Kotikatsomo: Honey Baby

Julkaistu tiistaina 19.06.2012 0 117

Natashan roolissa nähdään Irina Björklund, Tomia näyttelee Henry Thomas.

TV1 maanantaina 25.6. klo 22.20 - 00.05

Ei nettikatseluoikeuksia

Mika Kaurismäen tunteellinen, koominen ja eriskummallinen elokuva Honey Baby (12) kertoo amerikkalaisen muusikon ja venäläisen Natashan kohtaamisesta matkalla Saksasta Murmanskiin.

 

Vielä yksi kiertue

Tom on amerikkalainen muusikko ja lauluntekijä, joka on päätynyt Saksaan vuosien kiertämisen jälkeen.

Hän on aikanaan ollut menestyksekäs taiteilija, mutta viime vuosina ei ole kyennyt kirjoittamaan uutta musiikkia, ja esiintyminen on käynyt yhä vaikeammaksi.

Tom on valmis palaamaan kotiin, mutta sitä ennen hänen on hoidettava klubikiertue Baltian maissa.

 

Naimisiin vai ei?

Natasha on nuori venäläinen nainen, joka myös on päätynyt Saksaan, mennäkseen naimisiin Karlin, varakkaan liikemiehen kanssa.

Karl voi tarjota hänelle kaiken, mistä hän on aina uneksinut; rahaa, ylellisyyttä ja – saksalaisen passin. Mutta juuri ennen häitä Natasha päättää karata.

 

Lyhyt kuherruskuukausi

Tomin ja Natashan tiet kohtaavat Kaliningradissa, sieltä käynnistyy yhteinen matka Riikaan, Pietariin ja lopulta Murmanskiin.

Lyhyeksi hetkeksi pakomatka muuttuu kuherruskuukaudeksi, kun kauan tukahdutetut tunteet heräävät niin Tomissa kuin Natashassa. Mennneisyys ei päästä heitä otteestaan helpolla.

Elokuva perustuu kreikkalaiseen Orfeus ja Eurydike-myyttiin.

Tuotanto: Stamina Films, Saksa ja Marianna Films Oy, 2005.

Elokuva on esitetty TV1:llä edellisen kerran tammikuussa 2011.

 

Suosittele117 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä