojiin ei vain nuoriin. Hänestä välittyy aitous television katsojille. Odotan innolla toista jaksoa.

keskiviikkona 19.01.2011

Hienoa, että Nousiaisten viimeinen, nyt jo lopettanut oikea kyläkauppa ja Rusko-Pirtin konkurssiin mennyt kahvila tallentuivat elokuvaan.

torstaina 20.01.2011

Hyvä elokuva, kuten Ijäkseltä voi odottaakkin.. mutta kuka ihem ja mikä oli se nais äänellä laulettu taustalaulu 1. jakson melkein loppu vaiheessa.. Mä mistä löytäisin sen laulun ????

maanantaina 24.01.2011

ihana (: <33

maanantaina 24.01.2011

Petri Tammisen upean kirjan tunnelma ja dialogi oli onnistuttu siirtämään elokuvaan hämmästyttävän luontevasti! Loistavaa kokonaisuus!

maanantaina 24.01.2011

Oli kyl koskettava elokuva, hyvin tehty ja tosi elämää nii hyvin osasi kuvata...ja Aku oli kyllä tosi hyvä näyttelemään.

torstaina 27.01.2011

- olipahan hienosti kirjoitettu , ohjattu ja näytelty elämän kuva .

Mun täti läväytti samanlaisen elämänkaaren aikoinaan ja sain olla siinä on / off mukana . Viime talvena hän
heitti veivinsä - ihan kirjaimellisesti - boyfriendinsä kanssa luultavasti myrkkyviinaan . Mutta se oli
ilmeisesti päätetty juttu - kun hän oli viisas ja rehellinen ihminen jota meidän sosiaalinen systemi ei oikein sulattanut . Ja heiltä loppui rahat .

Täti ei ollut nöyrä ja antoi lähdöt viranomaisille mennen tullen - sanoi ettei tässä talossa ole iki kuunaan päivänä köyhäinappuu tarvittu !

Ja kun katselin Enon opetuksia itkin ja nauroin ! Että tota hulluutta osataan arvostaa ja antaa sille arvoa - kun meistä suomalaisista suurin osa on saanut suvaitsevuuden lahjan just näiltä Enoilta ja Tädeiltä !

Hyvä Yle !

sunnuntaina 30.01.2011

ihan törkeän hyvä. Aku Hirviniemi on uusi Martti Suosalo, todella lahjaks kaveri.

torstaina 03.02.2011

Aku hirviemi ei todellakaan oo mikään ns uusi Martti Suosalo. kukaan ei voita Marttia, ei kukaan.

lauantaina 24.11.2012

Aku Hirviniemi on kyllä todella lahjakas, kuulemme hänestä vielä kauan!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä