Ikonin tie

Julkaistu torstaina 14.04.2011 16 155

Piispa Arseni on maamme arvostetuimpia ikonimaalareita ja -asiantuntijoita.

TV1 maanantaista perjantaihin 19. – 22.4. klo 18.30 ja lauantai – sunnuntai 23. – 24.4. klo 18.15

Ikonin tie on dokumenttisarja ikonitaiteen historiasta. Ikonien historiaa seurataan kristinuskon syntysijoilta Bysantin ja Balkanin kautta Venäjälle – aina nykypäivään saakka.

Sarjan oppaana ja asiantuntijana toimii Suomen ortodoksisen kirkon piispa Arseni. Dokumenttia kuvattessa Isä Arseni oli Valamon luostarin varajohtaja.

 

Ikonit osa liturgista elämää

Kristillinen uskonto on muovannut merkittävästi eurooppalaista arvomaailmaa ja jättänyt jälkensä myös eurooppalaiseen kuvataiteeseen.

Kristinuskon sisällä on kehittynyt oma kuvallinen ilmaisunsa, joka on tyypillistä erityisesti Euroopan toiselle valtauskonnolle ortodoksisuudelle.

Ortodoksinen kuvailmaisu – ikonit – on osa liturgista elämää, mutta ikoneiden maalaaminen on myös oma taiteellinen tyylisuuntansa, joka käsittää useita eri koulukuntia.

Sarjaa on kuvattu kahdeksassa eri maassa. Ikonin tie vie muun muassa Rooman katakombeihin sekä Ravennan ja Venetsian loistokkaisiin kirkkoihin.

Makedonian Ohridissa on taideaarteita, joita hyvin harva on nähnyt.

Lisäksi Ikonin tie vierailee Kreikassa, Venäjällä, Virossa, Ukrainassa, Turkissa ja Suomessa.

 

Mitä tapahtui venäläisessä ikonitaiteessa?

Sarjan näkökulma on ikonitaiteessa ikonien uskonnollista merkitystä unohtamatta. Lisäksi ikonitaiteen historiaa peilataan kunkin aikakauden yhteiskunnalliseen muutokseen.

Mitä esimerkiksi tapahtui venäläisessä ikonitaiteessa, kun yhteiskunta 1700-luvulla länsimaalaistui?

Piispa Arseni on maamme arvostetuimpia ikonimaalareita ja -asiantuntijoita. Hän opettaa myös ikoninmaalausta ja on julkaissut ja toimittanut alaan liittyvää kirjallisuutta.

Piispa Arseni on opiskellut teologiaa ja ikonimaalausta mm. Kuopion pappisseminaarissa, Pietarin hengellisessä akatemiassa ja kreikkalaisissa luostareissa.

Dokumenttisarjan on ohjannut Eira Mollberg ja käsikirjoittanut Nenne Hallman. Tuotanto: Susamuru Oy.

Ohjelma on esitetty edellisen kerran YLE Teemalla vuonna 2005.

 

Suosittele155 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

keskiviikkona 20.04.2011

En itse kuulu kirkkoon, mutta olen muutaman kerran nähnyt ikoneita ja työhöni kuuluu myös kirkollinen kansanperinne.

keskiviikkona 20.04.2011

Hei!
Upea sarja. Todella sääli,ettei sitä voi katsoa areenasta. Olisi mukava näyttää tunnilla oppilaille.Ope

perjantaina 22.04.2011

Voitaisiinko tämä sarja uusia vaikka uudelleen viikonloppuna sillain että lauantaina tulisi 3 osaa ja sunnuntaina 3 perättäisinä ohjelmina...haluisin nähdä tämän kokonaisuuden uudelleen kun en tätä huomannut aikaisemmin tulevaksi ja osa jäi näkemättä tästä todella hyvästä sarjasta.

perjantaina 22.04.2011

saataisiinko koko sarja vaikka uusintana teema kanavalle vielä uusintana 2011

perjantaina 22.04.2011

Hieno sarja. Toivon uusintaa, vaikkapa Teemalla koko sarja esitettynä osat peräkkäin. Kiitos.

perjantaina 22.04.2011

Uusinta sarjasta olisi todella tervetullut
Tube ja Maabi

lauantaina 23.04.2011

Koska olen itse koko pääsiäisen ajan reissussa, en pysty katsomaan sarjaa. Olisi todella hyvä jos sarjan saisi Areenaan tai pikimmiten uusintana. Kiitos, hyvää pääsiäistä!

lauantaina 23.04.2011

Sarja on kohtalaisen tasokas. Mutta se musiikki!
1. Minkä ihmeen takia pääasiallisin musiikki on sovitettua ja makeutettua 1900-luvun alun ranskalaissäveltäjää (Erik Satie). Miten se tukee aihetta?
2. Sinänsä osuva liturginen musiikki oli sarjan alusta alkaen polyfonista, vaikka se oli ortodoksiselle kirkolle vierasta ja jopa kiellettyä 1700-luvulle saakka.
Sen ajan ja paikan musiikki, joka kulloinkin on käsittelyn kohteena, olisi tukenut eläytymistä kyseiseen aikaan.

lauantaina 23.04.2011

mikäs tämä "biisi" tässä taustalla on?kaunis ku mikä

sunnuntaina 24.04.2011

Ehdin nähdä vain pienen osan sarjan viimeisestä osasta ja toivon myös kiinnostavan ohjelman uusintaa.

maanantaina 25.04.2011

Hieno kokonaisuus, uusinta Teemalla olisi paikallaan, ellei ole mahdollisuutta saada Areenaan.

maanantaina 11.07.2011

haluaisin tietää taustamusiikkina soivan kappaleen nimen ja tekijänimen

tiistaina 12.07.2011

Erik Satien Gnossiennes

Ikonin tie -sarjassa soiva musiikki on Erik Satien sävellys Gnossiennes No. 1.

Erik Satie (oikealta nimeltään Éric Alfred Leslie Satie, 17. toukokuuta 1866 Honfleur – 1. heinäkuuta 1925 Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä ja avantgardisti.

Hänet tunnetaan ennen kaikkea humoristisista, kokeilevista ja perinteisiä oppeja parodioivista sävellyksistä ja kirjoituksista.

Päivi
Verkkotoimittaja

maanantaina 05.12.2011

Loistava sarja, laajensi tietämystä ikoneista. uusinta OK mutta myös voisi ajatella myös jotain samantyyppistä ohjelmakokonaisuutta aiheesta.

lauantaina 31.12.2011

Hei, onko Ikonin tie, ikonitaiteen historia sarja tulossa uusintana 2012 ?
Erinomainen dokumenttisarja, jota en valitettavasti nähnyt kokonaan
ja olisi hienoa, jos uusisitte sarjan.
terveisin, Juha Perikangas

tiistaina 10.01.2012

Pääsiäisenä tulossa

Ikonin tie esitettiin viimeksi pääsiäisenä 2011. TV1.llä on sarjalle vielä yksi esitysoikeus jäljellä, joten ohjelma nähtäneen nyt tulevana pääsiäisenä huhtikuussa.

Päivi
Verkkotoimittaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä