Kotikatsomo: Levoton rauha

Julkaistu tiistaina 01.12.2009 2 161

Päähenkilöä Jaakko Ojaa näyttelee Teemu Palosaari.

Juha Rosman ohjaama Levoton rauha sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan.

Keväällä 1945 nuoruutensa sodan melskeissä kadottaneita nuoria miehiä parveilee ympäri maata. He yrittävät saada otetta elämästään, mutta ensiksi on tehtävä tilit selväksi menneen kanssa.

Poliittisten tuulten suunta vaihtuu nopeasti. Omatunto ja totuus ovat myytävinä. Helsinki on Euroopan vaarallisimpia paikkoja.

Raunioissa romantiikkakin nostaa päätään. Toivoa on, jos tahtoa riittää.

TV1 7.12. klo 21.00

Kotikatsomo

Suosittele161 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 07.12.2009

Sodanjälkeinen miljöö ja ajankuva olivat aidontuntuiset ja
kohteet hyvin valitut. Aihevalinta oli onnistunut - eipä
näitä karkurien pikateloituksia, joka oli juonen pääidea, ole liiemmin kotimaisissa elokuvissa käsitelty. Päähenkilön näyttelijätyö onnistui hyvin, eikä muissakaan rooleissa ollut valittamista. Itse tuon ajan kokeneena pidin filmistä. Loppua olisi ehkä voinut hieman kehitellä pidempään.

tiistaina 08.12.2009

Pidin kovasti tästä näytelmästä. Erityisen mieliinpainuvat roolit olivat Teemu Palosaarella ja sillä tytöllä. Kokonaisuus oli hallittu ja tarina tarpeeksi mielenkiintoinen, pitäen loppuun asti pihdeissään. Teemu Palosaarta näkisin mielelläni enemmänkin.

Eläkeläinen, 68 v.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä