Frau Bergman

Julkaistu keskiviikkona 05.03.2014 0 6

Sopraano Rita Bergman teki suuren elämänmuutoksen.

TV1 sunnuntaina 9.3.104 klo 12.05 - 12.35

Yle Areenassa 30 päivää

Oopperalaulaja Rita Bergman halusi vuonna 1990 avioeronsa jälkeen radikaalin muutoksen elämäänsä. Hän irtisanoi virkansa Sibelius-Akatemiasta, myi kaiken omaisuutensa ja muutti kahden pienen lapsensa kanssa Saksaan.

Bergman elätti itsensä Saksassa 15 vuoden ajan freelance-laulajana: konsertoi, opetti, esiintyi häissä, hautajaisissa ja hienostohotellien juhlissa. Lisäksi hän veti kuoroja ja järjesti mitä erilaisimpia musiikkitapahtumia. Samaan aikaan hän ajan remontoi ja kunnosti vanhoja taloja. Kun talo valmistui, hän myi ne eteenpäin.

Bergmanin intohimona ovat musiikki, vanhat rakennukset ja terveellinen ravinto. Ne kaikki kolme kulkevat tiiviisti hänen elämässään.

Dokumentti Frau Bergman on kuvaus rohkeasta ja ennakkoluulottomasta suomalaisnaisesta, joka sulatti poikkeuksellisella elämänilollaan ja tarmollaan saksalaisten sydämet.

Dokumentti on valmistunut vuonna 2004. Dokumentin valmistumisen jälkeen Rita Bergman muutti takaisin Suomeen vuonna 2005.

Ohjaus: Vesa Kytöoja & Roman Rokicki. Käsikirjoitus: Vesa Kytöoja.

Bergmanin tuoreita kuulumisia kertoo Strada TV1:llä perjantaina 7.3.2014 klo 21.30. Strada uusitaan heti dokumentin jälkeen sunnuntaina 9.3. klo 12.35. Dokumentin ensi-esitys on Teemalla pe 7.3. klo 17.45.

 

Suosittele6 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä