Ohjaaja Paavo Westerberg: Avioero on selviytymistarina

Julkaistu tiistaina 02.03.2010 6 165

Jälkilämmön rooleissa nähdään Mari Rantasila, Ville Virtanen, Valma Sipilä ja Lassi Päivikkö.

Avioero ei merkitse epäonnistumista, vaikka onkin yksi elämän suurimpia kriisejä, pohtii Paavo Westerberg.

”Avioero ei ole vain kahden ihmisen asia, varsinkin jos perheessä on lapsia.”

”Kriisi kääntää usein ihmisen sisäänpäin. Jos vanhemmilta katoaa toimintakyky, he eivät huomaa lapsia. Kriisi osuu lapsiinkin, koska heillä ei ole auttavaa aikuista”, Westerberg sanoo.

”Perheissä saatetaan käyttää päihteitä, väkivaltaa. Kovimman hinnan tästä kaikesta maksavat lapset.”

 

Eron jälkeen

Jälkilämpö on Westerbergin käsikirjoittama ja ohjaama televisiosarja, jossa seurataan avioeron jälkeisiä tapahtumia kolmen henkilön kautta.

Tarina kertoo eron synnyttämistä tunteista, rakkaudesta, vihasta ja anteeksiannosta.

Kaikki tarinan henkilöt ovat elämässään suuren muutoksen äärellä.

Julia (Mari Rantasila) käy läpi eroa ja sen seurauksia. Miehensä Anders (Ville Virtanen) kamppailee uuden ja vanhan perheen puristuksessa ja pyrkii suojelemaan lapsiaan. Lotta (Emmi Pesonen) taistelee masennusta vastaan ja haluaisi aloittaa kaiken alusta.

Jälkilämpö on Westerbergin ensimmäinen ohjaus täysimittaisen tv-draaman parissa.

”Sarja ei ole naturalistinen, vaan kyseessä on pikemminkin syvärealistinen draama, jossa korostuu vastuun teema.”

 

Paavo Westerbergin haastattelu

Kotikatsomo: Jälkilämpö

 

Suosittele165 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 22.03.2010

yllättävän hyvä teos. ei ihan mun mielestä yltänyt irtiottoja-sarjan tasollo mutta ensimmäistä kertaa näin mari rantasilan näyttelevän hyvin. myös lapsinäyttelijät olivat uskottavia.

maanantaina 22.03.2010

Erittäin hyvä teos; hyvin tosielämää kuvaava, työni kautta tiedän.
Hyvä, että otettiin esille tämä, miten isiä sorretaan vieläkin erotilanteissa ja miten äidit käyttävät lapsia aseinaan. Olen äiti ja eronnut, en onneksi ole tarvinnut käydä läpi mitään tuollaista, vaan asiat on pystytty hoitamaan ns. aikuisten hyvin - mutta joka tapauksessahan lapset usein eniten kärsivät.
Kiitos tekijöille ja esittäjille. Tällaista lisää, vaikka se on synkkääkin.

tiistaina 23.03.2010

Kiitos. Erittäin hieno sarja. Niin aidon oloinen, niin koskettava, mutta yhtä karmaiseva ja humoristinen kuin on todellisuutemme. Mitään näin hyvää ohjelmaa en ole nähnyt pitkään aikaa.

keskiviikkona 24.03.2010

Hieno sarja. Kosketti katsojaa pintaa syvemmältä.

lauantaina 27.03.2010

Kiitos Paavolle todella elämän makuisesta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta ja Villelle, Marille, Valmalle, Lassille, Essille, Mikolle ja muillekin erittäin hienosta ja herkästä tulkinnasta! Lisäksi koska itse nään monet asiat kuvina, pidin muutamista kuvauspaikka valinnoista todella paljon, jopa Kallion virastotalo toimi vaikka se alkaa olla jo vähän klisee...

sunnuntaina 04.04.2010

Aivan loistava sarja!
Erityisesti viimeinen jakso sai ajattelemaan omaakin tilannetta,koska välillä pienessä mielessä erokin häivähtää huonon päivän tullen..
Tämä kolmas jakso sai minut yrittämään entistä enemmän liittoni eteen. :) Kiitos siis siitä!
Ja että muistan tämän, jakso on tallessa vastaisuuden varalle.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä