Kotikadun vuodet

Julkaistu perjantaina 14.12.2012 6 62

Kotikatua kuvattiin viimeisen kerran 26.10.2012. Etualalla halaavat Lena Meriläinen ja Jukka Puotila. Vasemmalla Kotikadun viimeinen kuvaaja Pauli Bessonoff (selin), oikealla ohjaaja Juha Rosma.

TV1 tiistaina 25.12. klo 18.10 - 19.10

Yle Areenassa 30 päivää

"Kotikadussa minua on viehättänyt aina sen aitous. Asiat, jotka siinä tapahtuvat, voisivat tapahtua oikeassakin elämässä", Antti, 28, Oulu.

"Tutustuimme opiskeluaikana, ja selvisi, että kumpikin tykkää Kotikadusta. Siitä alkoi meidän ystävyytemme", Maarit, 37, ja Mira, 39, Kouvola.

"Kotikatu on merkinnyt minulle todella paljon. Sarja alkoi, kun olin neljävuotias, ja olemme aina katsoneet sen perheen kanssa. Kun minua kiusattiin koulussa, sain Kotikadusta voimaa. Torstai-iltana kaikki murheet unohtuivat", Ida, 21, Heinola.

 

Tekijät kertovat

Kotikatu on ollut Suomen pitkäikäisin draamasarja. Yli seitsemäntoista vuotta pyörinyt sarja päättyy joulukuussa.

Kotikatu on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista draamasarjoista. Parhaimmillaan sitä seurasi miljoona suomalaista.

Kotikadun vuodet -dokumentissa seurataan sarjan loppuvaiheita ja vieraillaan kulissien takana ja sarjan kuvauksissa. Sarjan pitkäaikaiset näyttelijät, käsikirjoittajat ja tuottajat kertovat sarjan tekemisestä ja omasta suhteestaan Kotikatuun.

 

Fanit kertovat

Sarjan idea on alusta asti ollut peilata suomalaista yhteiskuntaa. Minkälaisen peilin se on kansan eteen olemassaolonsa aikana nostanut?

Mihin Kotikadun menestys perustuu ja miten se luotiin? Kotikadun ympärille on vuosien saatossa syntynyt myös iso fani-ilmiö.

Kun Kotikadun katsojia pyydettiin mukaan dokumenttiin, sähköposti ja puhelin täyttyivät yhteydenotoista. Dokumentissa sarjan fanit kertovat itse, miksi sarja on heille tärkeä.

Ohjaaja Niina Mäkeläinen, tuotanto Yle Kulttuuri ja Yle Draama.

Dokumenttiin on saatavilla suomenkielinen tekstitys. Ohjelma uusitaan keskiviikkona 26.12. klo 11.35 - 12.30.

 

Luotolan perhe vuonna 1995: Ville Keskilä (Teemu Luotola, vas.), Elina Erra (Ninni), Risto Autio (Hannes Luotola) ja Anitta Niemi (Karin Luotola).

 

Muualla netissä:

Kotikadun viimeinen syksy -blogi

Kotikatu

Elävä arkisto: Kotikatu

 

Suosittele62 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 25.12.2012

Kiitos Kotikadun vuosista. Kun Kotikatu alkoi sen ympäristökuvat ottivat minut heti otteeseensa. Olin -50 luvun lopulla Kasarmikadulla sijatsevassa kirjapainossa tsupparina ja tutustuin maisemiin. Sarjan marssiessa Hagikseen vasta olinkin koukussa. Olen syntynyt ja kasvanut Torkkelinkujan maisemissa, käynyt koluni Kalliossa, straisannut Karhupuistossa. Tsennasin kaikki sarjan porttarit, pitskut, kujat ja kartsat. Vaikka tieni toi jo 50 vuotta sitten Lahteen jään kaipaamaan torstai- ja perjantai-iltoja, joilloin pääsin lapsuuteni ympyröihin elämänmyönteisen sarjanne välityksellä. En osaa muuta kuin kauniisti KIITTÄÄ teitä kaikia jotka olitte mukana sarjan teossa.

tiistaina 25.12.2012

Olihan Kotikatu aika pitkään sellainen , jota tuli katsottua.

Mutta sitten se yhtäkkiä muuttui aivan lapselliseksi.
Tuli kaikenmaailman Narskuja ja muita omituisuukksia.

Sarja levisi käsiin siinä, että siihen nyt yritettiin sisällyttää niin nykyaikaisesti
nuorille vaan tarkoitettua. Alkoi muistuttamaan Salattuja Elämiä.

Kaikella on aikansa näköjään, TV-sarjallakin..

tiistaina 25.12.2012

Kiitos kaikille tekijöille ja näyttelijöille. Oli mukava seurata elämänmakuista sarjaa melkein alusta asti.

tiistaina 25.12.2012

Kesti liian pitkään. Alkuvuodet olivat aika hyviä, mutta jo ennen puoliväliä maku meni.

tiistaina 25.12.2012

Ensimmäiset vuodet olivat kotikadun parasta aikaa.
Silloin kun sarja pyöri mm.bensiksen ympärillä.
Viimeiset vuodet sarja huonontunut , vuosi vuodelta.
Valitettavasti hyvä sarja pilattiin käsittämättömän huonoilla sarjakäänteillä,
sekä liian monilla näyttelijöillä.

sunnuntaina 17.03.2013

Kiitos, oli aivan mainio sarja. Muistan sen Maurin kummittelevan isänkin- Saksalais upseerin

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä