You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Suoran lähetyksen voima ja vastavoima

Julkaistu tiistaina 13.04.2010 1 185

TV1 lähettää prinsessa Victorian ja Danielin kesäkuussa järjestettävät häät suorana.

TV1 on reagoiva kanava.

Toiminta-ajatukseemme kuuluu, että olemme valmiita tekemään ohjelmistoomme muutoksia jos uutiset Suomessa tai maailmalla sitä edellyttävät.

Yksinkertaisinta päätöksenteko on silloin kun uutistapahtuma on niin iso ja merkittävä, että ylimääräisten lähetysten tarve on täysin selvä.

Tsunamin iskiessä Intian valtamerellä jouluna 2004 poikkeustila kesti päiväkausia ja kaavioon tehtiin kymmeniä muutoksia.

Ylimääräisten uutisten lisäksi dramaattisissa tapahtumissa lisätään ajankohtaisohjelmistoa, etsitään taustoja valottavia tuoreita dokumentteja tai vaihtoehtoisesti poistetaan kaaviosta ohjelmia, jotka sisältönsä takia eivät sovi murhenäytelmän järkyttämän kansakunnan mielentilaan.

Kriisitilanteissa käydään erittäin tarkkaan läpi myös väkivaltaa sisältävät fiktiiviset ohjelmat ja niiden sijoittelu.

Muiden YLEn tv-kanavien kanssa koordinoidaan ylimääräiset uutiset ja muu poikkeusohjelmisto

 

Tietenkin – suorana

Suorat lähetykset ovat televisiota kuumimmillaan ja voimakkaimmillaan.

Katsojat ovat tottuneet vaatimaan suuret hetkensä suorana, oli kyse sitten urheilusta, laulukilpailuista tai talvisodan muistoseminaarista.

Katsojalle on itsestään selvää, että poliisien tiedotustilaisuudet, politiikan merkkihetket, häät ja hautajaiset lähetetään nykyään suorana.

Osa kiittää, osa raivostuu. Ylimääräisten suorien alle jää aina muuta ohjelmistoa, jota joku toinen kiihkeästi odotti.

 

Se puhe

Suoria lähetyksiä on kahdenlaisia.

Niitä, jotka tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta ja pakottavat ammattilaiset kanavalla ja toimituksissa tekemään päätöksiä saman tien. Ja niitä, jotka ovat etukäteen tiedossa, joihin voidaan valmistautua – ja jotka silti aina jollain tavalla yllättävät.

Oman haasteensa tuovat tilanteet, joissa suora sisältää paljon vieraskielistä puhetta.

Kesäkuisten prinsessa Victorian häiden kohdalla kuninkaallinen hovi panttaa jokaista yksityiskohtaa viimeiseen asti ja puheiden saaminen etukäteen kääntäjille on vielä epävarmaa.

Häät tietysti lähetetään suorana, mutta kääntäjien ja selostajien tehtävä tulee olemaan erittäin haastava!

 

Hereillä ja valppaana

TV1 on myös syventävä ja monimutkaista maailmaa jäsentävä kanava.

Suorat lähetykset ovat ohjelmiston erikoisherkkuja, mutta journalistisesti hyvin valmistellut analyysit ja pohdinnat ovat sen vahvaa perustarjontaa.

Pirstaleiseksi räjähtäneen tiedontarjonnan ohella julkista palvelua tarjoavan tv-kanavan on pystyttävä tuottamaan laadukasta sisältöä, joka antaa katsojalleen informaatiota ja ajattelemisen aihetta.

Viihtyminen ja elämykset ovat televisiolle välttämättömiä, mutta journalistisesti vahvan tv-kanavan on uskallettava myös tarttua aiheisiin, jotka tuntuvat vaikeilta tai hankalilta.

Demokratian perusedellytys on, että joku uskaltaa esittää ikäviä kysymyksiä. Sekin on meidän tehtävämme.

Hereillä olevan tv-kanavan on oltavan valppaana koko ajan. Nopeat ja järisyttävät tapahtumat ovat selkeitä tapauksia. Ohjelmakaaviota muutetaan hetkellisesti ja näyttävästi. Kunnes tilanne on ohi.

 

Pinnan alla kytee

Kilpailutilanteen muutokset, katsojien reaktiot ja käytettävissä olevat resurssit edellyttävät tietysti myös reagointia.

Merkittävimmät asiat tapahtuvat silti edelleen pinnan alla, hitaasti. Piilossa olevien, kytevien muutosten tunnistaminen ja muuttaminen kiinnostaviksi sisällöiksi vaatii eniten.

Journalismi on joskus sitä, että kaikki juoksevat yhteen suuntaan laumana. Samaan aikaan toisaalla voi tapahtua asioita, jotka huomaa vain jos pysähtyy kuuntelemaan ja esittämään oikeita kysymyksiä

 

Riitta Pihlajamäki
Kanavapäällikkö
YLE TV1

 

 

 

Suosittele185 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 18.04.2010

Minkä takia tämän päivän (18.4.) ohjelmisto väistyy Puolan lentoturman takia? Asia on traaginen, mutta kuka päättää, että tällaisia muutoksia pitää tehdä! Vaikka kyse on on EU-jäsenmaasta ja heidän valtiollisesta ja sotilaallisesta johdosta, niin en muista että samalla lailla olisi reagoitu muuten? Verrataan nyt vaikka Lontoon/Madridin terroritekoja tai jotain vastaavaa eurooppalaista tuhoja!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä