Sofi Oksanen – syntynyt kirjailijaksi

Julkaistu torstaina 14.03.2013 2 48

Dokumentti seuraa Sofi Oksasta aina kirjamessuilta lapsuusmaisemiin.

TV1 perjantaina 29.3. klo 20.50 - 21.50

Yle Areenassa 30 päivää

Sofi Oksanen on ylivoimaisesti Suomen kansainvälisesti menestynein nykykirjailija.

Uudessa dokumentissa Oksanen kertoo kirjoittamisensa lähtökohdista. Hänen julkista uraansa seurataan parin vuoden aikajänteellä aina viime syksyyn asti, jolloin ilmestyi hänen uusin kirjansa Kun kyyhkyset katosivat.

"Mitä kirjoittaminen on tai mitä se merkitsee? Kysymys sinänsä on absurdi. Olen halunnut kirjailijaksi niin kauan kuin olen käsittänyt olevani minä", Oksanen luonnehtii.

 

Pariisi, Lontoo

Vuoden 2010 syksyllä romaani Puhdistus sai Ranskassa arvostetun Prix Femina -palkinnon ja nousi korkealle myös maan kirjamyyntilistoilla.

Dokumentti näyttää, millaiseen median pyöritykseen kirjailija pääsi, tai joutui, seuraavana keväänä Pariisin kirjamessuilla.

Lontoossa Oksanen käy katsomassa Puhdistuksesta sovitetun teatteriesityksen.

 

Kohti valtarakenteita

Jo nuorena opiskelijana Sofi Oksanen tajusi, että valta on hänen aiheensa.

"Olen puoliksi virolainen ja puoliksi suomalainen ja kasvanut rautaesiripun kummallakin puolella. Sekin on ohjannut mielenkiintoa kohti valtarakenteita: totalitaristista valtiota hallitaan pelolla".

 

Näkyvää, kuuluvaa, haisevaa

Dokumentissa kirjailija lähtee Viron Haapsaluun ja läheiselle maaseudulle, jossa hän vietti mummolassa lapsuutensa kesät.

Alueella oli paljon neuvostoarmeijanjoukkoja, joiden läsnäolo oli "näkyvää, kuuluvaa ja myös haisevaa".

Muistiin on jäänyt hyvin Viron itsenäistyminen vuonna 1991. "Se oli suuri hetki, kun ommeltiin itse ensimmäinen Viron lippu. Vanhoista neuvostolipuista tehtiinpölyrättejä ja pöytäliinoja".

Tallinnassa Oksanen käy paikoissa, jotka liittyvät uuteen Kun kyyhkyset katosivat -romaaniin. Hän laskeutuu mm. Pagarin pahamaineisen KGB-vankilan kellareihin ja hankkii tietoa virolaisista, jotka kirjoittivat työkseen neuvostopropagandaa.

 

Kirjailija, yrittäjä

Dokumentissa piirtyy kuva historiaa uudella tavalla näkyväksi tekevästä kirjailijasta, mutta myös määrätietoisesta yrittäjästä, joka tuntee kirjabisneksen ja markkinoinnin lait.

Oksanen elää opettajansa Pirkko Saision mielestä ristitulessa.

"Sofin iso ja näyttävä markkinointi on ollut hämmentävää Suomen kirjallisessa kentässä. Hänellä on sellainen maine, joka herättää ammattikateutta ihan valtavasti. Tästä syystä hänen ansioitaan halutaan vähätellä. Toisaalta media haluaa mytologisoida hänen menneisyyttään ja menestystään."

Ohjaus: Marko Gustafsson. Tuotanto: Yle Kulttuuri, 2013. Ohjelmaan on valittavissa suomenkielinen ohjelmatekstitys.

Ohjelma uusitaan Yle Teemalla sunnuntaina 31.3. klo 17.00.

 

Suosittele48 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 30.03.2013

Sydämeliset kiitokset tekijöille. Tähän saakka olemme nähneet tai ainakin minä olen nähnyt vain yhdenlaisen Sofi Oksasen: tiukasti ja vähän ylimielisestikin kirjojaan kysyttäessä kommentoivan kirjailijan, joka on ihmisenä jäänyt täysin vieraaksi.

Nyt näimme kapean, mutta riittävän siivun hänen omasta sielunmaisemastaan, ihmisen, joka osaa olla myös kevyt ja hymyillä. Ja mikä huikea kyky esiintyä ja markkinoida kirjojaan ja yritystään.

Tulin todella iloiseksi, että Suomesa on myös tämän luokan bisnesnainen, jonka rinnalla Lenita Airiston muinaiset kyvyt kalpenevat.

Kirjalliset ansiothan kaikki tunnemme.

Nyt myös karisi Oksasen kasvoilta se tähän saakka nähty muuttumaton nukkenaamari. Näimme monilmeisen, todella kauniin naisen.

Huh, huh, olipa hieno ohjelma! Tulen katsomaan sen vielä uudestaankin.

Yksi ainoa asia suretti. Haluaisin lukea vielä kymmeniä Oksasen kirjoja. Aikooko se nyt tappaa itsensä sillä tupakilla? Ei nikotiini-itsenmurha ole mikään pahe. Se on elämäänsä kyllästyneen ihmisen yritys päästä pois.

Mutta jokaisella on oikeus elämäänsä ja kuolemaansa.

sunnuntaina 05.05.2013

Upea oli dokkari! Upea, itsevarma nainen! Ei epäilystäkään! Itsekään en tunne Sofia muuten kuin kirjojensa kautta ja tämä auttoi tutustumaan häneen paremmin. On Sofilla myös facebook-sivut, joista onneksi voi katsella myös mitä Sofi touhuaa ;) Sofi on Suomen megatähti!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä