Sandaaleilla ja televisio-ohjelmilla on oikea aika ja paikka

Julkaistu torstaina 12.08.2010 3 158

Muslimielämää alkaa 27.8.

 

Työkaveri osti ulkomailta sandaalit. Ostohetkellä ne näyttivät huikean kauniilta, todellisen edelläkulkijan jalkineilta. Kunnes nainen palasi kotimaahan ja huomasi, että sandaalit ,joiden varressa kiemurteli käärme eivät sittenkään tekisi hänestä trendsetteriä vaan kummajaisen. Hänestä tulisi nainen, joka käveli käärmeet pohkeiden ympärille kiertyneinä. Sitä paitsi sandaaleilla ei oikeastaan voinut edes kävellä, korkeintaan seisoskella.

Nyt tuo lähes edelläkulkijan rooliin yltänyt työkaverini pitää käärmesandaaleja kaapissaan muistuttamassa siitä, miten tärkeää on oikea ajoitus ja oikea paikka.

Sama pätee televisio-ohjelmiin. Maailmalla menestystä niittänyt formaatti ei välttämättä menesty meillä Suomessa. Kulttuureissa on eroja, katselutottumuksissa on eroja ja siinä mitä televisiolta odotetaan on paljonkin eroja. Viihtyminen ja elämyksellisyys korostuvat katselun motiiveina, mutta moni suomalainen katsoja arvostaa myös yhteiskunnallista otetta ja riskinottoa ohjelmistovalinnoissa.

 

Hyviä kokemuksia formaateista

TV1:llä on paljon hyviä kokemuksia kansainvälisesti menestyneistä formaateista: Uutisvuoto, Kylä ilman naisia, Kukkaron herraksi, Toisenlaiset frendit. Erityisesti jälkimmäisen suosio on ollut huikea ja rohkaissut meitä uusien osien tilaamiseen. Kehitysvammaisten nuorten elämän arjen näyttäminen, iloineen ja suruineen, ovat olleet tehokkaampaa suvaitsevaisuuskasvatusta kuin paperinmakuiset valistuskampanjat.

Tosi-tv:llä on ollut huono maine, vaikka se on mainettaan paljon parempi!
Riippuu vain miten ja mihin sitä käytetään. Jos tavoitteena on nöyryyttävä pudotusleikki ja päähenkilöitä piinaava käsikirjoitus, tosi-tv ei istu TV1:een eikä julkiseen palveluun. Mutta jos se onnistuu dokumentoimaan suomalaista elämänmenoa ja arvomaailmaamme rehellisellä ja kiinnostavalla tavalla, se puolustaa täysin aikaansa ja paikkaansa. Se voi olla televisiota houkuttelevimmillaan.

 

Muslimielämää - arka aihe

Make Me a Muslim on brittiläinen tosi-tv-formaatti. Elokuun lopussa starttaavassa sarjassa Muslimielämää viisi suomalaista kokeilee kuuden viikon ajan millaista on elää muslimina Suomessa. Päähenkilöiden taustat ja kokemusmaailma ovat hyvin erilaisia. Lopputulos on yllättävä, ainakin minun mielestäni. Viisi suomalaista edustaa toki kapeaa otosta koko väestöstä, mutta heidän käytöksensä ja kykynsä vastaanottaa vieras uskonto ja kulttuuri kertoo varmasti laajemminkin suomalaisten asenteista muslimeja kohtaan.

Jos olisimme halunneet pelata varman päälle olisimme kiertäneet Muslimielämää-formaatin kaukaa.
Mutta nyt oli meidän mielestämme oikea aika ja paikka tarttua tähän aiheeseen myös tosi-tv:n keinoin. Aihetta käsitellään aivan varmasti myös lukuisissa tulevissa asia- ja ajankohtaisohjelmissa. Ensi kevään vaaleissa teema tulee jakamaan puolueita ja äänestäjiä. Muslimielämää näyttää meille tosi-tv:n keinoin miten valmiita olemme kohtaamaan vieraan, monen mielestä pelottavan.

Televisiosta on moneksi. Parhaimmillaan se haastaa ajatteluun ja uuden oivaltamiseen.
Väitän, että televisiossa oikeaan aikaan osuva ohjelma voi synnyttää yhteiskunnallisesti merkittävän keskustelun ja sitä kautta myös muuttaa asioita. Toivottavasti parempaan.

 

Riitta Pihlajamäki
kanavapäällikkö
TV1
 

 

Muslimielämää

 

Suosittele158 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 16.08.2010

No ei ainakaan sinun tällä vilpillisellä aloituksella

maanantaina 16.08.2010

Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mutta millon esim. jollekin Lapsityrannien kaltaiselle ohjelmalle (mikä on puisevinta tosi-tv-huttua mitä tv:llä on tarjota), on ollut oikea aika ja paikka Ylen ohjelmistossa?

perjantaina 27.08.2010

Seuraavaksi YLE voisi kokeilla omaa tositv-formaattia, jossa viisi muslimia yrittää elää viisi viikkoa luterilaisin opein.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä