Inhimillinen tekijä: Epätavallinen tavallinen perhe

Julkaistu maanantaina 10.03.2014 12 20

Sanna Marin (vas.), Anne Flinkkilä, Jani Toivola ja Seija Holm keskustelevat erilaisista perheistä.

TV1 perjantaina 14.3.2014 klo 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 16.3. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan

Mainosten ja juhlapuheiden perhe on useimmiten isä, äiti, kaksi lasta, koira, talo ja farmariauto. Sellainen perhe on totta, mutta tämän päivän perhe on tosiasiassa paljon monimuotoisempi, liikkuvampi ja ehkä kiinnostavampikin yksikkö.

Toimittaja Anne Flinkkilä tapaa kolme ihmistä, jotka elävät epätyypillisessä perheessä, mutta yllättävän tavallista elämää.

 

Jani elää nyt vauva-arkea

Kansanedustaja Jani Toivola tuli isäksi kolmisen kuukautta sitten. Jani sano aina haaveilleensa perheestä ja lapsista, mutta ajatteli, että se ei ole hänelle mahdollista.

”Kun ymmärsin olevani homoseksuaali, ensimmäinen paniikki oli, että miten sitten käy unelman perheestä. Ympäristö oli luonut kuvan siitä, mikä perhe on, ja vasta opiskeluaika New Yorkissa toi silmien eteen toisenlaisia perheitä. Oli miespareja ja naispareja, joilla oli lapsia”, hän kertoo.

Asiat loksahtivat kohdalleen kun Jani tutustui naiseen, joka halusi samaa kuin hänkin. Jani halusi olla lähivanhempi, toinen taas halusi etävanhemmuutta. Nyt Jani elää vauvan kanssa arkea yövalvomiseen ja syöttöineen. Välillä hän vain istuu ja tuijottaa tytärtään ja nauttii elämästä.

 

Sanna varttui vaietussa perheessä

Sanna Marin on hallintotieteilijä ja Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Oma tausta vaikutti siihen, että Sanna lähti mukaan politiikkaan.

Sanna on kasvanut kahden naisen sateenkaariperheessä. Isä ei ole ollut mukana Sannan elämässä. Sanna sanoo, että hän on elänyt vaietussa perheessä, koulussa ja muuallakaan omasta perheestä ei voinut puhua. Oli tunne, että kenelläkään muulla ei ole samanlaista perhettä. Asiaa korosti vielä asuminen perinteisellä ydinperhealueella.

Sannan suhde äitiin oli kuitenkin hyvä, ja tytöstä kasvoi vahva ihminen, jonka elämän johtoajatuksena on tasa-arvo ja kaikkien ihmisten samanarvoisuus, niin ettei kenenkään tarvitsisi vaieta omasta perheestään.

 

”Siistiä”, sanovat pojan kaverit

Seija Holm elää isossa uusperheessä, jossa on puolison lisäksi viisi lasta. Seija erosi lastensa isästä kahdeksan vuoden liiton jälkeen, kun oli tajunnut, että ei enää halua elää miessuhteessa.

Jos ei löydy mukavaa naista, niin sitten eletään lasten kanssa, hän mietti silloin tulevaisuuttaan. Nainen kuitenkin löytyi, ja parisuhde on kestänyt vaikeatkin vaiheet.

Seija sanoo, että isoin asia heille on ollut uusperhe lasten murrosikineen, ei niinkään kahden naisen liitto. Ympäristö on suhtautunut asiallisesti ja lapset kertovat perhekuviostaan avoimesti. ”Siistiä”, sanovat pojan kaverit.

 

Uudenlaista isyyskuvaa

Onko Jani kohdannut epäilyksiä siitä, että miten hän pienen vauvan kanssa pärjää?

”Muutamia nimettömiä sähköposteja on tullut, mutta enemmänkin mielenkiintoa on herättänyt rooli lähivanhempana”, Jani sanoo.

Neuvolassa on käyty hauskoja keskusteluja ja Jani kokeekin, että on voinut luoda tuoda uudenlaista kuvaa isyydestä. Se, että tytär on hänen biologinen lapsensa, on nyt tärkeätä, vaikka Jani alun perin olikin miettinyt adoption mahdollisuutta.

 

Mikä on perhe?

Jani, Sanna ja Seija pohtivat avoimesti ja kiinnostavasti sitä, mitä perhe heille oikein tarkoittaa, keitä siihen kuuluu ja millaisia lapsia sateenkaariperheissä sitten oikein kasvaa.

Sanna kuvaa nykyperhettään aika joustavana ja liikkuvana yksikkönä, kun siihen kuuluu äidin ja hänen puolisonsa lisäksi Sannan mies ja hänen vanhempansa.

”Lapsuuden vaikeneminen on muuttunut ylpeydeksi ja voimavaraksi”, Sanna sanoo.

 

Tilaa itselle ja muille

Vieraat muistuttavat, että lainsäädännössä moni asia on vielä kesken. Parhaillaan keskustellaan tasa-arvoisesta avioliittolaista, yksinäisten isien asiat ovat rempallaan eikä samanarvoisuus toteudu. Lain tie on hidas, mutta tärkeä.

Jani sanookin, että sitä suuremmalla syyllä kaikkien pitäisi muistaa antaa elintilaa sekä itselleen että muille, kannustaa omannäköiseen elämään ja valintoihin.

Tuotanto Yle Asia. Ohjelmaan on saatavilla suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys.

 

Muualla verkossa

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele20 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 10.03.2014

Hienoa homopropagandaa yleisradiolta :)

tiistaina 11.03.2014

Voi sitä lapsiressua joka joutuu kahden "miehen" kasvattamaksi! Tulisi olla ihmisoikeuskysymys että lapsi saa kasvaa tervearvoisessa perheessä oikean todellisen miehen ja oikean todellisen naisen kanssa - tai tervehenkisen yksinhuoltajan kanssa. Voi homokodin lapsiressua kun se normaaliperheiden lasten kanssa on leikkikentällä ja koulussa - kiusattu, pilkattu!? Ja siitä alkaa sivuraiteelle siirtyminen. Tätäkö suomen sateenkaarisetalaiset haluavat lapselle???

keskiviikkona 12.03.2014

Anonyymille: Olet huolissasi siitä, että sateenkaariperheiden lapsia kiusattaisiin. Itsekö ajattelit kiusata? Jos lasta kiusataan mistä tahansa asiasta, meidän aikuisten velvollisuus on puuttua siihen ja auttaa lasta. Toinen huomion arvoinen asia: sateenkaariperheessä lapsi on aina toivottu ja rakastettu. Sellaisessa perheessä on hyvä kasvaa.

Ylelle kiitos tärkeän aiheen nostamisesta esille!

tiistaina 11.03.2014

Ei ei ei ja vielä kerran ei! Lapsella on oikeus isään ja äitiin! Ei lainsäädäntö voi polkea tätä oikeutta aikuisten haluilla ja erityisoikeuksilla. Kaikilla on jo nyt samat oikeudet (mahdollisuus avioitua vastakkaisen sukupuolen kanssa = yhteiskunnan perusyksikkö), emme voi kieltää ja kumota tätä perustotuutta.

torstaina 13.03.2014

Eihän kukaan ole kieltämässä avioliittoa tai elämän jakamista vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tosi lyhyt historia on naisen ja miehen muodostamalla ydinperheellä. Se ei ole tän kulttuurin perusta, vaikka tosi monelle sopiva tapa onkin. Tärkein arvo ihmisellä on tehdä itsensä ja muut onnelliseksi. Sitä ei ole toisten elämän kauhistelu tai omien lasten kannustaminen kiusaamaan erilaisia ihmisiä kuin itse. Rakkautta ihmiset. Rakastakaa ja arvostakaa itseänne ja muita. Älkää tuomitko, älkääkä pilkatko. Sellainen on hyvä ja onnellinen ihminen. Oman elämänsä sössinyt ja katkeroitunut ihminen, ei näe omaa napaansa pidemmälle eikä tahdon hyvää oloa muillekaan.

perjantaina 14.03.2014

Mitä ihmiset oikein pelkäävät? Jotain homoinvaasiota?? Koko Suomen väestöstä homoseksuaaleja on kuitenkin hyvin pieni määrä, ja heistä suurin osa ei tunnu haluavan lapsia (monet eivät myöskään halua avioliittoa). Ne jotka haluavat, todellakin sitä haluavat ja ryhtyvät vanhemmuuteen oikein perustein. Homoille ei synny vahinkolapsia, kuten monille monille heteroille, jotka eivät välttämättä sitten selviäkään tilanteesta.

perjantaina 14.03.2014

Surullisesti näyttää siltä että monet suomalaiset ovat viellä jäljessä ymmärtämään mitä perhe tarkoittaa. Ja jos puhumme hyvästä perheestä niin se on sellainen missä lapselle annetaan rakkautta, tukea, kannustusta ja kaikkea mitä hän tarvitsee kasvaa omaksi persoonakseen, kehittyä niinkuin hän haluaa, se ei todellakaan ole kiinni vanhempien määrästä tai sukupuolesta.
Ja kun lukee lapsista joita kohdellaan huonosti eikä välitetä, näyttävät olevan kyllä niitä missä on yksi isä ja yksi äiti, eivätkä sateenkaari perheitä.

perjantaina 14.03.2014

Eikö Jani Toivola ajattele yhtään adoptoidun kannalta tätä asiaa.Suomalaiset lapset ovat tänä päivänä niin raakoja että koulukiusaaminen alkaa heti kun selviää että hänen äitinsä ja isänsä ovat homoja.Ja nämä asiat eivät unohdu koskaan.On kokomuksia tästä asiasta

perjantaina 14.03.2014

Jos lapsi tulee kiusatuksi köyhyydestä, vammasta, vanhemmista, ruumiin rakenteesta tai muusta "keskiarvoisuuden" puutteesta, niin ne huonot ja epäonnistuneet kasvattajat ovat kiusaajien vanhemmat.

perjantaina 14.03.2014

Jani Toivola, upeaa, että olet toteuttanut unelmasi saada lapsen ja olen aivan varma, että
tulet olemaan ihana isä tyttärellesi. Sydämestäni toivon teille onnea yhteiselle elämällenne!

perjantaina 14.03.2014

ihmettelen kovasti miksi keskustelijoiksi oli valittu pelkästään sateenkaari ihmisiä tai sen vaikutuspiirissä eläviä. En ymmärrä ylen niin sanottua neutraalia suhdetta yleensä kaikkiin asioihin
juontajan pää nyökkäili koko ajan hienosti kun asiaa viedään tiettyyn suuntaan. Mikä oli ohjelman tarkoitus, oliko ajoitus tarkoitettu jatkoksi eduskuntakeskustelun jatkoksi viemään Suomea ei Natoon vaan yltiöliberaaliin yhteiskuntaan. Miksi yle valitsee tietoisesti julkkiskasvattajan , joka omalla
olemuksellaan ja varmalla esiintymisellä osittain hallinoi ja antoi ja antoi ihanteellisia perhe idyllejä.
Ei pelkästään harmooninen ja ns lässy perhelämä saa yritteliästä työtätekevää ja yrittäjää kehitettyä
normaalissa perheessä eletää ylä ja alamäkeä joka kehittää nuoria

Terv Rauli

sunnuntaina 16.03.2014

Ohjelma oli epätasa-arvoinen. Siitä puuttui henkilö, joka oli ensin elänyt parisuhteessa samaa sukupuolta edustavan kanssa ja sitten siirtynyt heterosuhteeseen.
Heitäkin on paljon.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä