Inhimillinen tekijä: Vastavirran veljekset

Julkaistu maanantaina 19.03.2012 1 172

Toimittaja Anne Flinkkilän vieraana ovat veljekset Markus Maulavirta ja Olavi Virtanen.

TV1 perjantaina 23.3. klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa 30 päivää

Markus Maulavirta on Suomen tunnetuimpia keittiömestareita, televisiosta tuttu kokkisoturi ja intohimoinen lähiruuan puolestapuhuja.

Hänen veljensä kirkkoherra Olavi Virtanen on ollut monenlaisen kiistan ja kohun keskellä. Hän jaksaa kyseenalaistaa kansankirkkomme käsityksiä niin tasa-arvosta kuin kirkonmenoistakin.

 

Laitapuolta joulupöydässä

Veljekset elivät hyvin sallivan ja boheemin lapsuuden.

Markuksen ja Olavin isä toimi rehtorina seurakuntaopistolla. Yhteisö oli aika konservatiivinen ja koko Virtasen perhe herätti keskustelua.

Anarkistiksi itseään kutsuva äiti ei laitellut ruokaa eikä siivonnut, vaan omistautui vapaaehtoistyölle. Pahasti alkoholisoituneita laitapuolen kulkijoita istui myös Virtasen joulupöydässä.

Lapset näkivät käytännön auttamistyötä, mutta Olavi muistelee usein pelänneensä riehuvia juoppoja. ”Jonkinlainen turvattomuus siitä ehkä seurasi”, hän sanoo.

 

Lihakaupasta alkuun

Markuksen tie huippukokiksi alkoi lihakaupasta. Hän sanoo, että oli hyvä myymään, mutta ei tiennyt, miten aineksista tehdään ruokaa. Intohimo alalle syttyi pikkuhiljaa.

Levottomuuden Markus tunnistaa itsessään, työpaikat ovat vaihtuneet usein, joka on ravintola-alalle tyypillistäkin. Kun työ on tehty, on mentävä.

 

Olutta papille

Olavi haki tietään pitkään, ja kun isä kuulu, että poika aikoo samalle alalle eli papiksi, reaktio oli vahva: ”Oletko hullu?”, Olavi muistelee.

Papiksi valmistuminen viivästyi, sillä Olavi viihtyi Helsingin kapakoissa. Miten sitten papin työ ja alkoholi sopivat yhteen? Olavi sanoo, etteivät ne nyt niin kauhean hyvin sovikaan.

Kaksinaismoraalin hän ei kuitenkaan ole sortunut, vaan hakenut oluet aina lähikaupasta.

 

Vaiettu itsemurha

Moni asia muuttui veljesten elämässä reilu kuusi vuotta sitten, kun ainoa sisko teki itsemurhan. Sisaren elämä ei ollut helppoa, mutta silti lähtö tuli yllätyksenä.

Sekä Markus että Olavi ovat surreet sitä, että olisiko pitänyt ymmärtää jotain, yrittää auttaa.

Perheen äiti olisi halunnut laittaa paikalliseen lehteen muistokirjoituksen, jossa itsemurha mainittaisiin. Tätä ei kuitenkaan lehti hyväksynyt, ja veljekset puhuvatkin siitä, miten vaiettu asia itsemurha edelleen on.

 

Suvaitsevuutta ja humanismia

Markus ja Olavi kävivät surua läpi omalla tavallaan. Olavi onnistui pikkuhiljaa pääsemään eroon alkoholista.

Markus taas purki asioita fyysiseen työntekoon: hän raahasi valtavan kiven sisaren hautakiveksi.

Myöhemmin Markus on tehnyt oman irtiottonsa ja sanoutunut irti huippuravintolasta. Lapin porohommissa sielu lepäsi.

Hurmaavat Virtasen veljekset liputtavat suvaitsevaisuuden ja humanismin puolesta.

Kokin ja papin työssä on paljon samaa: lähimmäisen kohtaamista ja oman sisäisen äänen kuuntelemista. ”Ihmisen kohtaaminen on pyhä paikka”, Olavi sanoo. Markus voi vain olla samaa mieltä.

Ohjelman toimittaa Anne Flinkkilä.

 

Muualla netissä:

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele172 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 23.03.2012

Tässä haastattelussa on tuoretta elämän leipää. Kiitos!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä