Inhimillinen tekijä: Kurittomat kakarat

Julkaistu maanantaina 27.02.2012 26 139

Sari Valton (vas.) vieraana ovat Rinna Paatso, Mikko Kampman ja Tiina Keskinen.

TV1 perjantaina 2.3. klo 22.00 - 22.50

YLE Areenassa 30 päivää

 

Tapahtuu koulun ruokalassa

Lapset heittelevät haarukoita päin keittäjää ja haistattelevat tälle, miten huonoa ruokaa on taas tarjolla. Voileipiä liimaillaan pöydän alle ja ruokaa kahmitaan tarjoiluastioista käsin lautasille.

Keittäjä haluaisi koristella pöydät kukkamaljakoilla, mutta pelkkä ajatuskin on mahdoton. Maljakot täyttyisivät hetkessä ruualla.

 

Tapahtuu luokassa

Yläkoululainen vetää housunsa alas ja pyllistää opettajalle.

Nuori heittelee ylimielisiä kommentteja opettajalle siitä, miten hänen ei tarvitse totella tätä, koska ei tämä ole hänen äitinsä. Joku kiroilee ääneen, toinen viittaa ja kertoo opettajalle vihaavansa tätä.

Kun opettaja yrittää antaa parin minuutin ajan ohjeita lapsille, hänet on jo sinä aikana keskeytetty kymmenen kertaa.

 

Tapahtuu kodeissa

Vanhemmat ovat neuvottomia lapsensa uhmakohtauksen edessä. Lapsen käytös tuntuu vanhemmista pelottavalta, eikä komentaa oikein uskalleta.

Toisaalla murrosikäiset nuoret jätetään liian aikaisin yksin. Itsenäistä pärjäämistä kiitellään, mutta ei nähdä, että nuori tarvitsisi vielä vanhempiensa läsnäoloa.

Mistä on kysymys? Tarvitsevatko lapset lisää kuria vai lisää vastuullista vapautta?

 

Itsekeskeistä uhittelua

Näyttelijä Rinna Paatso on 9-vuotiaan tyttären äiti. Hän jatkaa oman lapsensa kanssa kutakuinkin samanlaista kasvastuslinjaa kuin mitä hän itse sai lapsena kokea.

”Älä ole pöljä”, oli oikeastaan ainoa ohje, minkä hän näyttelijävanhemmiltaan sai. Muutoin oli vapautta mennä ja tulla, kokeilla eri harrastuksia ja lopettaa ne halutessaan.

Hän kokee antavansa lapselleen sopivassa suhteessa kuria ja vapautta. ”Pitää olla luottamusta ja selkeät raamit, joiden sisällä toimitaan vaikka ne raamit joskus paukkuvatkin”, Rinna sanoo.

Rinna tietää kolmasluokkalaisensa kautta, mitä kouluissa nykyään tapahtuu. On paljon kiusaamista ja on paljon ns. ”pissisten” itsekeskeistä uhittelua.

”Joukossa tyhmyys tiivistyy ja on aina pomoja, jotka määrittelevät, miten muiden pitää käyttäytyä. On selkeästi lapsia, jotka saavat liikaa sitä vapautta.”

”Opettajalla on suuri vastuu siinä, miten saada lapset ojennukseen. Vanhemmat eivät välttämättä ehdi olla lastensa kanssa tarpeeksi ja nämä sitten hakevat huomiota öykkäröimällä”, Rinna toteaa.

 

Levottomuus kasvanut

Tamperelainen yläkoulun äidinkielen opettaja Tiina Keskinen on huomannut 20 vuoden kokemuksellaan, että aivan viime vuosina on tapahtunut jotain. Lasten levottomuus on kasvanut.

Joka luokassa on noin 30 prosenttia niitä, jotka kuuluisivat erityisopetukseen.

On ”perinteisiä” ongelmaperheiden kasvatteja, on yhä enemmän diagnosoituja lapsia kuten ADHD ja sitten on kasvava ryhmä niitä, jotka ovat saaneet maistaa paljon vapauksia mutta eivät lainkaan velvollisuuksia. Kaikki pitäisi tulla valmiina ja vaivatta eteen.

”Nämä lapset luulevat olevansa kaiken keskipisteessä koko ajan. Tehtävät hutaistaan ja sitten aletaan huutaa, että miksi sain näin huonon numeron todistukseen”, Tiina Keskinen kuvaa.

Yksi suuri ongelma on se, etteivät ns. hyväkäytöksisetkään lapset enää jaksa kuunnella ohjeita loppuun asti.

”Jos yritän selittää jotain asiaa kahden minuutin ajan, minut on keskeytetty jo kymmenen kertaa sinä aikana”, kuvaa Tiina lasten lyhytjännitteisyyttä.

 

Opetellaan kuuntelemaan

Tähän ongelmaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kehittämässä uusia työkaluja. Ylöjärvellä on viimeiset neljä vuotta ollut käynnissä projekti, josta kaavaillaan myöhemmin valtakunnallista.

”On havaittu, että opettajilla on kyllä hallussaan taito opettaa. Mutta onko heillä riittävät työkalut kehittää lasten vuorovaikutustaitoja? Jos luokassa lapset osaavat kuunnella toisiaan, kunnioittavat toisiaan ja osaavat tehdä ryhmätöitä, moni levottomuuteen liittyvä ongelma ratkeaa”, sanoo Yhteispeli-hankkeen vetäjä, psykologi Mikko Kampman.

Ylöjärveläisissä kokeilukouluissa on otettu käyttöön aamupiiri, jota ei vedä opettaja, vaan vuorollaan kukin oppilaista. Oppilaat opettelevat toistensa kuuntelemista ja saavat kokemuksen siitä, millaista on tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Lapset huomaavat vähitellen, että erilaisuus on rikkautta. Kouluissa opetellaan myös uudella tavalla ryhmätöitä ja käytetään leikkejä kilpailujen sijaan.

”Leikkiin voi mennä neljä minuuttia tunnista, joten ajanpuute on tekosyy jättää vapaa tuokio pois. Kuitenkin tuolla tuokiolla saavutetaan ihmeitä. Lapset oppivat toisistaan, saavat ilmaista itseään ilman suorituspaineita,” Kampman sanoo.

 

Huutava huomion tarve

Lastenkasvatus on aihe, jossa lopullista totuutta ei ole. Keskustelijat ovat kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä, että on ehdottoman tärkeää, että vanhemmat viettävät paljon aikaa lastensa kanssa. Vain sillä tavalla he pysyvät mukana lapsensa ja nuorensa sisäisessä maailmassa.

Jos lapsi öykkäröi ja uhmaa, takana on usein huutava tarve saada huomiota aikuiselta.

”Aina kun istun alas juttelemaan huonosti käyttäytyneen nuoren kanssa, naamion takaa paljastuukin pahoinvointia ja yksinäisyyttä. Se on raastavan koskettavaa”, Tiina Keskinen kertoo.

Ohjelman toimittaa Sari Valto.

 

Suosittele139 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 02.03.2012

Ohjelmassa keskustelua viedään ihan väärään suuntaan. Opettajia ei pidä syyttää eikä välttämättä vanhempiakaan. Korjatkaa kaksi asiaa: (1) sähkmagneettiset kentät (kännykkäkielto kouluihin, langattomat netit pois ja tukiasemat kauemmaksi kouluista) ja (2) ravinto (kunnon raaka-aineista tehtyä ruokaa teollisuusmössöjen sijaan).

perjantaina 02.03.2012

Olemme suurin joukoin muuttaneet Suomesta maihin, missä on voimassa vielä vanhempien taholta kunnollinen lastenkasvatus.
Olemme pohtineet Suomen ongelmia.
Aina on päädytty samaan tulokseen.
Mitä enemmän kodeissa ja yhteiskunnassa annetaan naisille valtaa, sitä hullummaksi asiat menee!
Naiset eroavat miehistään itsekkäistä syistä. Jokainen naistenlehti kiljuu teksteissään, kuinka naisen pitää elää itselleen. Samalla sosiaaliviranomaiset uhoavat, että jätä se miehesi; kyllä me sinusta ja lapsista huolehdimme ja vaadimme mieheltäsi maksut sinun tueksesi (siis äidille ei lapselle).
Niinpä. Nämä levottomat lapset ovat niitä, jotka elävät ilman isää. Ihmettelimme myös homojen ja lesbojen suurta määrää entisessä kotimaassamme. Tutkiskelimme myös sitä ilmiötä ja päädyimme tulokseen, että kaikki tuntemamme sukupuolivähemmistöihin kuuluvat olivat yh-äitien näitten kukkahattu - sosiaalitätien tuella kasvattamia lapsia, joilta puuttui miehen malli ja kunnolliset rajat ja normit sekä perinteiset arvot elämässään.

perjantaina 02.03.2012

Levottomat ja koulunsa keskeyttävät lapset eivät suinkaan aina ole yksinhuoltajien lapsia. Ongelma on universaali.

Vanhempien oma lapsuus, taustat ja koulutus ovat tietenkin avainasemassa tässäkin tapauksessa. Koulutettu yksinhuoltaja on aivan eri asemassa kuin kouluttautumaton, traumaattinen huoltaja eri asemassa kuin tasaista elämää viettänyt. Perheen viiteryhmä sanelee omat ehtonsa; herätyskokouksissa juoksevat vanhemmat jättävät lapsensa samalla tavalla 'herran haltuun' kuin ketkä hyvänsä muut addiktit tahoillaan vaikkapa alkoholin, menestymispakon tai työn parissa.

Entäpä lapsen viitekehys: rähjäisessä lähiöissä on ympärillä varmasti erilaisilla lähtökohdilla ja asenteilla varustettuja koululaisia ja heidän huoltajiaan kuin turvallisemmassa asuinpiirissä; lähiön 'nörtti' voisi olla asenteiltaan ja taustoiltaan juuri sellainen, joka olisi kuin kala vedessä siellä, missä tämä lähiöiden katu-uskottava massa ei pääsisi yleisopetuksen luokka-asteelta toiselle. Ympäristö määrittelee yksilöt omista suppeista lähtökohdistaan käsin ja on monesti väärässä yleisesti hyväksyttävillä, virallisilla tasoilla.

Sukupuolten aseman tulisi kuitenkin olla nimenomaan tasa-arvoinen. Ei niin, että katsotaan vain naisten/tyttöjen etuja ja oikeuksia miehet/pojat unohtaen tai päinvastoin. Olisi syytä keskittyä itse asiaan: mitä tehdään, miksi tehdään, miten tehdään eikä siihen kuka tekee. On oleellista, että mieheys/naiseus ei ole pääosassa vaan tekemisen laatu. Sukupuoli ei saa olla este millekään, mutta ei se saa olla hyväksyttävä syy tehdä asioita huonosti tai ammattitaidottomasti. Muutoinhan sekä tasa-arvokeskustelua että mm. koulujen ongelmia johdattelevat epäoleelliset ja triviaalit kysymykset, jotka estävät meitä kaikkia paneutumasta kulloisiinkin haasteisiin ja ongelmiin. Siinä viitekehyksessä opitaan vain väistelemään vastuuta ja kestävämpien ratkaisumallien toteuttamista, jolloin kaikki koko yhteiskunnassa ovat pitkällä aikavälillä häviäjiä.

perjantaina 02.03.2012

Teoriassahan tämä on helppoa: lapsi tai nuori ei ole vielä valmis ottamaan aikuisen vastuita tai vapauksia. Seuraava on klisee, mutta varmaan syystä vakiintunut puheeseen. Aikuiselta tarvitaan rakkautta ja rajoja, näin lapsi oppii käyttämään rakkautta ja rajoja myös itseään miettiessään ja omissa ihmissuhteissaan. Rajat ja rakkaus eivät välity kehittyvään mieleen parhaalla tavalla kännykän avulla ja/tai kiireen keskellä. Tarvitaan paljon aikaa ja läsnäoloa vaativaa sanatonta tunnevuorovaikutusta, jotta nämä elämisen taidot todella kiinnittyvät kehittyvälle kovalevylle.

perjantaina 02.03.2012

nämä ulkomaille muuttaneet ovat pahasti erehtyneet päätelmissään, johtuuko sitten yksisilmäisyydestä vai halusta tulkita asiat tahtomallaan tavalla. Homoseksuaalisuuden aiheuttajana ei ole yksinhuoltajuus tai miehen mallin puute, valitettavasti. Homoseksuaalisuus on samanlainen luonnon ilmentymismuoto kuin heteroseksuaalisuuskin, näin myös eläinkunnassa. Pikkaisen kun perehtyisi asioihin, löytyisi faktaakin puheiden ympärille. Jo tieto siitä, että homoseksuaalisuus on asia jota esiintynyt historian alusta alkaen, voi selventää kirjoittajan päätä.

Suomessa on sama määrä homoja ja lesboja kuin maailmanlaajuisestikin, eli n. 5 %.

Mikään instanssi tuskin vahvistaa näkemystä naisten vallan kasvusta syynä yhteiskunnan ongelmiin. missäköhän maailmassa kyseinen kirjoittaja elää...

perjantaina 02.03.2012

Valtaosan siitä, minkä lapset ja nuoret ovat oppineet, on heille opettanut muut tahot kuin vanhemmat ja koulu. Hyvä lähtökohta keskusteluun kasvatuksesta ja lasten ja nuorten käyttäytymisestä on hyväksyä se, että nyky-Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa lapsia arvoineen ja käyttäytymistapoineen kasvattaa omiin tarpeisiinsa enemmän pääoma ja markkinavoimat kuin vanhemmat.

perjantaina 02.03.2012

On oikeasti pelottavaa, etteivät lapset opi kotona toimimaan asiallisesti ryhmässä ja arvostamaan toisia. Millaista yhteiskuntaa nämä näin kasvatetut rupeavat rakentamaan? Vai osaavatko rakentaa mitään. Tämä on isomman luokan moraalinen muutos..

perjantaina 02.03.2012

Vanhemmat siirtävät arvojaan, ja opettavat toimimaan yhteiskunnassa. Se että väittää kasvottoman pääoman ja markkinavoimien toimivan kasvattajina, on sama asia kuin sanoa että huono sää aiheutti kolareita... Näinhän ei ole, vaan kuski ei ole sopeuttanut toimintaansa tilanteen mukaan!
Oikeasti minusta tuntuu että ongelma on samankaltainen, syytetään ulkoisia tekijöitä kun ei ole viitsitty katsoa peiliin. Vastuu vanhemmuudesta on kadonnut arvo.

perjantaina 02.03.2012

Mielestäni jo suomen kieli on turhan tasa-arvoistava...voi sinutella ketä vain, opettajaa saa kutsua etunimellä ja mitään titteleitä ei tarvitse käyttää. Pyyntöjä ei koskaan tule konditionaalissa, vaan aina vaan "käskytetään" jopa aikuisia. Tittelit, herrattelu ja rouvittelu ja tietynlainen hierarkisuus luo myös etäisyyttä opettajan ja oppilaan välillä. No tuskin tämä on ainoa tekijä, mutta minäkin täältä maailmalta tilannetta tarkkailevana ihmettelen miten on mahdollista, että Suomessa oppilaat saavat kiroilla opettajalle päin näköä, kutsua tätä etunimellä ja muutenkin touhuta kuten eläintarhassa ilman, että kukaan tekee asialle mitään!! Opettajat tarvitsevat vanhempien tuen saadakseen lapset koulussa kuriin, mutta yleensä nykyään vahemmatkin syyttävät opettajia lastensa huonoista arvosanoista tai käytöksen puutteesta. Valitettavasti sekä vanhemmilta ja opettajilta on poistettu oikeus "kurittaa" tai rangaista lapsia millään tavalla. Jälkiistuntoja on turha antaa, kun ei sinne kuitenkaan kukaan tule ja vanhemmat eivät vahdi meneekö heidän lapsensa sinne vai ei. Häiriköivään oppilaaseen ei kukaan opetteja uskalla enää edes koskea, sillä yksilönoikeudet on Suomessa viety äärimmilleen ja häiriköt sanelevat myös sen oppivatko toiset luokassa mitään vai eivät!!

perjantaina 02.03.2012

Kasvatan työkseni päiväkoti-ikäisiä erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja yksi omistakin lapsistani on haasteellinen ja erityinen. Minusta ongelma on monitahoinen. Lapset nostetaan liian tasavertaisiksi aikuisen kanssa. Ongelmia syntyy, koska valmiuksia lapsilla ei kuitenkaan ole eikä kuulu olla. Lapsen elämä on kovin raskasta, jos hänen on koko ajan oltava osallisena ja päättävänä osapuolena: mitä tänään syödään, mitä haluat juoda, otatko sitä, otatko tätä, mitä otat, milloin sinut saa viedä päiväkotiin, milloin sinut saa hakea päiväkodista, haluatko nukkua päiväunet, haluatko mennä nukkumaan nyt vai myöhemmin, haluatko sittenkin vielä nukkua hetken...tämä on tätä päivää ja liian monen lapsen arkea.

Toisaalta kasvatusalan ihmiset ovat keinottomia määrätietoisten ja yli kävelevien lasten kanssa. Pitää olla aika "natsi", kun alkaa ohjata tällaista lasta päiväkodin tavoille. Pitää uskaltaa sanoa, että sinulta en nyt kysy vaan nyt tehdään niinkuin minä sanon. On tavallista, että nykyajan lapsilla ei ole vieraskoreutta vaan heti ensimmäisenä päiväkotipäivänä tulee kaikki konkelot jo kokeiltua ja muutamat itkupotkuraivarit vedettyä.

Perheet ovat keskimäärin pieniä ja se mahdollistaa osaltaan lasten pysymisen erityisasemassa. Jos lapsia on kolme tai enemmän se tervehdyttää lapsiin suhtautumista, koska sitten ei enää voi kaikkia nostaa jalustalle. Monelta ei enää voi kysellä vaan aikuisen on tehtävä päätökset ja lapset saavat olla lapsia.

Toisaalta päiväkotimaailmassakin on nyt trendinä, että ihan pientenkin lasten tulisi jo osata arvioida itseään ja omaa toimintaansa. Lasten osallisuutta ollaan tietoisesti lisäämässä. Päivähoidon on vastattava kasvatusihanteisiin ja perheiden toiveisiin. Itse toivon hartaasti, että näissä uudistuksissa ollaan maltillisia eikä kaikkea vanhaa ja hyvää heitetä pois.

Erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ovat nykyisin pääosin tavallisissa päiväkotiryhmissä pienin tukitoimin ja sitten aikanaan asettuvat koulussa tavallisiin luokkiin yhä useammin kokonaan ilman tukea vaikka tarvetta vielä olisi. Opettajilla on kuitenkin keskimäärin vähän kokemusta ja tietoa tällaisista lapsista. Olen itsekin joutunut oman "höttöpääni" kanssa vääntämään eräänkin kerän rautalankaa malliksi vaikka lapsellani on periaatteessa vain haasteellinen tempperamentti. Siinäkin on haastetta liiaksi joillekin ammattilaisille.

perjantaina 02.03.2012

Onhan tässä yhteiskunnassa jo jonkin aikaa onnistuttu iskostamaan ihmisten mieliin, että työ ja raha ovat ihmisen arvon mitta, ja siinä sivussa pitäisi lastenkin pystyä kasvamaan aikuisiksi. Mutta ei stressaantunut aikuinen pysty antamaan sitä tukevaa kasvualustaa, jonka lapsi tarvitsisi, eikä välttämättä edes aikaa. Kasvattamiseen kuuluu kielteisten tunteiden sietäminen sekä itseltä että lapselta, ja silloin pitäisi olla levännyt ja tasapainoinen mieli. Tuntuu siltä, että suurimmalla osalla vanhemmista ei oikein ole.

Viimeksi tänään on kuultu, että hallitus haluaisi leikata kotihoidontukea ja ajaa mammonaa palvelemaan nekin vanhemmat, jotka edes yrittävät antaa lapsen elämälle tasapainoisen alun turvallisessa ympäristössä. Eipä merkitse kenellekään mitään, että tuettaisiin vanhemmuutta ja lapsiperheitä.

Vanhempien oikeuksia puuttua lasten koulunkäyntiin pitäisi myös rajoittaa huomattavasti, ja opettajille antaa valta omassa ammatissaan. Ei koulu ole mikään palvelulaitos eikä oppilas mikään asiakas. Tällaistakin shittiä ihan tosissaan kuulee! Että ei auttaisi vaikka meidän isä olisi mimmoinen juristi, niin sinähän siivoat tekemäsi sotkun ja istut lisäksi kaksi tuntia koulupäivän jälkeen. Auktoriteettia tarvitaan tai yhteiskuntarauha on lopullisesti mennyttä.

perjantaina 02.03.2012

Ikävää, jos käyttäytymistaidottomat uusavuttomien lapset vievät luokissa kaiken huomion.

Vielä ikävämpää, että se luokan hiljaisin, hirmuisen kiltti, kauniisti käyttäytyvä pieni tyttö leimataan opettajan taholta jotenkin hankalaksi, kun sillä on vaikeuksia ilmaista itseään.

Opettaja tietää vallan hyvin, että lapsi kärsii ahdistuksesta, jota pahentaa meteli ja ympärillä vallitseva säännöttömyys. Opettaja tietää, että lapsi syö ahdistuslääkettä ja käy terapiassa.

Silti opettaja lähettelee kotiin viestejä, joissa määrää, että "tällaisen on loputtava, koulu tarvitsee enemmän näyttöjä". Siis hiljaisuuden ja vetäytymisen on loputtava kuin taikaiskusta, kun lapsi on ollut puolet syksystä sairaslomalla ja koulu on kieltäytynyt minkäänlaisesta avusta opinnoissa jälkeenjäämisen suhteen (koulu ei voi kieltäytyä, koulun on pakko antaa opetusta!).

Ei opettaja ole aina oikeassa, opettajien psykologinen ja sosiaalinen osaaminen etenkin aineenopettajilla on ilmeisen olematonta ja kiinni henkilökohtaisesta harrastuneisuudesta.

Useimmat vanhemmat ovat kasvattajina nykyään täysiä tumpeloita, mutta niin ovat monet opettajatkin.

perjantaina 02.03.2012

Minulla on 15- ja 13-vuotiaat lapset. Kumpikin on rauhallinen ja ikäistään vastuuntuntoisempi. Toisella heistä on ongelmana liiallinen ujous.

Olen ollut heidän kanssaan 10 vuotta kotona, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman vakavaa sairautta, joka minulle puhkesi uuvuttuani kolmen vuoden työ/perhe-kuviossa, joka oli täysin mahdoton. Olen tavallaan todella kiitollinen tästä sairaudesta.

Heillä on ollut paitsi tiukat rajat myös rakkautta niin paljon, että se kuulemma pursuaa korvistakin. He eivät kiipeile seinille koulussa eikä kotona vaan ovat ihania, älykkäitä, rauhallisia ja hyväkäytöksisiä lapsia.

En oikein tiedä, mitä yritän sanoa, mutta ainakin sen, että läsnäolo, rakkaus ja vastuullinen vanhemmuus ovat saaneet aikaan kaksi pientä ihmettä. Väitän, että useimmat murkkujen vanhemmat kadehtisivat meidän rauhaamme ja onneamme. Minä olen ylpeä lapsistani, joiden keskiarvo hipoo ysiä, jotka ovat ihania ja hauskoja ja kilttejä, ja olen ylpeä itsestäni, että vaikean sairaudenkin keskellä olen kyennyt olemaan lapsilleni läsnä - fyysisesti ja emotionaalisesti.

perjantaina 02.03.2012

Asun Sveitsissä ja täällä 10-vuotiaaksi pitää(lapset eivät saa olla yksin kotona) olla iltapäivähoito. Omilla 6-ja 8-vuotialla lapsillani on 2h media-aikaa(tv) viikossa ja arvatkaapa mitä, se on täällä ihan normaalia! Lapseni ovat osanneet lukea ja kirjoittaa(ihan ilman vanhempien motivointia) ennen kouluun menoa ja ihan perinteiset leikit ovat leikkineet ei mitään tietokonepelejä. Kerran päivässä ruokailemme kaikki yhdessä mikä on mielestäni erittäin tärkeätä. Lapsilla ei ole kännyköitä ja omalla vastuulla on vain huoneen siivous! Vietän paljon aikaa lasten kanssa, ulkoilen, harjoittelen soittoläksyjä ja vien harrastuksiin. Yritämme on mieheni kanssa läsnä lasten elämässä niin paljon kun mahdollista ja laitamme omat harrastuksemme taka-alalle, ehtiihän sitä sitten myöhemmin, meidän harrastus ovat nyt nuo lapset!

Jos lapsen odotetaan itsenäistyvän liian aikaisin, tulevat mielestäni itsekkäitä. Ja senhän voi vain ymmärtää, jos he ovat hoitaneet harrastuksensa, syömisensä ehkä jopa pienet sisaruksensa 8-9-vuotiaasta lähtien! Miksi heidän ikinä pitäisi kunnioittaa vanhempiaan jos heidät on pakotettu itsenäistymään lapsina? Mikä paine pienille hartioille, josta jotkut lapset eivät ikävä kyllä selviä.

perjantaina 02.03.2012

Vanhemmuus eli tosiaan rajojen asettaminen lapsesta alkaen on taito jota nykyvanhemmat eivät osaa, uskalla tai jaksa käyttää. Myöhemmin murrosiässä se on sitten jo myöhäistä.

Nykynuoret vanhemmat ovat myös itse taannoin saaneet vapaan kasvatuksen joten mitä muuta oli odotettavissa.

Vanhemmat ovat syyllisiä ja se on uskallettava sanoa ääneen. Syyllistämisen pelko vaivaa yhteiskuntaamme.

Jos mikään ei koskaan ole kenenkään syy tai vastuulla niin mitä muuta voi odottaa kuin itsekeskeisiä ja uhmakkaita nuoria. Tosin kylle heillekkin totuus myöhemmin valkenee kun pitäisi alkaa ottaa oikea vastuu elämästään.

perjantaina 02.03.2012

Lasten kasvatus on ensisijaisesti vanhempien tehtävä. Koulu tukee tätä vanhemmuutta. Suurin syy lasten levottomuuteen on vanhempien itsekkyys eli ei olla läsnä ihan OIKEASTI. Lapset istuvat tv.n ääressä tai katsovat videoita tai pelaavat tai ovat kännykällä netissä tai tai tai... Eli koneet ovat aivan loistava lapsen/nuoren lastenvahti, mutta ei ne sitä lapsen tyhjyyttä täytä jonka kuuluis tulla vanhemmilta. Tälle on nimi eli rakkaus. Lapsella on yksi tarve: tulla rakastetuksi eli hyväksytyksi. Lapsella on tarve kokea lämpöä, läheisyyttä ja syliä, rajoja ja rakkautta. Yksinkertaista. Vanhemmat eivät ymmärrä sitä, että se tarve ei täyty sillä että kuskataan harrastuksesta toiseen, kaverilta toiselle, kaupasta toiseen jne jne. tai sillä että kotona ei olla lapsen kanssa vaan siivotaan ja tehdään kaikkea sitä jonka tiimoilta sanotaan että " en mä nyt kulta ehdi, kun mun pitää tehdä tää juttu" . Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään vanhempien syy, sillä tähän kaikkeen hulluuteen meitä ajaa media ja yhteiskunta. Otsikot huutaa kuinka äitien tulee olla sitä ja tätä ja uranainen ja ei saa olla kotiäiti ja ei saa tuoksuu pullalle ja ei saa olla lihava ja ei saa olla finnejä ja apua nyt pitää oikeesti kaikkien alkaa karppaan jne jne.... ja sitten se työelämä vaatimuksineeen. Eihän yksikään vanhempi enään kohta oikeasti voi olla edes öisin vanhempi kun kaikki koneet huutaa että on tullut viestii ja mailii ja twitteri touhuu jne jne. Kyllähän se aika menee väkisinkin siihen työn hoitamiseen, kun vanhemmat saavat vielä pelätä sen työnsä puolesta eli on oltava superhypernopeetehokas jotta saa pidettyy paikan itsellään. MIKSI? Raha! jos ei ole työtä ei ole rahaa...tarpeeksi...kun sitä pitää olla paljon ja kokoajan vähän lisää.ja lapsi tarvii (aikuisen mielestä) sen uuden ängryböööördsin ja sen uuden kännykän eli i phonen ja uudet sukset( kun tolla naapurin matillakin on) ja HALLLOOOOO!! LAPSI EI TARVI sitä kaikkea. Lapsi tarvii aikuisen ja turvallisen olon, terveelllistä arki ruokaa, ulkoilmaa ja UNTA! Ei limsoja ja virvoitusjuomia jne vaan terveellistä elämää. Se kaikki on kaikkien saavutettavissa, MUTTA on osattava tehdä selväksi että minä olen aikuinen, sinä olet lapsi, sinä menen nyt nukkumaan, nyt me menemme ulos , nyt me luetaan tässä yhdessä satuja, käydään läksyt läpi, ja meidän perhe elää näin ei niin miten naapuri vaan ihan oikesti me elämme näin koska tää on meille hyväksi jne. Ainut joka tästä kärsii, on markkinatalous. mutta kumpi on tärkeämpi? Lapsi vai se että rattaat pyörii kokoajan lujempaa? Minulle se on lapsi. Minä elän varmaan joku mittarin mukaan "köyhästi" mutta minun lapsi tietää että häntä rakastetaan ja äiti ja isi ei pelkää vaikka itsellä on uhma, murkku tai muu ikä joka saattaa hämmentää mieltä. Vain yksi asia : rakkaus!

perjantaina 02.03.2012

Tämän päivän koulussa suuri ongelma on se, että vanhemmat eivät osaa, halua, viitsi kasvattaa lapsiaan. Vastuu työnnetään koululle. Lasten kasvattaminen yhteiskuntakelpoisiksi on kodin ja vanhempien tehtävä. Koulu tukee luonnollisesti tätä, mutta ensisijainen tehtävä on vanhemmilla. Kotona pitää olla selvät säännöt, mitä saa tehdä ja niitä sääntöjä pitää myös noudattaa. Rajat ja rakkaus, näin olen itse lapseni kasvattanut ja ongelmia ei ole ollut.

perjantaina 02.03.2012

Päiväkoti tällaisia lapsia kasvattaa. Meteli. Pitää kljua, että tulee kuulluksi. Kukaan ei kuuntele, kun kukaan ei kuule metelin takia, eikä lapsi opi tällöin kuuntelemaan. Ennen vanhaan lapsia hoidettiin kotona.

perjantaina 02.03.2012

Nykylapset tottuvat pienestä pitäen, että he saavat kaiken heti ja nyt ilman mitään vaatimuksia. Kuinka lapsi voi osata istua 45 minuuttia rauhassa paikallaan, jos kukaan ei sitä ole häneltä ennen koulua vaatinut, vaan lapsi on aina saanut tehdä mitä haluaa.

perjantaina 02.03.2012

Sairasta porukkaa... Toivottavasti äiskeisen "blondin" tapainen opettaja ei ikinä päädy lapsieni (omat ja sijaislapset) opettajaksi. Reilut vuosikymmen kokemusta lastensuojelutyöstä.

perjantaina 02.03.2012

Peruskoulun opettajana ihmettelen vuosi vuodelta enemmän sitä, miten vähän vanhempia kiinnostaa lapsensa koulunkäynti ja elämä yleensä. Ollaan tyytyväisiä, kunhan lapsi on poissa jaloista ja menee vaivatta, eli on koneella tms. Kyllä tämä kasvatustyhjiö kotona jättää jälkensä lapsiin ja näkyy kouluissa joka päivä. Lapset peilaavat koulussa suoraan kotiolojaan.

lauantaina 03.03.2012

Peruskoulun opettajalle: Eipä ole kauan aikaa siitä, kun vanhempia syyllistettiin koulun toimintaan sekaantumisista ja opettajan työn häiritsemisestä oikein median välityksellä. Näin tapahtui, jos uskalsi kirjoittaa esim. liian usein viestejä reissuvihkoon. Tai kysyä epäselvistä tapauksita, kadonneista vaatteista, mustelmista, murtumista, häiriösoitoista, tms. Tai kehotettiin jättämään vanhempainilta väliin, kun 'ei ollut aihetta oman lapsen kannalta niihin osallistua'.

Opettajat olivat myös niin kovin väsyneitä ja kiireisiä ettei aikaa yhteistyölle ollut edes ekaluokkalaisen kanssa. Puhuttiin opettajan kiusaamisesta, curling-vanhemmuudesta ja taidettiinpa puhua helikopterivanhemmistakin. Opettajana ihmettelin lapseni opettajan kohdalla moista käytäntöä - ei siitä tunnistanut opettajuutta.

Ei ihme, jos moni epävarma vanhempi jätti kaikki yhteydet koulun kanssa väliin ettei joutunut hankalan ja häiriköivän vanhemman rooliin. Siinä he kuitenkin tekivät virheen.

Mistä päin nyt tuulee?

sunnuntaina 04.03.2012

jos perhees ei Raamattu oo kenelläkään "koskaan" kädes niin ei kannata missään asias kovin korkealla ruveta rimaa nostamaan..

sunnuntaina 04.03.2012

1. vanhemmat ovat enimmäkseen kiinnostuneita enemmän itsestään kuin lapsestaan. Ajan käyttö ja yhteiset harrastukset ja niihin ohjaaminen.
2. opettajien kykenemättömyys ottaa auktoriteetti. Opettajiksi hakeutuvat ns. hyvät oppilaat, korkeat arvosanat, mutta arkielämän vajavaisuus.
3. arkuus pitää sekä kuria, että antaa rakkautta ja huolenpitoa ja ohjata HARRASTUKSIIN. Passiiviset ja yksinäiset vanhemmat.
4. 20 vuoden kokemus nuorisopsykiatriasta, 34 vuoden kokemus psykiatriasta ja mikä tärkeintä kaksi aikuista lasta kasvatettuna asiallisiksi ja vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi.
Psykologi Kampman on enemmän asiantuntija kun omat lapset ovat 5 - 7 vuotta vanhempia. Palataan sitten asiaan, miten olet onnistunut heidän kanssa.
5. toivon, että kerran, edes kerran pyydettäisiin ohjelmiin meitä todellisia asiantuntijoita.Tulis ohjeet kaikille ja kaikkiin tilanteisiin.

sunnuntaina 04.03.2012

Olen samaa mieltä siinä että lapsi ei tarvitse medialle aikaa viikosta juurikaan. Kännykkää tahi muita musavehkeitä sen kummemmin. On kauhiata kattoo koulussa opena kun joka ikinen räplää jatkuvasti jotain sähkövempainta, välkillä JA tunnilla. Kyseessä on addiktio. Enkä näe tähän asiaan tulevan muutosta ennenkuin palataan veivattaviin puhelimiin ja savikiekkoihin musan kuuntelussa. Kun aikuisellekin se on addiktoivaa, saati penskoille. He mieluummin ovat sosiaalisia mediassa kuin oikeiden ihmisten kanssa, sikäli kun tanssiharrastuksiltaan ehtivät. Olen ollut vajaa 10 vuotta opena ja allekirjoitan itsekkyyden ihan täysin. Ja kyseessä usein siis ns. parempien perheiden lapset, joilla on iskä ja äiskä ja melkoisen itsekäs asenne.

maanantaina 05.03.2012

On unohdettu normaalin elämän arvostus, tasapainoinen arki, rutiinien hienous, lämpö ja läsnäolo, tutustuminen omaan lapseensa ajan kanssa ( ei ole olemassa laatuaikaa vaan kaikki aika pitäisi olla läsnä oikeasti). Tärkeintä on olla itse esimerkki hyvästä käytöksestä, terveistä rajoista ja rooleista sekä malleista. Tärkeää on opettaa itsetunto (itsetuntemus- omat tunteet, tarpeet huom! erotettuna haluista), pätevyyden kokemus ja itsearvostus, mutta kukapa aikuinenkaan osaa näitä!
Lasten tulisi ehdottomasti saada olla kotona vielä 3-vuotiaaksi, jota omat vanhemmat luotsaavat läpi pahimman narsistisen vaiheen, joka on 2,5-3 -vuotiaana, joten 3-vuotinen kotihoidon tuki elintärkeä, jos haluamme ehkäistä väkivaltaa ja syrjäytymistä.

Toinen narsisitinen vaihe on teininä, joten silloinkin ja yhä pitäisi olla lapsensa kanssa. Biologisesti katsottuna ihmisellä on aikuisen aivot, tunnehillintä ym vasta 24-vuotiaana! Jos hankkii lapsen, on osattava sitoutua itseensä ja lapseensa, muut asiat eivät saisi ohittaa tätä sitoutumista.

Ihminen on ihmisen tasolla ainoastaan myötätuntoisena ja se opitaan vain kasvatuksesta, omilta vanhemmilta. Myötätunnon puute, ettei osaa eläytyä toisen ihmisen asemaan on nykyajan köyhyyttä, puutetta ja ihmisyyden alaslaskua, joten vanhemmat oppimaan käyttäytymään, oppimaan itsetuntemusta ja lapset saavat silloin vanhempansa, kasvattajina, joihin heillä on oikeus.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä