Kotikatsomo: Juoksuhaudantie

Julkaistu torstaina 01.04.2010 1 182

Kiinteistövälittäjä Jarmo Kesämaa (Kari Väänänen, vas.) kauppaa rintamamies Taisto Oksasen (Esko Pesonen) vuonna 1948 rakentamaa taloa.

TV1 maanantaina 27.5.2013 klo 23.00 - 00.50

Yle Areenassa 7 päivän ajan

Kirjailija Kari Hotakaisen Finlandia-palkitun kirjan pohjalta tehty elokuva Juoksuhaudantie (12) on tarina suuresta suomalaisesta unelmasta, omasta talosta ja sen hankkimisesta.

Elokuva on kertomus pakkomielteen riivaamasta miehestä, joka saadakseen takaisin perheensä ja toteuttaakseen unelmansa on valmis äärimmäisiin tekoihin.

 

Matti, kotirintamamies

Matti Virtanen (Eero Aho) on kotirintamamies. Hän kuuluu kotitöissä, ruuan laitossa ja vaipanvaihdossa tasa-arvoisen mieskuntonsa osoittaneeseen sukupolveen, joka ei koskaan sotinut.

Vaimon (Tiina Lymi) mielestä hän on kunnianhimoton luuseri, jonka pitäisi liittyä miesporukkaan, johonkin rintamaan.

Yksi nyrkinisku erottaa Matin perheestään. Omista unelmistaan ja toiveistaan luopunut mies on yht'äkkiä tyhjän päällä.

 

Miten saisi perheen takaisin?

Matti päättää saada perheensä takaisin hankkimalla oman talon, jossa asuu onnellinen perhe. Päämääränsä saavuttaakseen Matti on valmis äärimmäisiin tekoihin.

Suur-Helsingin omakotitaloalueilla toimivat kiinteistönvälittäjät ja nurmikkoaan viimeistelevät asunnonomistajat kohtaavat pakkomielteen riivaaman miehen, joka uhkaa lainarahalla maksettua elämää.

Käsikirjoitus ja ohjaus Veikko Aaltonen, rooleissa Eero Aho, Tiina Lymi, Kari Väänänen (palkittiin Jussilla), Katariine Kaitue, Aake Kalliala ja Kaija Pakarinen. Tuotanto Kinotar Oy.

Elokuva on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2010.

 

Suosittele182 Suosittelee

Kommentit

torstaina 03.03.2011

tää o tämmöne kiva xD

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä